Olympiahuumaa 25 kiloa kainalossa

Vesa Oksanen (keskellä) avustajineen. 
Avustajien nimet ovat Nathaniel Glass (kuvassa vasemmalla) ja Brian Troyer.

Lähtisitkö Lontoon Olympialaisiin? Kysymys sai kesästä 2010 pääasiallisesti Uusi päivä -ohjelman tuotannossa työskennelleen Vesa Oksasen yllättymään. Hän pyysi päivän miettimisaikaa, vaikka tiesikin jo vastaavansa myönteisesti. Työnkuvaan kuuluivat muun muassa Tangomarkkinat, Ajankohtaisen Kakkosen suorat lähetykset ja Sinkkutanssit. Pääasiallisesti kesän kului urheilun parissa kameramiehenä.

-         Erityisesti Helsingin yleisurheilun EM-kisoja voi pitää opettavaisena kokemuksena, sillä tuolloin harjoittelimme jo saman työryhmän kanssa olympialaisia varten. Yhteistyön merkitys on suuri, sillä nopeatempoisissa ja suurissa olympialaisissa toteutetaan äärimmäistä ryhmätyötä, kuvailee Oksanen.

Mittakaava kasvoi vielä moninkertaiseksi siirryttäessä EM-kisoista olympialaisiin. Esimerkiksi turvatarkastukset olivat täysin lentokenttätasoisia aina stadionin kentälle mentäessä. Kentällä työskennelleiltä vaadittiin myös kisa-asujen ja kuvaajien liivien käyttöä, jotka olivat samalla oleskelulupa alueella. Päivän työt tehtiin järjestäjien suunnittelemalla minuuttiaikataululla ja säännöt olivat kaikin puolin tiukat. Vapaata aikaa ei juuri jäänyt.

-         Lähdimme usein hotellilta kuuden tai seitsemän maissa aamulla bussikuljetuksella ja palasimme sinne yhdentoista jälkeen illalla. Aina ennen kilpailuja kävimme läpi turvatarkastukset, läpivalaisun, kirjautumiset sisään sekä tekniset kokeilut, joissa tarkistettiin jokainen laite, hän kertoo.

Oksanen työskenteli Lontoossa 13 päivää, joista kisapäiviä oli yhdeksän. Ensimmäiset neljä päivää työskentelyä harjoiteltiin. Hänen työryhmänsä vastuualueena olivat yleisurheilun heittolajit, kuula, moukari, keihäs ja kiekko. Apunaan kameramies Oksasella oli kaksi yhdysvaltalaista opiskelijaharjoittelijaa.

Työ oli hyvin fyysistä ja ajatukset pyörivät töissä koko ajan. Finaalit olivat aina hienoja tapahtumia. Urheilussa kun tunnelma nousee suoritustason mukaan. Hyvät kuvat eivät merkitse mitään, jos tulokset jäävät vaatimattomiksi. Lontoossa katsomo oli kuitenkin aina täynnä ja kannustus kovaa. Välillä jopa ohjaajan käskyt tahtoivat hukkua yleisön meteliin meluluureista huolimatta. Tunnelma tarttui helposti myös tuotantotiimin jäseniin.

-         Tehtävänäni oli saatella urheilijoita penkille suorituksen jälkeen. Heittolajien rytmi on tiivis, joten välillä jouduin juoksemaan ehtiäkseni seuraavaan suoritukseen. Minun oli tärkeä myös tunnistaa urheilijat. Monia hauskoja tarinoita jäi mieleen. Muistan miten pieneltä tunsin itseni uusiseelantilaisen kaksimetrisen kuulanaisen Valerie Adamsin rinnalla. Nopeuteni joutui puolestaan kovalle koetukselle juostessani keihään olympiavoittajan Barbara Spotakovan perässä. Hän on sentään huippu-urheilija ja minulla oli vielä 25-kiloinen kamera sylissäni. Myös kiekon voittajan Robert Hartingin paidan repiminen piti ehdottomasti ennakoida ja saada ikuistettua kuviin, Oksanen kertoo.

Feed-ohjaaja Jouko Jarva pitää ensimmäistä palaveria kuvausryhmälle Lontoon olympiastadionilla.

 

Virroilta hyviä muistoja

Vesa Oksanen aloitti käsikirjoittamisen ja kuvallisen ilmaisun linjalla Virroilla silloisessa Piramkissa syksyllä 2005.

-         Ensimmäiset kaksi vuotta opiskelin Virroilla. Kolmannen vuoteni olin vaihto-oppilaana yksityisessä yliopistossa Valenciassa. Sen jälkeen siirryin työharjoitteluun Tampereelle kuvaamaan SM-liigan jääkiekkopelejä, jota kautta pääsin harjoittelemaan myös Ylelle. Yleisradiossa aloitin tuntityöläisenä vuonna 2009 ja samanaikaisesti tein freelance-keikkoja muillekin asiakkaille, Oksanen muistelee.

Vaikka työpaikka olikin tiedossa, halusi Oksanen ehdottomasti viedä medianomiopintonsa loppuun.

-         Ilman tutkintotodistusta en voi hakea jatko-opintoihin ja putoan täysin tyhjän päältä, jos joutuisin kortistoon. Onneksi niin työantaja kuin koulukin tukivat valmistumistani ja saatoin pääosin etäopiskelijana tehdä opintoni loppuun. Minulle etäopiskelu sopi hyvin, sillä olin myös itse aktiivinen asian suhteen, hän kertoo.

Virtain vuosilta hänelle jäi mieleen erityisesti laaja kanavapaketti ja huikea poppoo, jonka kanssa puhallettiin lujasti yhteen hiileen yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

-         Päätimme osuuskuntavuonna, että kaikki mitä tehdään, tulee myös kanavalta ulos. Ja näin käsittääkseni tapahtuikin. Hahtumetsän tarinat -lastenohjelma jäi mieleen kehittävänä oppimiskokemuksena. Sen tekeminen antoi myös paljon viitteitä ammattituotannoissa vaadittavasta yhteistyöstä. Opimme yhdessä ratkaisemaan ongelmia ja selviämään hankalista tilanteista, hän muistelee.

Erityisesti opiskelukavereiden Antti Perälän, Juha Västin, Jarkko Jortikan ja Johanna Väkeväisen hyvä ja yhteistyökykyinen asenne on jäänyt mieleen. Koko luokka oli hyvä ryhmä. Muita työntekijöitä kunnioitettiin, joten yhteistyö sujui hyvin.

Opinnäytteen aihe löytyi töistä

Medianomin paperit Oksanen sai keväällä 2010. Opinnäytetyön aihe löytyi työhön liittyvästä projektista, joten myös kollegoilta sai hyviä vinkkejä esimerkiksi opinnäytetyön kirjallisuuden hankkimisessa.

-         Tarina kesken opintojaan työllistyvästä opiskelijasta on meidän alallamme melko tuttu. Kun hyvä ja osaava tyyppi tulee harjoitteluun, hänelle saatetaan tarjota työpaikkaa saman tien. Mahdollisuuksiin on usein tartuttava heti, ettei työtä saa joku muu. Ainakin Ylellä tuetaan valmistumisia ja tiedän lähes kaikkien saaneen tutkinnon suoritettua.

Oksanen laskeskelee Virroilta valmistuneita medianomeja työskentelevän Yleisradiossa tällä hetkellä ainakin kymmenkunta. Hänen mielestään asiaan vaikuttaa erityisesti oppilaitoksen hyvä maine.

-         Jo silloin kun uusi harjoittelija tulee taloon, seuraamme tarkasti hänen työskentelyään. Virroilta tulee aktiivisia, ahkeria ja hyväntuulisia opiskelijoita, jotka saavat lähes poikkeuksetta hyvää palautetta kaikilta niin talon sisällä kuin ulkopuolellakin, Oksanen kuvailee.

Kuuluuko? - Radiofestivaalien voitto TAMKiin

TAMKin opiskelijana pääsee tutustumaan kaikkeen jännittävään, josta ei muutoin välttämättä kuulisikaan. Elokuvan ja television koulutusohjelmassa, jossa itse opiskelen, osallistumme usein erilaisiin media-alaa koskeviin tapahtumiin ja kilpailuihin. Viimeisin valloitukseni oli radiofestivaali ja kilpailutyöni oli kuunnelma.

Mutta mikä ihmeen Kuunnelma?

Vaikka olen suuntautunut käsikirjoittamiseen ja olen aina ollut kiinnostunut radiosta, minun täytyy tunnustaa, ettei minulla vielä vuosi sitten ollut hajuakaan mitä kuunnelmat ovat. Siksi avaankin aihetta vähän myös teille (mikäli olette yhtä uunoja kuin minä):

Kuunnelma on näytelmästä kehittynyt pelkästä äänestä koostuva taidemuoto, jossa näyttelijöiden esittämällä vuoropuhelulla kerrotaan jokin tarina.

Ihmisäänen lisäksi kuunnelmassa voidaan käyttää myös äänitehosteita tai musiikkia. Kuunnelman historia alkoi radiossa ja se on yhä kuunnelmien pääasiallinen lähetyskanava, mutta kuunnelmia voidaan levittää myös tallenteina tai Internetistä ladattavina äänitiedoistoina (Wikipedia).

Joka tapauksessa, minun käsikirjoittamani, tuottamani ja ohjaamani kuunnelma osallistui kyseisen kilpailun kuunnelmasarjaan. Lisäksi apunani oli yksi ääneen erikoistunut opiskelijatoverini, joka hoiti tekniikan. Iloiseksi yllätyksemme saimme kuulla voittaneemme kyseisen sarjan. Nyt vireillä on ajatus myydä kuunnelmaa eteenpäin ja päästä raottamaan jalkaa oveen erilaisten työmahdollisuuksien toivossa.

Nyt voin sanoa tietäväni, mikä kuunnelma on. 

Parasta kuitenkin oli itse osallistuminen, sillä vain asioita tekemällä pääsee paremmin kohti päämääriään. Vaikka media-alan kilpailut ovat varmasti erityyppisiä kuin muiden TAMKin opiskelualojen, uskon silti, että jokaiselle koulutusohjelmalle löytyy omat kilpailunsa ja tapahtumansa. Minun mielestäni niihin kannattaa ehdottomasti osallistua, koska niistä saa varmasti paljon irti, vaikkei aina voittoa tulisikaan. Kannattaa olla rohkea ja lähetä mukaan - ihan vaikka kokemuksen vuoksi.

Jos elokuvan ja television koulutusohjelman opiskelijoiden touhut sattuvat muutenkin kiinnostamaan, suosittelen tutustumaan ensi viikolla järjestettävään TAF-taphtumaan.  TAF’12 on sarja näyttelyitä, näytöksiä ja tapahtumia, joissa Finlaysonin alueella toimivat koulutusohjelmat esittelevät opiskelijoiden töitä. Esille tulee muun muassa elokuvia, kuvataidetta, valokuvaa, pelidemoja, animaatioita, interaktiivisia installaatioita sekä valo- ja äänitaidetta. 

Lisätietoja löytyy TAFfin omasta blogista: http://tampereartfactory.blogspot.com/

Nyt kohti kevättä ja uusia voittoja!

Teksti: Emma Ketonen

Vielä keskeneräinen

Istun tyhjän päätteen edessä ja katselen valkoista ruutua, jossa ei ole kirjaimen kirjainta. Ei ole kyse siitä etten tietäisi miten tai mitä kirjoittaisin. On kyse siitä, että pääni sisällä on tuhansia ajatuksia, jotka harhailevat keskenään. Haluaisin kirjoittaa ja purkaa ajatukseni  näyttöpäätteelle, mutta jokin sisälläni sensuroi. En pysty kirjoittamaan tästä, onko tämä liian arka aihe, miltä vaikutan kun kirjoitan näin. Olenko naiivi, lapsellinen tai tyhmä? Luovuuteni on lukossa itsesensuurin vuoksi.

Luen tällä hetkellä parasta romaania pitkään aikaan. Romaani on Maria Peuran Antaumuksella keskeneräinen (2012). Kirja pureutuu juuri siihen, minkä kanssa niin moni kirjoittaja ja luovan alan työläinen kamppailee. Olen itse itseni pahin vihollinen. Kun jokin mitä teen tulee suoraa sisältäni ja oma kädenjälkeni näkyy työssäni, on aina pelko tulla arvostelluksi. Kritiikki sattuu, mutta kasvattaa. 

On helpottavaa kuinka palkittu kirjailija on päästänyt lukijan omaan työhuoneeseensa taistelemaan  romaaninsa valmistumisesta ja luovuuden lukoista. Me näemme kirjailijoiden, ohjaajien ja näyttelijöiden hymyn ja ilmeet palkintogaaloissa ja lehdissä, mutta emme sitä kun he murskaavan arvostelun jälkeen lyövät hanskat tiskiin, tuijottavat seinää tai huutavat puolisolleen. Se on kuitenkin totuus ja hinta, joka  luovalla alalla joudutaan maksamaan. 

Maria Peura antaa hyviä vinkkejä ja totuuksia kirjoittamisen työstä ja ainakin itse pystyn ammentamaan niistä itselleni. On vapauttavaa lukea kuinka vahva kirjailija, joka on kirjoittanut upeita romaaneja kuten On rakkautes ääretön (2001), näyttää heikkoutensa ja sisäisen kuohuntansa. Matka pienen kylän tytöstä kirjailijaksi ei ole yksinkertainen ja helppo. Kirjaa lukiessani saan itseeni aivan uutta pontta ja uskoa. Hyväksyn vihdoin, että on olen matkalla alalle, jossa tekemiseni ovat näkyviä ja ihmisillä on niistä mielipiteitä. Jos en pysty avaamaan itsesensuurini lukkoja, ei kaikki mitä haluan sanoa tai tehdä pääse koskaan valloilleen.

Meri-Tuuli Varis/ Kuva11

Käsikirjoittaminen ja kuvallinen ilmaisu

TAMK Virrat

Perfektionismin ja projektien rankka avioliitto

Kuvaukset ovat jo porteilla. Sen huomaa kalenterista ja sen huomaa alati kasvavasta painosta otsalohkon tienoilla. Muistettava tieto kasvaa joka palaverissa ja joka harjoituskerralla, kunnes aivot tuntuvat paisuneen kolmanneksella. Kaikki dokumentit on opeteltu ulkoa jo viikkoja sitten, mutta silti luen ne taas kerran. Kuinkahan paljon yhteen ihmiseen mahtuu ”to do” –listoja? 

Joitakin kertoja vuodessa huomaa vain sen tunteen, kun projektin deadline saapuu ja kaikki muu muuttuu toisarvoiseksi. Kun muuttolaatikot makaavat viikkoja nurkassa ja unohdan valmisruoan jo sammuneeseen uuniin. Kertaan kaiken muistettavan, mutta mietin unohdinko muistaa jonkin yksityiskohdan?

Vain paras kelpaa minulle ja siksi huomaan taas harjoittelevani, tai jos en harjoittele, ajattelen harjoittelemista.

Ei-perfektionistina projektien voittaminen lienee helpompaa. Mutta kaikki harjoitteluni on itse asiassa vasta suunnitelma B. Asiat voivat sujua jopa paremmin rentona ja improten. Mieluusti niin tekisinkin. Mutta jos kaikki meneekin pieleen, niin harjoiteltuani niin paljon kuin vain pystyin, voin sanoa, etten olisi inhimillisesti pystynyt parempaan. Silloin minun ei tarvitse jossitella seuraavia viikkoja, vaan voin tuntea kuinka ihanasti taakka takaraivon perukoilla kutistuu kuin vanha ilmapallo. 

Pian tulee piste, jolloin harjoittelu muuttuu turhaksi: seitsemäs tunti kirjastossa, jolloin huomaa vauhdin hidastuneen sivun puolikkaaksi per tunti tai kun nukkuminen on ainoa vaihtoehto. 

Silloin itse tilanne on vain harjoittelun jatke. 

Muinaiset roomalaiset harjoittelivat varusteilla, jotka olivat paljon painavampia kuin aidot. Silloin sotiminen tuntui helpotukselta. 

Joel Lehtonen/ Kuva11

Käsikirjoittaminen ja kuvallinen ilmaisu

TAMK Virrat

Mitä opin tänään?

Tätä kirjoittaessani on opiskelumme kestänyt vuoden, yhden kuukauden ja 14 päivää. "Loppumme on lähellä", olemmehan nimittäin ajatelleet valmistua tradenomeiksi alle kahdessa vuodessa. 

Se on aika paljon vähemmän kuin 3,5 vuotta, jos olen Eerolta mitään oppinut?

Juuri nyt on menossa koulutuksemme raskain vaihe pitkine luentopäivineen ja raskaine ainekokonaisuuksineen. Onneksi viestinnän opettajamme Heli, tutorimme Helena ja "graafikkomme" Antti tietävät, että oppimista voi tapahtua muutenkin kuin luentoja kuuntelemalla. 

Siispä he pakkasivat meidät sekä nuorten medianomiopiskelijoiden Kuva11-ryhmän bussiin, ja kuljettivat päivän ympäri eteläistä Pohjanmaata. 

Reissun tarkoitus oli saada oppia yrittämisestä ja viestinnästä, ammattilaisten kertomana, käytännössä.

Veljekset Keskinen Oy:ssä meidät vastaanotti koulutuspäällikkö Esko Hietakangas.

Persoonallisesti sisustetussa kokous- ja juhlatilassa hän kertoi meille yrityksen taustoista, sen strategiasta, johtamisfilosofiasta ja visioista. 

Vaikka itse en välttämättä kuulu heihin, joista on hauskaa shopata päivä hehtaarihallissa, leiriytyä yöksi parkkialueelle asuntovaunuun ja osallistua aamusta "miljoonakisaan", täytyy yrittäjän rohkeutta ja innovatiivisuutta ihailla. 

Vesa on aikanaan ennakoinut ostosmatkailun kasvavat markkinat ja rohkeasti  kutsunut Tuuriin bussilasteittain ihmisiä ympäri maan - maailmaltakin. 

 
Hän on osannut tarjota sitä, mitä kansa haluaa.

Ehkä hän on myös tarjonnut kansalle jotain, mitä he eivät aiemmin edes tienneet haluavansa? 

Yhtä kaikki, Keskinen Oy on Suomenselän alueella suurin työllistäjä - 400 henkeä, kesällä 700. Välillisesti se työllistää ties kuinka monta ihmistä lisää. 

Koska hyvä blogikirjoitus on lyhyt, siirtyy tämä porukka nyt seuraavaan kohteeseensa.

 

Pramia Oy:ssä Jalasjärvellä emäntämme Minna Kallio-Kyyny odotteli meitä glögitarjottimensa kanssa. Vau - vahvaa ja hyvää, oman tehtaan glögiä! 

Minna kertoi meille yrityksestä, sen innovaatioista sekä vahvasta kestävään kehitykseen ja kierrätykseen perustuvasta strategiasta. 

Tässäkin yrityksessä omistaja on rohkea ja uskaltaa ottaa riskejä. Oma tuulivoimala, korkkiaan myöten kierrätettävät pullot ja moderni tehdas taitavat olla tämän yrityksen kilpailuedut näillä alkoholivalmistuksen vaikeilla markkinoilla? 

Nyt ei kerkeä sitä enempää pohtia sillä seuraava paikka odottaa jo! 

Vatsat täynnä herkullista lihasoppaa (kiitos Minna ja Virtain Osuuspankki) jatkoimme kohti Parkanoa. 

Nuorten  reippaan yhteislaulun raikuessa takapenkiltä saavuimme METLAan. 

Koska olimme kovasti myöhässä, siirryimme kiireesti kokoustilaan kuulemaan toiminnasta, hankkeista ja viestinnästä. 

Lasse Aro valotti meitä taustoista; monelle valtion tutkimuslaitoksen olemassaolosta tai tehtävästä ei ehkä aiemmin ollutkaan paljoa tietoa. 

Tämä Parkanon yksikkö työllistää 32 henkilöä ja yhdeksän tutkijaa. Se on Euroopan kolmanneksi suurin alan organisaatio. 

METLAn tehtävänä on muun muassa tutkia metsiemme kuntoa ja metsäekosysteemimme rakennetta, pitää yllä metsäympäristön tietovarantoa, sekä omalta osaltaan vahvasti tukea metsiin perustuvaa yritys- ja elinkeinotoimintaa. Käynnissä on myös pitkiä tutkimusprosesseja lääketeollisuuden kanssa.

Eveliina Oinas kertoi meille pian päättyvästä "Elivoimainen puuverstas" -hankkeesta.
Pirkanmaan 370 puutuotealan yritystä on vahvistanut markkinointiviestintäänsä, verkostoitunut ja lujittanut hankkeen puitteissa maakuntayhteistyötään. Eveliina on tehnyt monipuolista käytännön tiedotus,- markkinointi- ja PR-työtä kiertäen eri yrityksissä, keräten rekistereitä ja ylläpitäen hankkeen kotisivuja. 

Koko METLAn viestinnästä meille kertoi Aimo Jokela. 

Viestintätyö tässäkin organisaatiossa on moninaista ja vaihtelevaa. Vaikutuksen teki erityisesti ajantasaiselta vaikuttanut, tehokas sisäinen viestintä. Intrassa kulkevat ajantasaiset tiedot niin konttoreissa tapahtuvasta toiminnasta kuin työntekijöiden liikkumisestakin. 

Ulkoisessa viestinnässä METLAssa keskitytään nettisivuihin, tapahtumista tiedottamiseen ja uutiskirjeiden tekemiseen ja lähettämiseen kaikille sidosryhmille. Osa viesteistä tehdään yhteistyössä tutkijoiden kanssa. Siinä viestijän ammattitaitoa koetellaan; miten saada tutkijan kieli ymmärrettäväksi kaikille vastaaonttajille?

Oman esityksensä meitä varten oli valmistanut myös Markku Kujansuu elinkeinoyhtiö Kehitysparkista. 

Tässä Kihniön kunnan ja Parkanon kaupungin yhdessä omistamassa yhtiössä toiminnan perusajatuksena on tuottaa elinkeinoelämälle asiakaslähtöistä palvelua luottamuksellisesti ja joustavasti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. He avustavat aloittavia yrittäjiä starttineuvonnallaan ja vahvistavat alueen elinkeinotoimintaa sekä alueyhteistyötä. Käytännössä sieltä voi siis saada apua esimerkiksi rahoituskanavien etsimisessä, yritystoiminnan kehittämisessä tai vaikkapa uuden liikeidean hiomisessa. Kehitysparkki työllistää kolme henkilöä ja se on osa Työ- ja Elinkeinoministeriön Yritys-Suomi-hanketta. 

Yrittämisen iloista ja murheista olisi varmasti riittänyt juttua Markunkin kanssa vielä pitkään, mutta iltapäivä oli ehtinyt vierähtää pitkälle: oli päästettävä isännätkin kotimatkalle.   

Summa summarum: "Mitä opin tänään?"

- Yrittäjän on oltava rohkea ja miellellään vähän "hullu".

- Yrityksen strategian on oltava selkeä.

- Johtamisfilosofian on toimittava myös käytännössä.

- On oltava valmis nopeisiin päätöksiin ja huonojen   päätösten perumiseen.

- On panostettava oman liikeideansa ja strategiansa hiomiseen myös toiminnan käynnistyttyä.

- On keskityttävä oman, ainutlaatuisen kilpailuetunsa esilletuomiseen kaikessa viestinnässä.

- On muistettava, että kaikessa toiminnassa on viestintä aina mukana. 

- Jokainen yrityksen sidosryhmiin kuuluva muokkaa yrityskuvaa tavalla tai toisella.

- Sosiaalisen median kautta huonot viestit leviävät laajalle erittäin nopeasti.

- Yrityksen perustamiseen saa tukea Suomessa monilta eri tahoilta.

Vaikka näissä teeseissä ei ollut minulle varsinaisesti mikään täysin uutta, vahvistivat ne kuitenkin käsityksiäni sekä viestinnän vaikutuksesta kaikkeen yritystoimintaan että yrittäjyyden haasteista ja sen mahdollisuuksista. 

Kiitos koko ryhmämme puolesta retken järjestäjille, iloisille matkatovereillemme ja kuljettajallemme. 

Kiitän myös kohdeyritysten edustajia: 

mieltä lämmitti hyvin valmistellut esitykset ja kaikkialla saamamme lämmin vastaanotto. 

Kyllä matkailu avartaa! 

Mahdollisimman valoisaa syksyä kaikille teille toivottaa

Outi

Kaikki blogin kuvat: Timo Salminen

TAMK Blog Awards

Lukuvuoden päätteeksi päätimme antaa tunnustusta parille TAMKin blogimaailmassa ansioituneelle.

TAMK-blogissa joulukuussa 2010 julkaistu Toni Kososen kirjoittama Ratamoottoripyöräprojekti TAMKissa on kerännyt TAMK-blogin tähänastisen historian eniten katselukertoja. Juttu on hauskasti ja oivaltavasti kirjoitettu. Juttu ei ole pelkästään moottoripyörän pärinää, vaan siinä on myös syvällisempää, jopa filosofista pohdiskelua opiskelusta. Jos vielä et ole juttua lukenut, käy tutustumassa siihen täällä.

Toisen kunniamaininnan saa TAMKin blogiperheen uusi tulokas Käsikirjoittaminen ja kuvallinen ilmaisu-blogi. Käsikirjoittamisen ja kuvallisen ilmaisun blogia päivitetään ahkerasti opiskelijavoimin ja jutut kertovat opiskelun arjesta Tampereen ammattikorkeakoulun Virtain toimipisteessä.

Kaikki TAMKin blogit löydät täältä. Käy tutustumassa!

Millainen on käsikirjoittajan työharjoittelu?

Poiminta TAMK Taide & Viestintä -blogista:

Elokuva- ja televisiokäsikirjoittamisen opiskelijalta vaaditaan usein hiukan kekseliäisyyttä, jotta oman alan harjoittelupaikka löytyisi. Tänä keväänä tilanne oli tavallista otollisempi, kun ohjaaja Claes Olssonin Näsilinna 1918-dokumenttielokuvan käsikirjoitustiimiin haettiin opiskelijavahvistuksia Tampereen ammattikorkeakoulun käsikirjoittajista.

Haasteeseen vastasivat elokuva-ja televisioilmaisun opiskelija Hanna Lappalainen sekä MA in Screenwriting -tutkintoa suorittavat Juha Karvanen, Ville Räisänen ja Ulpu-Maria Lehtinen.

Niinpä joulukuussa alkoi opiskelijoiden kahden ja puolen kuukauden aikamatka vuoteen 1918. Ensiksi tiimi kartutti kirjallisuuden avulla tietojaan Näsilinnan taistelusta ja muista vuoden 1918 tapahtumista.

Koska dokumettielokuvan tavoitteena oli kertoa realistisesti ja kaunistelematta sodan tapahtumista, erityisesti Näsilinnan taistelusta, nousi käsikirjoittajatiimin tärkeäksi tehtäväksi tapahtumien tarkka selvittäminen ja päähenkilöiden valinta lukuisten mukana olleiden sotilaiden joukosta.

Pääaineistona olivat Näsilinnaan hyökänneiden Melinin komppanian miesten ruotsinkieliset haastattelut 1920-luvulta, joita löytyi arkistoista noin viisisataa sivua. Näiden haastatteluiden läpikäyminen ja päähenkilöiden etsiminen dokumenttiin oli tiimiläisille mielenkiintoinen urakka, johon ohjaaja Olsson heidät johdatti. Haastatteluiden lukeminen nosti esiin monta yksilöllistä, koskettavaa näkökulmaa sotaan.

Käsikirjoitusharjoittelijoiden tehtäviin kuului myös uutisten etsiminen vanhojen sanomalehtien mikrofilmeiltä, näyttelykirjeiden tutkiminen kaupunginarkistossa, yhteydenotot historiantutkijoihin sekä vanhojen valokuvien ja mahdollisten kuvauspaikkojen etsiminen. Todellisten tapahtumakulkujen selvittäminen ei aina ollut helppoa, sillä etenkin punaisten puolelta lähteitä on säilynyt varsin niukasti.

Kaiken kaikkiaan työharjoittelu opettikin paljon historiallisen dokumenttielokuvan käsikirjoittamisesta ja ennakkosuunnittelusta, sekä historiallisen tiedon hakemisesta ja arvioinnista. Nyt käsikirjoitustiimin opiskelijajäsenten urakka on ohi, ja lopullisen käsikirjoituksen työstämisestä vastaavat Olsson ja kirjailija Robert Alftan. Näsilinna 1918-dokumenttielokuva kuvataan Tampereella tänä keväänä.

Teksti: Ulpu-Maria Lehtinen

Lue lisää MA in Screnwriting opinnoista