torstai 20. joulukuuta 2012

Skorpionit näyttävästi esillä kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla


Simo Hakaliston ja Lari Keräsen syksyllä 2009 kuvaama 75-minuuttinen Skorpionit -dokumenttielokuva on ollut tämän syksyn aikana laajasti esillä kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.

Skorpionit (eng. Scorpions) kertoo pienen kambodzhalaisen Toul Prichin maalaiskylän vammaislentopallojoukkueesta, CNVLD Kampong Speu Scorpionsista, joka yrittää vaikeista harjoitteluolosuhteista ponnistaa koko maan parhaaksi lentopallojoukkueeksi. Joukkueen pelaajista suuri osa on vammautunut Vietnamin sodan seurauksena Kambodzhaan jääneisiin miljooniin maamiinoihin, joista osa lepää yhä räjähtämättöminä.

Dokumenttielokuvan keskeisenä teemana on, kuinka vakavankin takaiskun jälkeen on mahdollista uudistua ja löytää tarkoitus elämälleen. Elokuva on näyttö urheilun ja sen tuoman yhteisöllisyyden parantavasta vaikutuksesta ja voimasta.

    - Varsinkin itse kuvausvaihe Kambodzhassa oli vaikuttava kokemus, joka palautuu mieleeni useasti. Toivommekin, että pääsisimme vielä henkilökohtaisesti näyttämään valmiin elokuvan paikan päälle, pohtii ohjaaja Simo Hakalisto.


Dokumenttielokuvan maailman ensi-ilta oli lokakuun lopulla Afrikassa, Kenian kansainvälisillä elokuvajuhlilla Nairobissa, joka on yksi maanosan tunnetuimmista elokuvafestivaaleista. Sittemmin elokuvalle on varmistunut viisi muuta kansainvälistä festivaaliesitystä. Elokuva on nähty muun muassa Italiassa Naples Human Rights elokuvafestivaalin pitkien elokuvien kilpailusarjassa yhdessä vain kahdeksan muun elokuvan kanssa. Koko festivaalin kilpailusarjoihin oli valittu yhteensä vain 18 elokuvaa. Elokuva esitettiin myös erikoisnäytöksenä Bosnia Herzegovinan DukaFest-opiskelijafestivaaleilla, ainoana kokopitkänä elokuvana. Skorpionit-elokuvan Suomen ensiesitys järjestettiin suljetussa lehdistötilaisuudessa marraskuun puolivälissä yhteistyössä suomenruotsalaisen kulttuurikeskus Luckanin kanssa.

  - CNVLD:n vammaislentopalloliigaa, jossa seuraamamme joukkue pelasi, ei ole rahoitusvaikeuksien takia järjestetty elokuvan kuvausvuoden jälkeen. Yksi tavoitteistamme onkin luonnollisesti tuoda ihmisten tietoisuuteen CNVLD:n ainutlaatuista työtä, jolla oli huomattava, positiivinen vaikutus maan vammautuneeseen väestön osaan. Siinäkin mielessä on tietysti todella hienoa, että elokuvan voi nyt nähdä ympäri maailmaa, Hakalisto kertoo.


Elokuvan Suomen ensiesityksestä Luckanilta. Kuvassa järjestyksessä vasemmalta oikealle: Ella Ruohonen, Simo Hakalisto ja Sarka Prokopova. (Kuvan copyright Aethyr Aesthetics.)

Skorpionit-elokuvasta on valmistunut kaksi TAMKin opinnäytetyötä keväällä 2012, käsikirjoittamisen ja kuvallisen ilmaisun suuntautumisvaihtoehdosta Virroilta valmistuneiden Ella Ruohosen työ ”Skorpionit: dokumenttielokuvan värimäärittely” ja Simo Hakaliston ”Pienen budjetin vaikutus Skorpionit-dokumenttielokuvan kuvausvaiheeseen”.
Tähän mennessä ovat varmistuneet seuraavat festivaaliesitykset:

31.10.2012: Kenya International Film Festival / Nairobi, Kenia
13.11.2012: Naples Human Rights Film Festival / Napoli, Italia
16.11.2012: Dukafest International Student Film Festival 2012 / Banja Luka, Bosnia Herzegovina
6-8.12.2012: Madurai International Documentary and Short Film Festival / Madurai, Intia
10.12.2012: Filofest International Student Film and Video Festival / Ljubljana, Slovenia
10-16.12.2012: Manya Human Rights International Film Festival / Kampala, Uganda

Lisätietoa elokuvasta ja ajantasaisia tietoja elokuvan esityksistä saa osoitteesta www.aethyr.org
Kambodzhan kansallista vammaislentopalloliigaa järjestäneen CNVLD:n toiminnasta voi lukea lisää osoitteesta http://www.standupcambodia.net.

Elokuvan tekijätiimi:

Ohjaus & kuvaus: Simo Hakalisto
Tuotanto: Lari Keränen ja Ella Ruohonen
Leikkaus: Kalle Sipilä, Simo Hakalisto ja Rene Korpela
Dramaturgia: Kalle Sipilä
Äänisuunnittelu: Matias Kilpiö
Kenttä-äänitys: Lari Keränen
Värimäärittely: Ella Ruohonen

Tuotantoyhtiö on Aethyr Aesthetics.
 

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Kirjaston väen omia kirjasuosikkeja jouluksi


Tässä tulee listaus kirjastolaisten suosikkikirjoista. Jos joku haluaa itselleen tai kaverilleen joulunpyhiksi lukemista, tässä on muutama vaihtoehto.

 

Norwegian Wood / Haruki Murakami (Tammi, 2012)

 
Mitä tästä vielä sanoisin, mitä ei ole vielä sanottu? Miten japanilainen ja suomalainen kulttuuri muistuttavat sittenkin kovasti toisiaan ihmiskohtaloineen: itsemurhia, ihmiskohtaloita, mielenterveysongelmia, kuolemaa, opiskelijaelämää, juhlintaa, matkoja, yksinäisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Kaiken kaikkiaan ahmittavaa luettavaa, jota lukiessaan keski-ikäinen suomalainen nainen eläytyy täysin parikymppisen japanilaisen opiskelijapojan elämään. Surullisista tarinoistaan huolimatta koko kirja ylistää elämää. Murakamista tulee niin elävästi mieleen jostain syystä Kjell Westö, ainakin tästä kirjasta.

Lisää kirjasta Helsingin sanomien sivuilla.

Anneli Renfors  / TAMK Kirjasto Kuntokatu


Älä käy yöhön yksin / Kjell Westö (Otava, 2010)

Monumentaalinen teos ihmiselämästä, joka on jaksettava lukea puoleenväliin, sillä vasta siellä tarina aukeaa kuin kukka. Westö sanookin kirjan alkulehdillä, että joutuu valitettavasti aloittamaan tarinan pitkäveteisellä johdannolla, jotta loppu olisi helpommin ymmärrettävissä. Kirjan sanoma lienee: huonompiosaiset ovat usein elämässä parempia ihmisiä kuin muut. Jäin kovasti miettimään, miten paljon 70-luvulla on tosiaankin muuttanut Ruotsiin myös suomalaisia alkoholisteja ja huumeiden käyttäjiä paremman elämän toivossa.  Olen kuullut paljon parjattavan tätä nimenomaista Westön kirjaa, itselleni se kolahti melkein enemmän kuin hänen muut kirjansa. Ehkä juuri siksi, että kirjan rakenne oli niin erikoinen ja että se kertoi ihmisistä, joilla ei juuri koskaan mene hyvin mutta jotka silti rakentavat oman sisäisen puutarhansa.

Anneli Renfors / TAMK Kirjasto Kuntokatu


Tähtiä jäällä : tarinoita taitoluistelusta / Anu Puromies (WSOY, 2008)

Kirja kertoo mielenkiintoisella ja hauskalla tavalla taitoluistelusta nykypäivänä ja yli 100 vuotta sitten. Teoksessa on suomalaisten luistelijatarinoiden lisäksi paljon hienoja vanhoja valokuvia luistelijoista ennen jäähallien aikakautta, esimerkiksi kuva amerikkalaisesta Jackson Hainesista, joka synnytti Suomeen taitoluisteluinnostuksen 1860-luvulla ja kuva SM-kisoista Tampereen Pyhäjärvellä vuodelta 1930. Kirjassa esitellään tämän upean ja taiteellisen urheilulajin eri muodot yksinluistelu, jäätanssi, pariluistelu sekä uusimpana muodostelmaluistelu. Kirjan loppuun on koottu selkeät taulukot menestyneimpien luistelijoiden saavutuksista vuodesta 1908 vuoteen 2008 asti.

Tiina Kallela / TAMK Kirjasto Kuntokatu

Kuoleman kanssa ei kujeilla / Peter James (Minerva Crime, 2010, alkuteos Dead Simple)

Kirja on ylikomisario Roy Gracesta kertovan dekkarisarjan ensimmäinen osa. Grace on tyypillinen nykypäivän (anti)sankaripoliisi: keski-ikäistyvä, siviilielämässään kovia kokenut ja työhönsä liikaa panostava ammattimies.
Brightoniin sijoittuvissa kirjoissa Grace selvittää yllättäviä ja usein varsin väkivaltaisia murhia. Kuoleman kanssa ei kujeilla alkaa sinällään harmittomasta polttaripilasta. Kaikki menee kuitenkin pahasti pieleen ja sulhanen päätyy elävältä haudatuksi ja neljä ihmistä kuolee. Vauhdikkain kääntein Grace taistelee aikaa vastaan estääkseen lisäuhrit.
Kirja on mitä soveliainta joululukemista dekkareiden ystäville. Aivot voi heittää huoletta narikkaan, sillä hyvin kirjoitettu tarina kulkee sujuvasti ja jännite säilyy loppuun asti. Kirjasta on suunnitteilla elokuva, jonka pääosaan Roy Gracena kaavaillaan paremmin Downton Abbeyn isäntänä tunnettua Hugh Bonnevillea. Saapa nähdä, miten kartanonherra sopeutuu rannikkokaupungin rikollisiin tuuliin.


Kaisa Rissanen / TAMK Kirjasto Kuntokatu

Omalaatuinen ystäväni – Kuinka hevoseni opetti minulle toisin katsomisen taidon / Anna-Kaisa Pitkänen (Kirjapaja, 2012)


”Miten näin pääsi käymään? Ostaa nyt apaattinen, stressaantunut, laiha ja sairas hevonen. Varjo-ruuna osoittautuu hevosmaailman Woody Alleniksi, äärimmäisen herkäksi yksilöksi.” Anna-Kaisa Pitkänen kuvaa kirjassaan haastavaa matkaansa herkän ja monella tavalla ongelmallisen hevosensa kanssa. Yleisesti hevosmaailmassa vallalla olevat käytännöt eivät toimi Varjon kanssa. Se stressaantuu pienimmistäkin asioista, kuten ruoan myöhästymisestä tai arkirutiinien häiriintymisestä. Kirjailija pohtii vaihtoehtoisia tapoja toimia hevosen kanssa ja sitä, miltä maailma ja sen ilmiöt näyttävät hevosen silmin katsottuna. Hän yhdistelee sopivassa suhteessa omia käytännön havaintojaan ja psykologisia teorioita. Kirja herätti ajatuksia erilaisella näkökulmallaan ja on kiinnostavaa luettavaa kaikille eläinpsykologiasta kiinnostuneille.  

Elina Jarmas / TAMK Kirjasto Pyynikintie

 
Kirjablogeja
Lisäksi TAMKin kirjaston väki suosittelee itseään ahkerampaa bloggaajia. Informaatikkokollega Lukuneuvoja auttaa erilaisia lukijoita löytämään mieleistä lukemista. Joulukuun 14. päivän kohdalla annetaan erityisesti lahjavinkkejä. (Toimituksen huomautus: Emmi Itärannan Teemestarin kirja sopii paitsi tyttärille 15+ myös vähän kaikille. Loistava tarina. Veikkaamme, että nyt kun tästä on tekeillä englanninkielinen suurpainos, pian tulee myös elokuvakäsikirjoitus.)
Huomatkaa myös Lukuneuvojan kuvaavat asiasanat oikeanpuoleisen palkin osiossa ”Haluan kirjan, joka/jossa on…”
Kun puhutaan ahkerammista ja vähemmän ahkerista bloggaajista, niin mieleemme muistui myös 24 kirjabloggaajan yhteisponnistus. Kun kukin kirjoittaa yhdestä kirjasta, saadaan kokoon täysi joulukalenteri. Se löytyy muun muassa Kirjaintenvirrassa -blogin kautta.
Marja-Liisa Timperi ja Seija Kivelä / TAMK Kirjasto Kuntokatu
Hyvää joulua!