Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuutorit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuutorit. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. helmikuuta 2013

Tuutorikeskustelut aloittivat uuden aikakauden


Opettajatuutoreiden ja opiskelijoiden vuosittaisten tuutorikeskustelujen ja niiden pohjalta laadittavien yhteenvetojen aikatauluja on aikaistettu tänä lukuvuotena. Opettajatuutori käy keskustelut ryhmänsä opiskelijoiden kanssa ja laatii näiden pohjalta yhteenvedon koulutusohjelman opinto-ohjaajalle kunkin vuoden helmikuun loppuun mennessä. Opinto-ohjaaja tekee vastaavasti maaliskuun loppuun mennessä koulutuspäällikölle ryhmien koosteiden pohjalta koulutusohjelmakohtaisen yhteenvedon ja kehitysehdotukset. Tuutorikeskusteluissa käytettävät lomakkeet ovat myös uudet, ne vastaavat paremmin kunkin ryhmän opintojen vaihetta.

Tuutorikeskustelu on aito vuorovaikutustilanne: opiskelija tulee kuulluksi yksilönä, ja opettajatuutori oppii tuntemaan paremmin opiskelijaansa, hänen ajatuksiaan sekä ryhmäänsä. Useimmat opiskelijat kokevat keskustelut tärkeiksi ja osallistuvat niihin vuosittain, mutta onko kuitenkin niin, että liian moni opiskelija, joka kipeimmin tarvitsisi kuulijaa ja ohjausta, jättäytyy syystä tai toisesta keskustelusta pois – näidenkin opiskelijoiden tavoittaminen olisi tärkeää.
 
Tuutori- eli kehityskeskusteluprosessin aikataulumuutoksiin koulutuksen johtoryhmä päätyi seuraavista näkökulmista. Kehittämiskohteet tunnistetaan aiemmin ja niihin voidaan tarttua jo kuluvan lukuvuoden aikana, kuten koulutuspäälliköiden suunnitellessa seuraavan lukuvuoden opintojaksojen aikataulutusta ja tehdessä opintojaksojen tilauksia. Tuutorikeskustelut koetaan entistä mielekkäämmiksi, kun tiedetään niillä olevan aidosti vaikutusta koulutuksen järjestämisen kehittämisessä. Kun keskustelut käydään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa lukuvuotta, voidaan paremmin ja oikea-aikaisemmin auttaa ja ohjata opiskelijaa, jonka opinnot eivät ole edenneet suunnitelmien mukaan. Tämä tulee entistä tärkeämmäksi, kun ammattikorkeakoulujen keskeisiksi rahoitusperusteiksi vuoden 2014 alusta tulevat valmistuneiden määrä sekä suoritettujen opintopisteiden määrä; kuinka monta prosenttia opiskelijoista suorittaa lukuvuoden aikana 55 opintopistettä.

Toinen puoli tuutorikeskusteluprosessin muutoksessa on keskustelujen sopiminen opettajatuutoreiden vuosiaikatauluun. Osa opettajista on kokenut keskustelujen sijoittuvan nyt yhteen kiireisimmästä lukuvuoden ajankohtaan; vuodenvaihteen kiireet opintojaksojen arvioinnissa, uusintatenttien järjestämisessä ja uusien alkavien opintojaksojen suunnittelussa ovat todellisia. Muutos on aina haaste ja vaatii vanhasta poisoppimista. Uskotaan kuitenkin, että aikataulujen aikaistamisen tuomat hyödyt voittavat niiden tuomat haasteet. Kehityskeskustelujen oikea-aikaisuus luo aidot mahdollisuudet koulutusohjelmien kehittymiseen, opiskelijatyytyväisyyden paranemiseen sekä tarpeiden mukaiseen varhaiseen puuttumiseen, jolloin opiskelija voidaan ohjata häntä parhaiten hyödyttävien palveluiden pariin, kuten opinto-ohjaajat, opintosihteerit, kv-koordinaattorit, opiskelijaterveydenhuolto sekä sparris-oppimistaitojen valmennukseen.

Teksti: Merja Hanhimäki, TAMKin opinto-ohjaaja

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kirjasto rakentuu: Kopterin kyydissä todellista heittäytymistä


TAMKin kirjaston informaatikko Marja-Liisa Timperi pystytti kirjaston rastin Tuutorikoulutus Kopteriin nuorisokeskus Marttisissa, Virroilla 16.–17.3. Mukana oli 163 tuutoriksi haluavaa opiskelijaa.

Kuva: Nuorisokeskus Marttinen, Virrat
 
      Keväisen kosteassa talvisäässä tulevien tuutoreiden toisen koulutuspäivän rastit sujuivat joutuisasti. TAMKin kirjasto- ja tietopalvelun toiminnallisella rastilla opiskelijat improvisoivat vauhdikkaita ja välillä äänekkäitäkin esityksiä aiheesta ”Opiskelijan elämä ilman kirjastoa”:
  • eräässä esityksessä protestina kirjaston kiinni olemiselle opiskelijat järjestivät mielenosoituksen ja loppuhuipennuksena kahlitsivat itsensä kirjaston oveen ja yksi heistä nielaisi kirjaston oven avaimen

  •   AA-kerho-esityksessä ryhmäläiset kertoivat epätoivoisista yrityksistä pysyä kirjoista erossa: kirjojen lukemisen sijaiskäyttäytymiseksi oli tullut mm. shampoiden tuoteselosteiden ja bussiaikataulujen lukemista
  • todellista heittäytymistä improvisointiin oli epätoivoisen opiskelijan ilmahypyssä lumihankeen
Improvisoinnit olivat upeita ryhmäsuorituksia. Kaikki osallistuivat aktiivisesti ja hyvä ryhmähenki huokui kaikista kuudestatoista esityksestä.



Improvisointiesityksen lisäksi tuutorit ehtivät kertoa toiveitaan uudesta Kuntokadun kampuksen kirjastosta:

  • uudessa kirjastossa pitäisi olla tietokoneita suhteessa Kuntokadun kampukselle muuttavien opiskelijoiden määrään, nopeaan käyttöön tietokoneita esim. tulostamiseen, varattavia tietokoneita, tietyillä ohjelmilla varustettujen tietokoneiden varausta, laskimia tenttiin lainattavaksi

  • kirjahyllyjen alimmainen hylly tyhjäksi
  • hiljaista lukutilaa, rennompaa luku- ja oleskelutilaa esim. sohvia, lepotuoleja ja vilttejä, sermein rajattuja ryhmätyöalueita, ryhmätyötiloja
  • monipuoliset ja laadukkaat aineistot kaikkien koulutusohjelmien aihepiireistä
  • kotoinen ja rento paikka
  • ilmaista kahvia

Lähes kaikki ryhmät kehuivat TAMKin uutta tulostusjärjestelmää.



Koska allekirjoittanut unohti kameransa kotiin eikä saanut tapahtumasta yhtään kuvaa, laitan tähän kuvan karvaisemmista hankeen heittäytyjistä. Samaan aikaan, kun tuutoriryhmät olivat edennet jo yli puolenvälin rastiradallaan, muutaman kymmenen kilometrin päässä Ähtärin eläinpuistossa karhut kömpivät ensimmäistä kertaa ulos talvipesästään.
Kuva: Ähtärin eläinpuisto


Webbikamerakuvaa karhuista: http://slt.ilkka-yhtyma.fi/webcam/ahtari1/



Teksti: Marja-Liisa Timperi, TAMK Kirjasto Kuntokatu 3


torstai 17. helmikuuta 2011

Kesätöitä, opiskelupaikkoja ja formulaa - TAMK mukana Rekrytorilla


Aurinkoisena pakkaspäivänä, 16.2 Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa järjestettiin Rekrytori-tapahtuma. Näytteilleasettajia oli 90 ja tarjolla oli 3 500 työpaikkaa.

Myös TAMK oli mukana Rekrytorilla. TAMKin osastolla sai tietoa koulutusohjelmista, Tampereen ammatillisesta opettajakorkeakoulusta (TAOKK), ammatillisista erikoistumisopinnoista sekä täydennyskoulutuksesta.



TAMKin osastolla riitti kävijöitä ja Hakijan oppaat menivät hyvin kaupaksi. Kirpeästä pakkassäästä huolimatta Rekrytorilla oli arviolta 9 000 kävijää. 

Ensimmäistä vuotta TAMKissa oikeustradenomeiksi opiskelevat tuutorit Saila Evesti ja Heidi Hautaviita.
Sailan ja Heidin mielestä messukävijöitä kiinnosti erityisesti nuorten koulutusohjelmat. Messujen kohderyhmä kohtasi hyvin; kesätöitä hakevat nuoret saivat samalla tietoa koulutuksesta.



Pirkanmaan ammattiopistossa opiskelevat Outi Mäkinen ja Anniina Kaukaniemi olivat etsimässä kesätöitä. Outi ja Anniina opiskelevat ensimmäistä vuotta hotelli-alaa. Vaikka haku korkeakouluun ei vielä olekkaan ajankohtaista, he ovat jo hieman miettineet tulevaisuutta. Erityisesti TAMKin restonomi-opinnot kiinnostivat tyttöjä.



Heidi Jakara ja Mirjam Oksanen löysivät TAMKin osastolta tietoa ammatillisesta opettajakorkeakoulutuksesta



TAMKin formulatiimin vuonna 2010 valmistunut auto FS010 toimi Rekrytorin vetonaulana. Auto saikin paljon ihailua ja kiinnostusta. Osastolta löytyi myös formula-simulaattori, joka keräsi innokkaita testaajia koko päivän.


Vauhdikasta kevään odotusta!

perjantai 3. joulukuuta 2010

Studia-messuilla oltiin Lätkässä Manseen

Yhteistyö on voimaa! Näin uskovat tamperelaiset korkeakoulut ja pistivät pystyyn jo neljättä kertaa yhteisen osaston Studia-messuille. Jatkokoulutusmahdollisuuksia esittelevät Studia-messut pidettiin tänä vuonna 1.-2. joulukuuta Helsingin Messukeskuksessa.

Lätkässä Manseen -ständillä olivat mukana myös Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Poliisiammattikorkeakoulu. Tamperelaisten ständin ympärillä kävi molempina messupäivinä melkoinen säpinä ja TAMKin markkinointituutorit, hakutoimiston porukka ja opot saivat vastata mitä kiperämpiin kysymyksiin opinnoista. Tapahtumassa vieraili yhteensä yli 15 000 kävijää.



Ilmeistä päätellen IB:n tuutori Tuukka Juntunen sai Eeva da Silvan (Tampereen yhteiskoulun lukio) vakuuttuneeksi, että TAMKin International Business -koulutusohjelmaan kannattaa hakea.





Saara Vahtera ja Heli Rontu Tampereen yhteiskoulun lukiosta saivat tietoa TAMKin hakutoimiston Johanna Auviselta.




Hanna Altonen(Tampereen yhteiskoulun lukio) kertoi olevansa kiinnostunut sosiaalialasta. Liiketalouden tuutoreilta Anssi Kososelta ja Anna Paanaselta löytyi tietoa siitäkin.





Pauliina Korhonen ja Heli Vilpas Lempäälän lukiosta jututtivat musiikin tuutoria Heli Lahtea. Tällä kertaa ei tosin keskusteltu musiikin opinnoista, mutta Heliltä löytyi tietoa myös TAMKin muista koulutusohjelmista.



Kiitos kaikille kävijöille ja upeille TAMKin markkinointituutoreille! Kuvassa iloinen TAMKin hakutoimiston porukka: Anne Mahkonen, Eva-Maija Kunnas ja Johanna Auvinen.



Ja sitä lätkääkin oli messuilla jaossa.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Opiskelijatuutorointi on pop!

TAMKissa toimii iso määrä opiskelijakunta Tamkon kouluttamia opiskelijatuutoreita, jotka ohjaavat ja opastavat toisia opiskelijoita opintojen eri vaiheissa. Uusi opiskelija tapaa oman ryhmänsä vertaistuutorit jo yleensä ensimmäisenä opiskelupäivänä. Elokuussa 2010 tuutoripaidoissa viiletti tositoimissa kaikkiaan n. 200 vertaistuutoria.


Elokuussa ennen uusien opiskelijoiden saapumista kävimme tuutoriporukalla vielä läpi viime hetken vinkkejä ja valmistelimme askelkuvioita syksyn aloitukseen. Kun uudet opiskelijat saapuivat taloon, niin se olikin sitten menoa. Tuutorit kulkivat oman ryhmänsä kanssa aamusta iltaan. Päivällä uudet opiskelijat saivat aimo annoksen tietoa TAMKin käytännöistä ja uudesta koulutusohjelmastaan ja iltasella sitten tutustuttiin lisää opiskelutovereihin ja opiskelupaikkakuntaan.

Vaikka orientoivat päivät ovat jo ohitse, tursajaiset vietetty ja aloittavat opiskelijat päässeet hienosti alkuun opinnoissaan, niin vertaistuutoreiden hommat eivät suinkaan loppuneet siihen, vaan heidän tehtävänään on tukea aloittavia opiskelijoita koko ensimmäisen opiskeluvuoden ajan. Tuutoreiden tehtävänä on tavata omaa opiskelijaryhmäänsä vähintään kerran kuukaudessa.

Mikäli haluaisit itsekin pukea tuutoripaidan vastaisuudessa päällesi, niin nyt alkaa hakuajat koulutuksiin lähestyä. Kipaise siis Tamkon nettisivuille ja valmistaudu kaivamaan kalenterisi esiin.

Tuutorointi on loistava tapa tutustua isoon määrään uusia ihmisiä, kartuttaa tietämystä omasta koulutusohjelmasta ja TAMKista ja lisäksi myös esiintymistaitoon saattaa saada ripauksen lisäpotkua. Koulutusten lisäksi tuutoreille ja tuutoriksi haluaville järjestetään vapaamuotoisia tapaamisia, joissa voi nähdä tuutorikavereita ja tavata uusiakin tuttavuuksia. Kaiken kukkuraksi: hommat hoidettuaan rapsahtaa tuutoroinnista myös muutama mukava opintopiste!


Kirjoittaja: Satu Hiltunen
Kuva: Tourismin tuutorit tursajaisissa (kuvan ottanut Sabina Mäki)