Joulukalenterin luukku 24 - Sadunmaan taikatalvi

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 24.12.

Tekijä: Marjukka Pola

Sadunmaan taikatalvi
Musiikkisatukirja + CD -levy

Modus Musiikki 2014

ISMN 979-0-55003-225-5

Sadunmaa on pohjoisen kaunis valtakunta, jossa vuodenajat esittelevät vain kaikkein parhaita puoliaan. Eräänä keväänä kuitenkin talvi päättää jämähtää paikalleen. Taitaa olla noidalla kyntensä pelissä!

Noidan taika raukeaa, jos tehtävän suorittaa kaksi rakastavaa nuorta. Ja kyllähän saduista sellaisia löytyy.

Sadunmaan takatalven historia alkoi viulunsoitonopettaja Marjukka Polan aamiaispöydässä eräänä aamuna, kun oman tyttären sijaan pöytään ilmestyi prinsessa, joka asui perheessä useamman vuoden. Koska prinsessa vaati perheen äitiä singahtamaan milloin noidan rooliin, milloin prinssin rooliin, tai milloin ”tyhjensin tiskikonetta keijun siivet selässä”, alkoi tekijän mielessä syntyä ajatus musiikkisadusta. Viulunsoitonopettajana hän antoi viulun kielille uudet nimet: Lohikäärme Gunilla, Prinssi Daniel, Prinsessa Aurora ja Lintu Eleonora.  Kielet ja hahmot alkoivat elää ja antoivat lyhyistä melodianpätkistä alkuun lähteneille sävellyksille sielun ja tarinan.

Sadunmaan takatalvi esitettiin lasten pienoismusikaalina Lappeenrannan musiikkiopistossa keväällä 2012 soitinvalmennusryhmien ja isompien musiikkiopistolaisten voimin, minkä jälkeen niistä rakennettiin kuvilla höystetty, tehtävillä täydennetty ja cd-levyllä varustettu  kaunis musiikkisatukirja.

Kirjan tarkoituksena on antaa lapselle kokonaisvaltainen musiikin ja tarinan kokeminen.  Kirjasta löytyvät Marjukka Polan tarina ja 11 laulun sanat ja nuotit (joissa on pianosäestys ja sointumerkit), Heli Pukin kaunis kuvitus,  lauluihin liittyvät musiikkipedagogiset tehtävät (mm. kuuntelu-, rytmittely-, soitto-, tanssi-, leikki-, piirros- ja keskustelutehtävät) sekä cd-äänilevy. Levyn kappaleissa  on mukana  yhteensä 13 soittajaa ja laulajaa, lapsia ja aikuisia. Sadunmaan takatalvi löytyy myös Facebookista.

Tarina pitää sisällään kaikki sadulle ominaiset piirteet. Sivuilta löytyy ”olipa kerran”, onnea, rakkautta, odottamista, pelkoa, toivoa, pahaa ja hyvää, tehtävän ratkaisu, onnellinen loppu. Se on jännittävä noitineen, lohikäärmeineen, kaiken alleen jäädyttävine tuulineen…

Noita lentää ilman halki, tuopi kylmän tullessaan
Ikijäähän kaiken loitsuu, yö ei väisty milloinkaan

… mutta päättyy luonnollisesti hyvin. Arvatkaapas mihin!

Oottekos nähneet hauskempaa
kuin tätä meidän joukkoa juhlivaa?
Hääväki suuri riemuitsee
kun nuori hääpari suutelee ja laulaa:
Dam-ti-dam-dam-dam
hääväki hauskin laulaa:
Dam-ti-dam-dam-dam
juhlat nyt meillä on!

Kirja päättyy rauhoittavaan unilauluun, jonka melodia on hyvin yksinkertainen, rauhoittava ja varmasti nukuttava. Voisin kuvitella tätä laulettavan yhdessä jos toisessakin lastenkamarissa Sinisen unen vaihtoehtona.

Sadunmaahan saapuu yö niin hiljainen,
Sametilla peittää kaupungin kultaisen.
Nukahtaa Sadunmaa.

lentää luokse lapsien.
Satukirjat sulkee, on aika unien.
Nukahtaa nyt jo saa.

Teksti: Leeni Pukkinen / TAMK Kirjasto

Joulukalenterin luukku 23 - Vartin tehotreenit - Hiit harjoittelulla nopeasti kuntoon

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 23.12.

Kirjailija: Petra Sippola
Kustantaja: Myllylahti Oy
Sivumäärä: 100
Julkaisuvuosi: 2014

Joulukinkulle kyytiä!

Ahdistaako jo joulun jälkeinen elämä? Mietitkö miten päästä eroon vyötärölle valahtaneesta joulukinkusta? 

Ei huolta, apu on lähellä. Tutustu Petra Sippolan Vartin tehotreenit –kirjaan ja aloita HIIT-treenaaminen.  Kirja esittelee helposti ja yksinkertaisesti HIIT-treenaamisen periaatteet, liikkeet ja ohjelmavaihtoehdot. Mukana on kaikkea aloittelevan liikkujan viikko-ohjelmasta lämmittelyliikkeisiin. Omat vaihtoehdot myös edistyneelle liikkujalle. 

Kirja on nopeasti vilkaistu läpi, jonka jälkeen pääset keskittymään itse asiaan eli treenaamiseen. Välineitä et HIIT-treenaamiseen tarvitse, vaan painona toimii oma keho. Aikaakaan ei kulu kuin vartti, joten mikään ei voi olla esteenä kinkun tehokkaalle polttamiselle. Eikun treenaamaan!

Teksti: Eija Mustonen / TAMK kirjasto

p.s. kirja löytyy myös TAMKin kirjastosta 

Joulukalenterin luukku 22 - Martan joulukirja

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 22.12.

Kirjailija: Hopsu-Neuvonen Arja
Kustantaja: Marttaliitto ry.
Sivumäärä: 143
Julkaisuvuosi: 2004

Martan joulukirja on itse asiassa aika harhaanjohtavasti nimetty. Kirjaa ei ole tarkoitettu ollenkaan pelkästään marttahenkisille ihmisille, päinvastoin se on omiaan myös kaikille maailman epämartoille. Jos on sellainen ihminen, joka tuntee tarvetta hengitellä paperipussiin, kun joku varomaton ystävä lokakuussa huudahtaa iloisesti että "Ihanaa, kahdeksan viikon päästä on joulu!", saattaa olla juuri oikea ihminen omistamaan Martan joulukirjan.

Ja kun alkaa panikoida kaikista niistä asoista jotka Ihmisen Pitää Tehdä ennen joulua, tekee mieli tarttua johonkin kättä pidempään. Hyvällä tuurilla se on Martan joulukirja. Kun kirjan avaa, heti sisäkannesta löytyy pieni ovi, jonka sisälle on ystävällisellä käsialalla kirjoitettu jouluvärssyistä parhain: "Siivoa komero, jos aiot viettää siellä joulun." Nyt voi laskea paperipussin turvallisesti pois. Kirjan sisäsivut eivät nimittäin ole yhtään painostavampia.

Marttaliitto on koonnut kirjan yleisimpien martoille joulun alla esitettyjen kysymysten pohjalta, ja se onkin mainio joulun käsikirja. Noin viidennes kirjasta sisältää muistilistoja ja vinkkejä perinteisiin jouluvalmisteluihin: Lahjojen hankintaan ja valmistamiseen, siivoukseen, koristeluun, joulukuusen käsittelyyn ym. Lisäksi kirjassa on yli sata jouluruokaohjetta, ja esimerkiksi piparkakuista ja laatikoista on myös erikoisruokavalioille sopivia versioita. Kierrekantinen kirja pysyy hyvin auki keittiössä, ja ohjeet ovat selkeitä ja helppoja seurata.

Tämä kirja jää perinnöksi tyttärille. Tai no ei tämä nimenomainen kappale, tämä on minun, mutta saavat omat kappaleet. Oma kirjani on herttaisesti tahmea imelletyn perunalaatikon ohjeen kohdalta. Laatikko muuten onnistui ensimmäisellä yrityksellä.

Teksti: Laura Järvinen / TAMK kirjasto

Joulukalenterin luukku 21 - Punaparta - Karibian demoni

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 21.12.

Tekijät: Jean-Michel Charlier ja Victor Hubinon
Kustantaja: Egmont Kustannus Oy Ab
Kieli: Suomi
Sivumäärä: 150
Julkaisuvuosi: 2013

Olen pitkään tykännyt ranskankielisen alueen (lähinnä Belgian) klassisista sarjakuvista. Kiinnostus varmaan lähtee 1970-luvun puolivälistä, jolloin pari vuotta ilmestynyt Zoom-lehti toi niitä monen silloisen lapsen ja nuoren tietoisuuteen.

Ajattelin joitain vuosia sitten, että olisi kiva saada näitä käsiinsä, ja kuinka ollakaan, toiveeni on toteutunut. Avaruussarjakuva Valeriania on julkaistu uudelleen jo pitkään, ja viime vuosina se on saanut rinnalleen mm. Alixin, Blake & Mortimerin, Bruno Brazilin, Comanchen, Haikaralaivueen ja Umpah-Pahin.

Ihastukseni oli suuri, kun syksyllä 2013 luin, että legendaarista merirosvosarjakuvaa Punapartaa julkaistaan myös uudelleen. Zoomin 70-luvulla julkaisemia paria Punaparta-albumia on ollut saatavilla lähinnä antikvariaateissa, itse olen niihin törmännyt erinäisillä kirjamessuilla. Egmontin julkaisema Punaparta - Karibian demoni sisältää kaksi ensimmäistä Punaparta-sarjakuvaa, joiden tarina on jo Zoomista tuttu.

Punaparran käsikirjoittaja on Jean-Michel Charlier, joka tunnetaan mm. Blueberry-lännensarjakuvasta ja ranskalaisista hävittäjälentäjistä kertovasta Haikaralaivueesta. Piirtäjä on Victor Hubinon, joka osoittaa piirroksissaan huolella perehtyneensä esim. 1700-luvun laivoihin.

Ensimmäinen Punaparta alkaa tilanteesta, jossa Karibianmerta terrorisoiva merirosvo Punaparta (ranskaksi Barbe-Rouge) ryöstää ranskalaislaivan, josta nappaa hyökkäyksessä kuolleen pariskunnan omaksi ottopojakseen, joka saa nimen Eric. Tämä kasvaa merirosvojen joukossa, mutta alkaa vähitellen tuntea isänsä elämäntavan vastenmieliseksi ja kääntyykin häntä vastaan. Eric onkin Punaparta-tarinoiden päähenkilö siinä kuin nimihenkilökin.

Kaikki eivät varmaan tunne Punapartaa, mutta moni on lukenut Asterixia ja muistaa ehkä sieltä merirosvolaivan, joka tuntuu olevan aivan väärässä ajassa ja paikassa. Kyseessä onkin parodia Punaparta-sarjakuvasta. Merirosvolaivan päällikkö on kovasti Punaparran näköinen, latinismeja tyyliin "auri sacra fames" lausuva vanha kääkkä on Punaparran Kolmijalka ja musta mieskin löytyy Punaparrasta nimellä Baba.

Valitsin Punaparran tähän esittelyyn, koska siitä on toistaiseksi ilmestynyt uudestaan vain tämä kahden albumin kokonaisuus. Vaihtoehtona olisi ollut toki Asterixin piirtäjien René Goscinnyn ja Albert Uderzon Umpah-Pah, jonka kaikki viisi tarinaa on julkaistu uudelleen tänä vuonna yhtenä pakettina. Siinä kuin Punaparta vie Karibianmerelle ja maailmaan, jossa Espanja on suuri merivalta, huumorisarja Umpah-Pah puolestaan sijoittuu Pohjois-Amerikkaan, ja siellä kohtaavat lähinnä intiaanit ja ranskalaiset - myöhemmät "amerikkalaiset" ovat vain sivuroolissa. Sic transit gloria mundi ja niin muuttuu maailma.

Teksti: Hannu Hahto / TAMK kirjasto

Joulukalenterin luukku 20 - Nuorempi ensi vuonna

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 20.12.

Kirjailija: Chris Crowley; Henry S. Lodge
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Nemo
Sivumäärä: 352
Julkaisuvuosi: 2013

Kirjan vinkkasi minulle aikoinaan koulumme opettaja eläkkeelle jäädessään. Hänen elinvoimaisuutensa ja kirjan lupaava nimi saivat mielenkiintoni heräämään.

Kirja on kirjoitettu hauskasti kahden miehen vuoropuheluna. Gerontologian ja sisätautien erikoislääkäri Henry S. Lodge (Harry) marssittaa esiin uusinta solu- ja evoluutiobiologista tutkimustietoa helposti lähestyttävässä muodossa. Hänen ”tähtipotilaansa”, elämäntaparemontin aloittanut Chris Crowley ”raportoi etulinjasta” eli tuo mukaan omakohtaiset kokemuksensa. Miesten yhteistyö alkoi Chrisin hakeuduttua Harryn vastaanotolle rapakuntoisena viisikymppisenä. Harry antoi Chrisille seitsemän yksinkertaista sääntöä, joita tämän tulisi noudattaa.  Nyt Chris on yli 7-kymppinen, käy päivittäin spinning-tunnilla, laskettelee ja viettää kaikin puolin aktiivista ja hyvää elämää.

Harryn keskeisin väite on, että 70 % normaalista vanhenemiseen liittyvästä rappeutumisesta voidaan välttää aivan loppumetreille saakka. Vanhenemista ei voi väistää, mutta rappeutuminen on valinnaista. Kehossamme toimii kaksi biologista signaalijärjestelmää - kasvun ja rappeutumisen. Liikkumattomuus antaa keholle viestin rappeutumisesta.  Siksi on tärkeää uida vastavirtaan ja antaa elimistölleen joka päivä signaali kasvusta liikunnan avulla. Biologista terveyttä voidaan pitää yllä ikääntyessäkin ja elimistön rappeutuminen voidaan kääntää ympäri liikunnan, oikean ruokavalion ja rikkaan sosiaalisen elämän avulla. Suurin osa ihmisistä voi nuortua (toiminnallisesti) ja tervehtyä vanhoilla päivillään.

Olen kuntoillut ennenkin, mutta tämä kirja auttoi minua ymmärtämään terveyden ylläpitämisen mekanismeja radikaalisti uudella tavalla. Harrylla on loistava kyky popularisoida vaikeaselkoista lääketieteellistä tutkimustietoa. Nyt tajuan, miten päivittäinen liikunta vaikuttaa elimistössäni vanhaa purkaen, uutta rakentaen ja tervehdyttäen. Kalenteristani on alkanut löytyä tilaa sauvakävelyn lisäksi myös kuntosaliharjoittelulle. En erityisemmin rakasta sitä, mutta olen alkanut tehdä sitä sen hyvien vaikutusten vuoksi. Otan Chrisin ja Harryn suositukset täysimääräisesti käyttöön nyt, kun lähden vuodeksi vuorotteluvapaalle toteuttamaan unelmiani ja vaalimaan omaa ja ehkä siinä sivussa vähän muidenkin terveyttä ja hyvää oloa.

Teksti: Auli Kuparinen / TAMK Kirjasto

p.s. Kirja löytyy myös: TAMKin kirjastosta

Joulukalenterin luukku 19 - Risainen elämä

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 19.12.

Juce Leskinen 1950-2006 Kirjailija: Antti Heikkinen
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Siltala
Sivumäärä: 450
Julkaisuvuosi: 2014

Elämä on kuolemista

Muistan kun vuonna 1973 lainasin naapurin kaverilta kasetin, se oli  Juice Leskisen ensimmäinen albumi. Kuuntelin musiikkia mankaltani ja se kolahti, sanat olivat ymmärrettävät vaikka merkityksen tajusin joskus myöhemmin. Itse olin tuolloin kymmenenvuotias.

Juice tallasi ladun suomirockille miltei umpihankeen. Kielellisesti lahjakas nuori savolais-opiskelijapoika oli heti alusta alkaen popnero, joka tehtaili hittejä tasaiseen tahtiin. Juice alkoi kuulua radiossa, näkyä televisiossa Iltatähdessä ja Syksyn Sävelessä. Tampereella Juice näkyi kaduilla ja kaupoissa ja tietysti kapakoissa.  Myöhemmin Leskisestä tuli kaiken kansansuosikki ja lehtien mielipideautomaatti.  1980-luvulla Leskinen selvitteli avio- ynnä muita ongelmiaan lehtien palstoilla. Jossain vaiheessa maksakin sanoi poks ja artistilla alkoi pienoinen alamäki. Juicesta oli moneksi ja hän oli tuottelias kirjoittaja julkaisten käännöksiä, runoja, kolumneja sekä nippu klassikko biisejä.

Joulun lähestyessä vuonna 2014 katu täyttyy jälleen Leskisestä. Mainostaulut ja kirja kauppojen ikkunat myyvät uutta Juicesta kertovaa elämäkertaa. Antti Heikkinen on kirjoittanut elämäkerran  Juice Leskisestä . Risainen elämä on todellinen hitti ja klassikko. Jos joku joskus vielä kirjoittaa paremman suomalaisen rockelämänkerran, niin nostan hänelle kyllä hattua. Viime vuosina on Suomessa julkaisut hienot kirjat niin Albert Järvisestä kuin Baddingistä mutta Matti Heikkinen,  Nilsiän lahja Suomen kirjallisuudelle, tekee kyllä aikamoisen kulttuuriteon joka ansaitsee kaiken suitsutuksen.  Kirjahan on aikamoinen 500-sivuinen tiiliskivi. Kirjaa lukiessa huomaa, miten laajan työn Heikkinen on tehnyt.Taustoja on tutkittu ja on myös haastateltu noin sataa Juicen elämää läheltä seurannutta: koulukaverit, työkaverit, opettajat ja tarjoilijat, puhumattakaan muusikko kollegoista.

Välillä tuo kaikki rönsyily alkaa jo huvittamaan, mutta Heikkinen saa tekstinsä elämään. Näinä aikoina kun julkkiksista tehtaillaan elämäkertoja miltei liukuhihnalta. Heikkinen osaa kirjoittaa eläytyen kiihkottomasti Leskisen ylä- ja alamäet.  Juicen muusikkokaverit antavat palaa oikein kunnolla eikä mielipiteitä maestrosta pihtailla. Remu kuvailee Juicea ronskin suorasukaiseen tapaansa: ”Se oli sellasta aika maanläheistä ja se oli siinä mielessä kapinallinen, et sillä oli sellasta ronskii tekstii mitä muut ei uskaltanu vetää ja mä aattelin, et v...u kyl on toukohousulla pokerii ja se seisoo niiden sanojensa takana, niin eihän siinä voi muuta kun vetää kättä lippaan ja kunnioittaa tollasta. Terävä kynä ja vielä terävämpi kieli, niin se on aika virkee cocktail.”

Muita paperitähtiä kirjan sivuilta voi bongailla mm. Pate Mustajärvi, Ismo Alanko, Veikko Lavi, Matti Nykänen, Arto Melleri, M.A. Numminen, Dave Lindholm, ja Veltto Virtanen.

Mikko Alatalo oli Juicen kumppani hänen uransa alussa ja loppu metreillä. Mikon mukaan Juice näki jo vuonna 1975 kirjoitetussa Klovni heittää veivin biisissä oman tulevaisuutensa.

Matkan tehnyt oon
kautta teiden aurinkoisten.
Minä nauroin niin ja minulle naurettiin.
Nyt katsokaa tätä suurta murhedraamaa
kun kuoloon loikkaa narri lahjakkain
ja naurakaa sitten mulle päin naamaa
minä muiden tähden luovun huolistain.
Mua tuijottakaa
mua kaikkien nuolemaa
minä menen
en pelkää toverikuolemaa.
Hänen kanssaan minä lähden
sielunkellotkin jo löi.
Minä menen
takaisin en ikävöi.

http://www.aamulehti.fi/Kulttuuri/1194930024009/artikkeli/juicesta+tulossa+rosoinen+kirja+jotta+juice+ei+olisi+vain+pelkka+patsas.html

https://www.youtube.com/watch?v=ajnCvv98ruk

https://www.youtube.com/watch?v=JV9Cb_rhZCU

Teksti: Jari Suojoki / TAMK kirjasto

Joulukalenterin luukku 18 - Eloonjääneen muistelmat

Kirjastolaisen kirjavinkkaus 18.12.

Kirjailija: Lessing Doris
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Kieli: Suomi
Sivumäärä: 218
Julkaisuvuosi: 2007

Eloonjääneen muistelmat (The Memoirs of a Survivor, 1974, suom. 1988) on Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen DorisLessingin vanhempaa tuotantoa. Luin sen n. 20 vuotta sitten ja tarina on piirtynyt aivojeni muistitikulle ikuisiksi ajoiksi yhtenä vaikuttavimmista tarinoista, mitä koskaan olen lukenut. Kirjassa on monta eri tasoa ja sen voisi lukea yhä uudestaan ja uudestaan, silti tulkinta voisi muuttua ja tarinasta löytyisi jotain uutta.

Kirja kertoo sivilisaation päättymisestä, tapahtumapaikkana kaukainen tulevaisuus. Lessing kuvaa maailman – sellaisena kun sen tunnemme – päättymistä. ”Eloonjääneen muistelmat” on dystopia, kuvaus ei-toivottavasta tulevaisuudesta. Osa ihmisistä pakenee, kaupungit tyhjenevät, ruoka ja vesi loppuvat. Lopuksi jäljellä on vain lapsia, villipetoja, jotka ovat valmiita tappamaan ruokapalasta.

Lessingin tarina on vangitsevan kauhistuttava, monipolvinen. Tapahtumien keskipisteessä on kerrostaloasunto tyhjenevässä talossa. Ikkunasta seurataan kadun tapahtumia. Asukkaat vahtivat porraskäytäviä, kuuntelevat ääniä ja kertaavat huhuja. Päähenkilönä, kertojaminänä on keksi-ikäinen nainen, joka muistaa paremmankin yhteiskunnan ajan. Hän kykenee kulkemaan seinien läpi toisiin huoneistoihin, joiden lattialla kasvaa ruohoa. Näissä huoneissa hän näkee ja kuulee kaikenlaista, erilaisten ihmisten (entistä?) elämää. Kertojaminän kasvatettavaksi on jätetty nuori tyttö Emily, jonka paras ystävä on Hugo, sisäkissa (?), jonka nälkäinen lapsilauma näkee ikkunasta. Lemmikkikissatkin käyvät ruoasta, kun siitä on pulaa. Emilyssä näkyy tulevaisuus, mahdollisuus selviytyä. Oikeastaan hän on päähenkilö.

Miten tällaiseen maailmaan sitten on jouduttu? Mitä on tapahtunut? Lukijalle paljastetaan vain osa, ja mielikuvituksen ja tulkinnan osuus jää suureksi.
Alun alkaen englanninkielisen version alaotsikkona on ollut ”an attempt at autobiography”.  Eikö tämä siis olekaan dystopia vaan omaelämäkerta. Kertooko kirjailija omasta elämästään? Kertooko tarina nykyajasta?

Teksti: Anneli Renfors / TAMK kirjasto