Näytetään tekstit, joissa on tunniste Massidea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Massidea. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Pirkanmaan energiatulevaisuus - Tulevaisuusverstas 5.4.2011




Tämän viikon ehdottomasti odotetuin tapahtuma oli Massidea-työryhmän ja Turun Yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen yhdessä toteuttama tulevaisuusverstas. Verstaan aiheena oli Pirkanmaan energiatulevaisuus.  

Tapahtuman osallistujat tulivat tulevaisuusverstaaseen avoimin ja valppain mielin, sillä kenelläkään ei ollut aikaisempaa kokemusta tulevaisuustutkimuksesta, eikä myöskään sen työkaluina käytettävistä tulevaisuuspyörästä tai tulevaisuustaulukosta.  Uudet metodit opittiin kuitenkin helposti ja näiden pohjalta kirjoitettiin tulevaisuuskuvat ryhmittäin.
Tapahtumassa oli mukana sekä opiskelijoita että Tamkin henkilökuntaa eri aloilta. Jopa Tamkin Ikaalisten kampukselta matkusti paikalle yksi energiatulevaisuudesta kiinnostunut.

Projektitutkija Ville Lauttamäki Turun yliopistolta veti verstaan ammattitaidolla läpi ja ainakin työryhmämme puolesta voin kertoa että tilaisuus oli paljon antoisampi ja mielenkiintoisempi kuin olisimme voineet kuvitella. 

Vaikka osallistujien määrä ei aivan saavuttanut tavoitetta, päivä oli silti erittäin onnistunut. Ja eikös sitä sanota että laatu korvaa määrän? Tapahtumalle varattu tila oli täynnä mukavaa puheensorinaa kun verstas starttasi käyntiin. Päivän aikana syntyi monta hienoa ideaa miten Pirkanmaan energiantuotantoa voitaisiin parantaa ja millaiselta Pirkanmaa näyttää vuonna 2030. Välillä tuntui että aika meni liiankin nopeasti, sanottavaa olisi ollut enemmänkin. 

Tulevaisuusverstaassa virinneet keskustelut ja osallistujien mielipiteet Pirkanmaan tulevaisuudesta eivät jää vain osallistujien tietoon, sillä Massidea-työryhmä julkaisee verstasta koskevat artikkelit lähitulevaisuudessa osoitteessa Massidea.org. Muistakaahan siis käydä lukemassa millaisia tulevaisuuden visioita saimme aikaiseksi!

Aurinkoisin terveisin
Massidea-työryhmä

Kirjoittaja: Anna-Lotta Huuhka

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Ei se kukko käskien laula - ideasta valmiiksi Massideaksi




Massideassa on kyse ihmisten innovaatioiden saattamisesta myös muiden ihmisten tai yritysten käyttöön, sekä miettiä miten tulevaisuuden visiot saataisiin toteutumaan; mitä haasteita on ratkaistava ennen kuin visio voi muuttua todeksi. Kaiken avain on verkostoituminen. Itse selailin viime viikolla massidea.org:ssa muiden julkaisemia artikkeleita ja löysin muutaman erittäin kiinnostavankin. Halusin kommentoida niitä ja jopa kirjoittaa pari vastinetta. Valitettavasti molemmat aloittamani artikkelit jäivät junnaamaan paikoilleen. Päätin suoda itselleni pienen hengähdystauon ja jatkaa kirjoittamista viikonloppuna rentoutuneena ja pää toivottavasti täynnä hienoja ideoita ja loppuunasti hiottuja lauseita. Mutta kuinkas kävikään, ajatukset löivät edelleen tyhjää kun lauantaiaamuna avasin tietokoneen. Sain kirjoitettua pari lausetta. Luin ne läpi ja deletoin. Kirjoitin uudestaan ja toistin äskeisen. Sunnuntai iltana avasin tiedoston vielä kerran ja tuijotin aikamoisen tovin tyhjin katsein valkoista sivua tietokoneen ruudullani. Kai se on myönnettävä, ei se kukkokaan käskien laula.

Kirjoitus, oli se sitten blogikirjoitus, artikkeli massideassa tai vaikka vain päiväkirjan teksti, on parhaimmillaan kun se tulee spontaanisti, ajatuksen virtana. Sitten sitä voi tietysti muokkailla ja hioa sanamuotoja, mutta se kirjoituksen punainen lanka on tärkeää saada paperille silloin kun se on päässä selkeänä. Olen huomannut, että jos jotkut kirjoitukset eivät edisty, on suosiolla siirryttävä muihin tehtäviin ja jätettävä asiat hautumaan siihen saakka kunnes aika on kypsä. Itse siirryin kirjoittamaan suomenkielistä blogitekstiä ja ehkä ensi viikolla saan sitten valmiiksi ”Visiting Tanzania after 10 years” artikkelin. Pitäkää peukkuja!

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Lottovoitto nimeltä Massidea - opiskelupaikasta työpaikaksi


Valmistuin vuosi sitten TAMKista kemiantekniikan koulutusohjelmasta. Olin pitkään äitiyslomalla, mutta joulukuussa sain yllättäen puhelinsoiton, että pääsisin töihin! Fiilis oli aivan mahtava! Tällä hetkellä työskentelen – missäs muuallakaan kuin Tampereen ammattikorkeakoulussa.

Minulle on aina ollut tärkeää että työ jota teen, on sellaista josta nautin. Hyvä palkka tai asema, josta muut ovat kateellisia, ovat jääneet arvojärjestyksessäni häntäpäähän. Mukavat työkaverit, viihtyisä työympäristö sekä haasteelliset ja vaihtelevat työtehtävät ovat minulle tärkeimmät kriteerit. On hienoa että joka aamu voi astella työhuoneeseen hymyssä suin, eikä tarvitse väkisin raahautua jonnekin, missä ei viihdy.

Se, että pääsin mukaan Massidea-projektiin, tuntui minusta lottovoitolta. Massidea.org on nettisivusto, jossa pääsee julkaisemaan artikkeleita kaikkien luettaviksi ja kommentoitaviksi. Aihe on vapaa, mutta kirjoitusten sisältöä on kyllä ohjeistettu. Kirjoittaja voi valita kolmesta aihealueesta; ”Challenges”, jotka kuvaavat tämän päivän haasteita tai ongelmia, ”Ideas” ryhmään voi kirjoittaa omia ajatuksiaan tai vastineita tämän päivän haasteisiin, sekä kolmantena ”Visions of the future” eli tulevaisuuden visiot. Itse olen kirjoittanut vasta muutaman artikkelin, sillä aiheiden kypsyttelystä valmiiseen julkaisukelpoiseen asiatekstiin on pitkä matka. Varsinkin kun työskentelykieli ei ole oma äidinkieli vaan englanti.
Henkilökohtaisesti minua kiinnostavat aiheet, jotka liittyvät kehitysmaihin ja niissä esiintyviin ympäristöongelmiin. Artikkelini ovatkin tähän mennessä aika pitkälti liittyneet Afrikassa suoritetun työharjoittelun aikana havainnoimiini asioihin. Mutta kuten jo mainitsin, aihe on vapaa, joten ehkä tulevaisuudessa kirjoitan jostain aivan muusta.
Challenges ideas and Visions of the Future - Massidea.org connets them all
Työhöni kuuluu tietysti muutakin kuin artikkelien kirjoittelua. Pääasiassa minun ja kahden muun harjoittelijan tehtävä on markkinoida Massideaa TAMKin henkilöstölle ja opiskelijoille. TAMKin henkilöstöpäivän ohjelmassa oli kaksi workshopia ja kevään mittaan on tarkoitus käydä mahdollisimman monelle luokalle kertomassa Massidea-projektista ja kuinka siitä voi olla opiskelijoille hyötyä valmistumisen jälkeenkin. Seuraaville viikoille onkin jo varattu monta lähiopetustuntia, joille opettajat ovat kutsuneet meidät vieraileviksi tähdiksi ;) Toivottavasti nähdään siellä!

Teksti ja kuvat: Anna-Lotta Huuhka