Näytetään tekstit, joissa on tunniste seniorityö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seniorityö. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. toukokuuta 2013

"Kuin olisi tansseissa ollut!" – senioripäivässä viihdyttiin


TAMKin eri alojen opiskelijat järjestivät Hyvän Olon Iltapäivän senioreille torstaina 18.4.2013. Tapahtuma järjestettiin toista kertaa, nyt uudella kokoonpanolla. Opiskelijoiden vastuulla oli tehdä koko tapahtuma alusta loppuun, koulu tarjosi ainoastaan tilat. Pilottitapahtumien päämääränä on TAMKin hyvinvointiklinikan monialaisen toiminnan kehittäminen.


Yhdessä pistimme viisaat päämme yhteen. Omia sidosryhmiämme hyödyntäen kuin myös rohkeasti uusia ovia kolkutellen aloimme etsiä sopivia asiakkaita, mahdollisia sponsoreita, suunnitella ohjelmaa joka perustuisi eri osaamisalueillemme, jakaa tehtäviä ja kasata päivää pala kerrallaan pystyyn.  Useiden palaverien, epäselvyyksien ja onnistumisen kokemuksien lopputuloksena oli hyväntuulinen ja leppoisa iltapäivä kymmenkunnan toisilleen ennestään tutun eläkeikäisen naisen parissa. 



Iltapäivä alkoi yhteisesti ja maljoja kilisteltiin sekä rouvat toivotettiin tervetulleiksi. Tätä seurasi parin tunnin sessio, jonka aikana kierrettiin hyvinvointipisteillä. Tarjolla oli bioteknologien piste jossa mittailtiin veriarvoja ja verenpainetta ja juteltiin niiden merkityksestä, fysioterapeutin piste rentoutumiselle, sosionomien piste jossa muisteltiin mennyttä ja tulevaa sekä sairaanhoitajien jalkojenhoitopiste jossa naisia hemmoteltiin mm. jalkahieronnalla. Lopuksi kokoonnuimme vielä yhdessä kahvittelemaan, maistelemaan Linkosuon sponsoroimaa kakkua ja Ruohonjuuren tarjoamia keksejä, keräämään palautetta ja katselemaan iltapäivän valokuvasatoa. Lopussa julkistimme myös pienen arvauskisamme voittajan. Voittaja sai palkinnoksi hierontalahjakortin fysioterapeutti Aila Uotilalle.



Tapahtumapäivän ja projektikurssin tavoitteena oli paitsi luoda hyvinvointia seniori-ikäisille, myös pohtia tämänkaltaisten tapahtumapäivien järjestämistä tuotteena, jota TAMK voisi markkinoida. Tehtävämme oli siis myös laskea suuntaa antavaa hintaa tapahtumalle, ja päättää, aiommeko pyytää osallistumismaksua. Päädyimme kuitenkin järjestämään tapahtuman maksutta, vaikka osallistujat maksoivat kyllä pienen vapaaehtoisen kahvimaksun. Tuotteistamisen näkökulma tarjosi myös pohtimisen aihetta: omaa ammattitaitoa on hankalampi hinnoitella kuin konkreettisia tuotteita!


 
Oppimiskokemuksena tapahtuman järjestäminen oli monipuolinen: ns. moniammatillinen yhteistyö eri alojen opiskelijoiden kanssa oli hedelmällistä - jokainen laittoi oman osaamisensa likoon, ja näin saatiin aikaiseksi hyvä ja toimiva kokonaisuus, jossa jokainen piti huolen omasta tontistaan enemmän kuin hyvin. Tapahtuman järjestäminen ja suunnittelu tarjosivat sopivasti haastetta ja pohtimista, ja tietenkin myös onnistumisen kokemuksia. Mikä tärkeintä, myös seniorit tuntuivat nauttivan. Iltapäivän tunnelman kiteyttää hyvin erään rouvan kommentti kahvipöydässä: "Kuin olisi tansseissa ollut!"


Kiitokset myös sponsoreille!
Cafe Linkosuo
Armas Pikaruokala
Fysioterapeutti Aila Uotila
Opiskelijaravintola Fazer Amica Pirteria
Ekomarket Ruohonjuuri

Näihin kuviin (joista kunnia kuuluu Riikka Ahlforsille), näihin tunnelmiin, sosionomiopiskelijat Mirva ja Jenna

maanantai 9. toukokuuta 2011

Seniorityössä on imua



Miten nuoria saadaan houkuteltua seniori- ja vanhustyöhön? Mitä on ennaltaehkäisevä ja voimavaralähtöinen seniorityö ja mitä se voisi olla? Näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia TAMKin toteuttamassa Aktiivisesti ikääntyen Pirkanmaalla -koulutus- ja kehittämishankkeessa (AiP-hanke).

Hankkeen päätös- ja levitysseminaari 5.5. kokosi  Nokian Edeniin salin täyteen innostuneita vanhustyön asiantuntijoita ja ammattilaisia.

Hankkeen helmistä seminaarissa kuultiin mm. Ikämiehet kotoisasti keittiössä -projektista, MieliMusiikkia-ryhmästä ja SenioriPC-hankkeesta. Päivän lopuksi esiintyi Virtain Swing Band, joka syntyi Seniorit bändissä -hankkeen tuloksena.



Johtaja Tiina-Riitta Stavén ja Veikko Järvinen olivat iloisia Kuuselan Seniorikeskuksessa toteutetusta SenioriPC-hankkeesta. 

”Olen ollut onnekas kaveri, kun pääsin SenioriPC-hankkeeseen mukaan. Tietokonetta ei kannata pelätä, senioreiden kannattaa lähteä mukaan. Tietokone on ystävä ja sitä on helppo käyttää. Emme ole vanhoja, mutta olemme eläneet kauan", Veikko Järvinen kiteytti hankkeessa mukana olleiden senioreiden tunnelmia.



”Taiteessa on se voima, että taidetta ei voi tehdä väärin. Jokaisella on oma tapansa tehdä asioita. Tärkeintä, että ihmiset toimivat yhdessä, kokeilevat rajojaan ja tekevät uusia asioita. Onnistuen ja välillä epäonnistuen.” 

Kulttuurikeskus Pii Poon toiminnanjohtaja Pilvi Kuitu kertoi Koukkuniemessä toteutusta ikäihmisten ja henkilökunnan sirkusprojektista.  Sirkushankkeen tulokset olivat hämmästyttäviä. Ihmeitäkin tapahtui: "Väsyneestä ja syrjäänvetäytyvästä potilaasta kuoriutui innostunut ja nauravainen mies". "Ei haittaa vaikka ei kohta enää muistaisi – tämä hetki on arvokas juuri nyt!” 


Eeva Wilska, Kangasalan terveyskeskuksesta sekä Pirjo Nyman ja Jaana Jähi Nokian kotihoidosta ovat osallistuneet hankkeeseen ja kertoivat seminaaripäivän olleen iloa antavan.

”Upeat esiintyjät. Erityisesti professori Jaakko Valvanteen ja Pii Poon valloittavan energisen Pilvi Kuidun puheenvuoroja oli ilo kuunnella. Tämä on ollut oikein ihana hanke. Arvostan tekijöiden intoa, rohkeutta ja uskallusta lähteä tekemään uutta. Asiakkaan hyvä elämä on tärkeintä meille kaikille.  Arjessa elo ja olo on parasta. Erityisterveisiä TAMKin opettajille Kaarina Andille ja Sirpa Tietäväiselle, jotka ovat loistavia opettajia”, Jaana Jähi kiteytti porukan tunnelmia.




Pirkkalan perusturvan työntekijät  ovat osallistuneet hankkeen eri toimintoihin ja kiittelivät sitä ja seminaaripäivän innostavaa ohjelmaa.




Juhlaluennon seminaarissa pitänyt geriatrian professori Jaakko Valvanne Tampereen yliopistosta ja seminaarin avannut dosentti Pertti Pohjolainen Ikäinstuutista olivat hankkeen onnistumisesta samaa mieltä: "Hieno hanke, joka on toiminut herättäjänä." Molemmat toivoivat toiminnalle jatkoa.




Seminaarissa puheenvuoroja esittäneet kotihoidon johtaja Leena Rinne, projektipäällikkö Tarja Heinonen, palvelujohtaja Tuija Kanto-Hannula ja dosentti Pertti Pohjolainen olivat yhtä mieltä siitä, että vanhustyö on yhteinen asiamme.




"Seniorityössä on imua" -kirja, joka julkaistiin seminaaripäivänä, esittelee AiP-hankkeessa kehitettyjä uusia, innovatiivisia toimintamalleja seniori- ja vanhustyöhön.  Loppuraportin kirjoittamiseen osallistui useita TAMKin opettajia, opiskelijoita ja vanhustyön asiantuntijoita.

 

”Mun on tarinani satu rakkauden ja ken rakastaa hän ymmärtää vain sen. Se on laulu päivän uuden. Se on laulu ihanuuden, se on satu rakkauden.” Virtain senioribändin swing soi kaiholla ja tunteella.

 

”Kuiskaten kerron salaisuuden, oppinut oon sanan aivan uuden, vaikka sen oon tiennyt kauan aikaa, äsken se uutta sai tenhoa aikaan…” Maija Seppälän laulussa soi karisma ja tenho.



Eemeli Hakala, Matti Vasanen ja Juha-Matti Koppelomäki, TAMKin Virtain toimipisteen viestinnän opiskelijat pitivät huolta bändin tekniikasta.



 
Mitä saadaan kun yhdistetään elämän tuoma kokemus, viinin lailla ajan myötä kypsyneet taidot, sekä swingmusiikki?  Virtain Swing Band.



Heli-Maija Hyppölä ja Teemu Uusitalo, 3. vuoden fysioterapian opiskelijat taivuttelivat seminaarin tauolla osallistujia.  TAMKin fysioterapian opiskelijat ovat olleet mukana monissa hankkeen toiminnoissa.




AiP-hankkeen iloiset työmyyrät Suvi Hagström, Pirja Fagerlund ja Tarja Heinonen saivat kiitosta hienosti onnistuneesta hankkeesta.



Seminaari pysäytti pohtimaan ikääntymistä uusin silmin.

Minkä ikäisenä minä haluaisin lopettaa uuden oppimisen? Millaisen vanhuuden itse haluaisimme? 

Teksti ja kuvat: Arja Hautala