Näytetään tekstit, joissa on tunniste Menossa mukana - TAMKissa tapahtuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Menossa mukana - TAMKissa tapahtuu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 18. toukokuuta 2012

Terveysmittaajien matkassa

Ryhmä fysioterapiaopiskelijoita ja opettajat Anja ja Anne kokoontuivat tiistaiaamuna 8.5. matkaamaan Vilppulaan ja Kolhoon, jossa sairaanhoitajaopiskelijat odottivat jo heitä. 

Fysioterapiaopiskelijat lähdössä mittausreissuun


Päivän tarkoituksena oli tarjota terveysmittauksia kuntien asukkaille. Terveysmittaukset kuuluvat opiskelijoiden yrittäjyys-opintoihin ja Terveystori nimellä kulkeva tapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa. Päivä toteutettiin TAMKin Hyvinvoinnin neloskierre ja LIIKKU -hankkeiden kautta ja tämän kevään mittauskiertue toteutui usealla paikkakunnalla. Terveysmittauksia järjestettiin 4.-11.5. Ylöjärvellä, Kurussa, Vilppulassa, Kolhossa, Virroilla, Ikaalisissa, Ruovedellä ja Mäntässä. Päivien koordinointivastuu oli Mäntän valmistuvilla sairaanhoitajaopiskelijoilla ja Tampereen 3-vuoden terveydenhoitajaopiskelijoilla. Mukana päivien toteutuksessa oli myös oman alansa osalta 2-vuoden fysioterapiaopiskelijoita, bioanalytiikan opiskelijoita sekä terveysalan eri koulutusohjelmien opettajia. Toteutuksessa oli mukana yhteensä runsaat 60 henkilöä. 


Sairaanhoitajaopiskelijat Susanna ja Senja mittasivat ja neuvoivat asiakkaita Vilppulan apteekissa

 

Sairaanhoitajaopiskelija Heta työssä Kolhon apteekilla
 



Ideana terveystorissa on, että opiskelijat saavat vastuullisesti järjestää terveysalan tapahtuman ja tarjota palvelun käyttäjälle helpon ja onnistuneen palvelukokemuksen. Terveystoripäivät tarjoavat aidon oppimisympäristön opiskelijoille, ja kannustavat heitä itsenäiseen asiakaslähtöiseen toimintaan ja sisäiseen yrittäjyyteen. Opiskelijat myös keräsivät päivän palveluihin osallistuneilta asiakkailta palautteita, sekä kirjallisesti että haastatellen. Näitä tietoja hyödynnetään seuraavien Terveystoripäivien suunnittelussa ja järjestämisessä. Kerätyn tiedon avulla nähdään mm. kuinka päivät onnistuivat asiakasnäkökulmasta.

Mittauksessa kävijöitä riitti Vilppulan torilla tasaisesti koko päivän
 
Kullakin paikkakunnalla opiskelijat tekivät verenpaine- ja verensokerimittauksia, osana 2 tyypin diabeteksen riskikartoitusta sekä terveysmittauksia, kuten puristusvoiman, keuhkojen tilavuuden että tasapainon testauksia. Useimmat kävijät olivat 60-70-vuotiaita ja osallistuivat kaikkiin tarjottuihin mittauksiin. Paikalla oli aktiivisia eläkeläisiä, joista suurin osa oli erittäin kiinnostunut omasta terveydestään ja kävivätkin säännöllisesti mm. erilaisissa tarkastuksissa ja liikuntaharrastuksissa. Kiertueen aikana yli 600 pirkanmaalaista kävi mittauttamassa terveyttään.

Helvi Jääskeläinen poikkesi Vilppulan terveysmittauspisteessä päivän torikierroksen aluksi. Hänen oli tarkoitus käydä myös apteekissa verenpainemittauksessa. Helville mittaukset ovat tuttuja, koska niitä oli tehty eläkeläisille suunnatuilla terveyspäivillä, joihin Helvi osallistui viikottain. Kuntouttavilla terveyspäivillä sai harrastaa oman kunnon mukaista liikuntaa: tuolijumppaa, kuntosaliharjoittelua, tuolilentopalloa, sählyä ja/tai keppijumppaa, unohtamatta tanssia. Helvi kertoi olevansa aktiivinen harrastamaan eri asioita, mm. musiikki oli hänelle tärkeää ja tietokoneen käyttökin oli tullut tutuksi eläkepäivinä. Tietokoneen kautta tuli hoidettua niin pankkiasiat kuin pidettyä yhteyttä ystäviin. Ilmaiset mittaukset olivat iloinen yllätys ja niihin Helvi osallistui mielellään.


Helvi testasi puristusvoimansa

Mittauksissa käyneiden kommentteja Vilppulassa ja Kolhossa:


-      Mittaukset tuttuja, tehty kuntoutuksessa. Ihan hyvät tulokset tuli.
-      Kiva, että opiskelijat tulevat meille näitä tekemää.
-      Erittäin hyödyllistä, hyvä että löytyy läheltä eikä tarvitse lähteä kauas mittaamaan.
-      Ilmoitus mittauksista oli paikallislehdessä, joten siksi tulin.
-      Tulimme, koska kävimme viime keväänäkin paikalla.
-      Päivä tarpeen, koska Kolhosta on Mänttään 30 km.
-      Tarpeen, koska pienillä paikkakunnilla ei ole lainkaan omamittauspisteitä.
-      Näitä (mittauksia) voisi olla useamminkin.

Iloinen pariskunta Mäntästä oli jo toista kertaa mukana opiskelijoiden järjestämissä mittauksissa








Vilppulan apteekissa oli myös Mäntän seudun Diabetesyhdistyksen edustaja jakamassa diabetestietoutta ja esitteitä. Yhdistys tarjoaa jäsenilleen tietoa, tukea ja monenlaista toimintaa. Tavoitteena on erityisesti tavoittaa diagnosoimattomia tyypin 2 (aikuistyypin) diabeetikoita, joita arvellaan olevan Suomessa n. 200 000. Seuranta, liikunta, terveellinen ruoka, painonhallinta ja tupakoimattomuus ovat tärkeimmät asiat sairastumisen ennaltaehkäisyssä. Yhdistyksen edustaja oli hyvillään opiskelijoiden tekemästä työstä ja toivoi, että Terveystoripäivät jatkuvat tulevaisuudessakin, koska pienillä paikkakunnilla mittauksille ja neuvonnalle on paljon kysyntää.  

Tyypin 2 diabeteksen aikainen toteaminen parantaa hoidettavuutta


Fysioterapiaopiskelijat Nina, Nea, Ida  ja Anni opettaja Annen kanssa Vilppulan torilla





Terveystoripäivä oli kokonaisuudessaan onnistunut ja palaute päivästä oli hyvää. Päivä oli hyödyllinen kävijöille ja opettavainen järjestäjille, joten ensi vuonna torilla taas tavataan!



Teksti ja kuvat: Sirena Rainamaa




maanantai 14. toukokuuta 2012

Uusi oppimisympäristö koulutusohjelmien rajoja rikkoen


Olemme olleet mukana tammikuusta 2012 alkaen Kyrösjärviprojektissa, joka on TAMKin, Ikaalisten ja Hämeenkyrön kuntien yhteistyöprojekti osana ammattikorkeakoulujen Hyvinvoinnin Neloskierre -hanketta. Projekti on uudenlainen toiminta- ja oppimisympäristö kehittämisen ja tekemisen ytimessä. Hämeenkyrön ja Ikaalisten kunnat perustivat n. vuosi sitten yhteistoiminta-alueen tavoitteena tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluita nykyistä laajemmalle alueelle. Kyrösjärviprojektin toiminta keskittyi tutkimaan ja tuottamaan tietoa siitä, millainen ko. alue on kulttuurisesti ja miten ne asiat tulisi ottaa huomioon palveluiden tuottamisessa. Keskeisenä lähtökohtana oli selvittää ja vahvistaa osallisuuden merkitystä ihmisten arjen hyvinvoinnin rakentumisessa.

Jalkauduimme kuntalaisten pariin selvittämään kyselyiden, haastatteluiden ja kuntalaispaneeleiden muodossa sitä, mitä ihmiset todella toivovat tulevaisuuden palveluilta ja mitä mieltä he ovat tämänhetkisistä palveluista. Koimme hienoja hetkiä muun muassa kuntalaisten tuottaessa uusia innovaatioita alueen palveluiden ideointiin sekä huomatessamme aineiston tuloksesta, että 2/3 vastaajista olisi valmis jakamaan osaamistaan muille kuntalaisille.


Hanna ja Mohammad tekemässä kyselyitä Hämeenkyrössä









Projektiryhmään kuuluvat TAMKista yliopettaja Merja Borgman sosiaalialan koulutusohjelmasta ja opettaja Esa Packalén Environmental Engineering koulutusohjelmasta, Hämeenkyrön kotihoidon esimies Sirpa Hiltunen, Ikaalisen kaupungin hoiva- ja hoitotyön vastaava Marianne Viitasalo-Männistö sekä allekirjoittaneet Environmental Engeneering koulutusohjelman opiskelija Mohammad Shahidehnia ja sosiaalialan koulutusohjelman opiskelija Hanna Korppila-Hiltunen.


Opiskelijoiden kokemukset Kyrösjärviprojektista:

Mohammad:
Olen elämässäni opiskellut agronomiaa ja ympäristöä. Olen yli 1o vuotta tehnyt työtä puistoissa ja kasvihuoneissa, mutta tämä projektityö oli todella erilainen kokemus. Opin miten Suomessa kysytään mielipiteitä ja miten päätöstä tehdään. Olin kyselyissä ja haastatteluissa ehkä vähän ujo ja epävarma kielitaidoistani, mutta kaiken ratkaisi kun meillä oli niin hyvä työryhmä. Nautin ja opin tosi paljon tästä projektityöstä.

Hanna:
Kyrösjärviprojekti on ollut yksi parhaista opiskeluun liittyvistä kokemuksistani. Meillä on ollut mahtava tiimi, jossa on työskennellyt oman alansa ammattilaisia tuoden omaa näkökulmaansa ja kokemustaan projektiin. Hienoa on olut työskennellä Environmental Engineering koulutusohjelman opettaja Esan ja opiskelija Mohammadin kanssa, koska heidän näkökulmansa asioihin on laittanut minutkin ajattelemaan asioita monilta eri kannoilta. Vastaisuudessakin toivoisin enemmän yli koulutusohjelmarajojen tapahtuvia projekteja. Projektin aikana olen saanut tehdä ja olla mukana uusissa asioissa, kuten kuntalaispaneeleissa, kuntalaisille tehdyissä kyselyissä ja haastatteluissa sekä kunnanvaltuuston kokouksessa raportin tulosten esittämisessä. On hienoa olla tekemässä jotain merkityksellistä, jolla voidaan vaikuttaa kuntien asukkaiden hyvinvointiin. Kävimme jo esittelemässä tuloksia Hämeenkyrön kunnanvaltuustolle, joka toivoi projektiryhmän tulevan vielä uudestaankin keskustelemaan projektin tuotoksista. Menemme vielä esittelemään projektin tuloksia Ikaalisten valtuustolle toukokuun lopussa sekä mahdollisesti on tulossa vielä laajempi projektin tuloksia pohtiva tilaisuus, johon osallistuisivat kuntien yhteistyökumppaneina edustajia järjestöistä, seurakunnista, kyläyhdistyksistä, yksityisiä palveluiden tuottajia jne. Tämä jos mikä on vaikuttamista yhteiskunnallisiin asioihin!

Aurinkoisin kevätterveisin Hanna Korppila-Hiltunen ja Mohammad Shahidehnia

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Mielenrauhaa


Monta rautaa tulessa. Minun tulisi ohjata lyhytelokuvaa, piirtää sarjakuva-albumi loppuun, valmistautua lehtihaastatteluun ja lähettää originaalitöitä Kemin sarjakuvafestivaalien näyttelyä varten.  Asioita pitää pilkkoa ja prosessoida pienin erin, ettei tunne olkapäillä liiallista taakkaa. Mutta lyhytfilmi on ensimmäisenä työtehtävänä listallani. Punakynällä ympyröity ja alleviivattu.

Ihmismieli on siitä petollinen asia, että liiallinen pohtiminen johtaa ahdistukseen ja epävarmuuteen.  Täytyy rakentaa korttitaloa kortti kortilta sekä hyväksyä myös se, että se saattaa olla kaatumisvaarassa. Olen kuullut kyllä monia tarinoita ja anekdootteja kulttuurialan tekijöistä, jotka ovat saaneet tehtyä suurimmat näyttönsä paineen ja vaikeuksien keskellä. Siinä on perää, vaikeuksien kautta ihminen saa uskoa omaan itseensä ja tavoitteisiin. Silloin kun kaikki tuntuu kaatuvan, seisoo lopulta raunioiden keskellä päättäväisiä ihmisiä.  

Juuri elämän tarjoamat helppoudet ja pureksitut valinnat ovat johtaneet siihen, että epätoivo valtaa mielen: helppous ei pitkällä tähtäimellä ole perusta pysyvälle. Ohjaajan rinnastaminen sotapäälliköksi ei siten ole aivan perätön, koska henkilöstä huokuva epätietoisuus ja –varmuus saa ryhmän muut jäsenet tuntemaan olonsa vaikeaksi: onko tekemisessä mitään mieltä tai ei, kun ”pääpukarilla” ei ole varsinaisia visioita ja toiveita, joiden mukaan asioita toteutettaisiin.

Ryhmätyöhön sisältyy voima. En usko, että yksinäinen päättäväinen ihminen voisi suorittaa kaikkea. Ei ainakaan lyhytfilmiä. Siinä koko juttu koostuu palasista, koneiston osista. Kun moottori on kunnossa, voidaan sillä revitellä enemmänkin ilman vaurioita. Sen vuoksi lähitulevaisuudessa häämöttävät kuvaukset ja siihen liittyvät toimenpiteet on syytä käydä henkisesti läpi monta kertaa, lievittää sitä pelkoa mikä saattaa liittyä odotuksiin. Näyttelijöillä, varsinkin teatteri-ihmisillä, on tämä ollut monesti itsestäänselvyys: kun näyttelijä kuolee lavalla kymmenen kertaa harjoituksissa, on yhdestoista ja lopullinen esitystilanne jollain tavalla jo rutiini, valmis numero. Tästä syntyy se vaivattomuuden tunne, mikä välittyy katsojalle: ammattimainen vaikutelma.

Aapo Kukko/ Kuva11
Käsikirjoittaminen ja kuvallinen ilmaisu
TAMK Virrat

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Wirtaus oli yleisömenestys!


Tätä toivottiin Virroille. Tämä saattiin Virroille. JVG vauhdissa. KUVA: Ulla-Riikka Haapanen.
Wirtaus 2012 sai runsaasti yleisöä liikkeelle lauantaina. Kisapirtillä laskettiin olleen illan aikana lähes 300 henkilöä. Kansainvälistä väriä nähtiin niin esiintyjien kuin yleisönkin joukossa. IP digisomemar -intensiiviohjelman osallistujat eri puolilta Eurooppaa osallistuivat myös tapahtumaan.

Illan päätähtenä nähtiin JVG (Jare&VilleGalle). Suuri osa yleisöstä tuli paikalle myös erityisesti ruotsalaisen Self Deceptionin keikan vuoksi. Nousevan ruotsalaisbändin kiertue järjestettiin myös opiskelijatyönä. Seuravaan iltana vuorossa oli Helsingin keikka. Muina esiintyjinä Wirtauksessa nähtiin lisäksi erinomaisiksi osoittautuneet Madcraft ja Bad King. Illan jokaiselle löytyi yleisöstä omia faneja ja nimikirjoitukset vaihtoivat omistajaansa.

Oheisohjelmaksi tuotettu Xbox Kinect-pelimahdollisuus herätti myös suurta suosiota heti ovien avauduttua ja esiintyjien väliajoilla.

Tapahtuman järjestelyistä ja kaikesta teknisestä toteutuksesta vastasivat TAMKin digitaalisen äänen ja kaupallisen musiikin opiskelijat sekä mediaosuuskunta MusicActive. Tilaisuuden taltioivat TAMKin käsikirjoittamisen ja kuvallisen ilmaisun opiskelijat monikameratuotantona. Järjestelyihin osallistuivat onnistuneesti myös Pirkanmaan ammattiopiston, Pirkon, opiskelijat.

- Ilta meni kaikin puolin nappiin jo ennakkovalmisteluista lähtien. Markkinointi sekä sponsorihankinta onnistuivat. Opiskelijat osoittivat huippuosaamista kaikilla tuotannon osa-alueilla ja saivat yhteistyökumppaneilta ja bändeiltä mairittelevaa palautetta. Myös yleisö viihtyi todella hyvin. Tällaisen osaamisen näytön jälkeen opiskelijat on ilo päästää ensimmäiselle työharjoittelujaksolleen maamme keskeisiin musiikkialan yrityksiin, kiittelee viestinnän koulutuspäällikkö Timo Kivikangas.

Kiitokset vielä kaikille yhteistyökumppaneille, jotka mahdollistivat tapahtuman onnistumisen.
Tavataan ensi vuonna! Kommentoi tätä tekstiä ja kerro, kenet haluaisit esiintymään ensi vuoden Wirtaukseen.
Self Deception (SWE) vakuuttavana. KUVA: Ulla-Riikka Haapanen.




tiistai 10. huhtikuuta 2012

Wirtaus 2012 – Tapahtuma Virtain sykkeessä


Markkinointipäällikkö Laura Saaristo ja projektipäällikkö Kalle Hahl.
TAMK Virrat / Music Active -osuuskunta jatkaa keväistä tapahtumaperinnettään. Tänä vuonna ikärajattoman Wirtauksen pääesiintyjäksi valikoitui huippusuosittu hiphop-duo Jare & VilleGalle. Paikallisilla nuorilla teetetyn kyselyn perusteella JVG oli ylivoimaisesti toivotuin artisti esiintymään kaupunkiimme vuonna 2012. Heidän lisäkseen Wirtauksessa kaukaloon hyppää kolme merkittävää tulevaisuuden lupausta suomesta ja ulkomailta.

Tampereen ammattikorkeakoulun Virtain toimipisteen viestinnän opiskelijoiden järjestämä toisen lukuvuoden oppimisprojekti Wirtaus-festivaali on kokonaisuudessaan opiskelijoiden käsialaa. Osana tapahtumatuottamisen kurssia järjestettävä Wirtaus antaa eväitä esimerkiksi markkinoinnin, tapahtumatekniikan ja yhteistyökumppaneiden hankinnan osalta. 

Opiskelija Mikko Kymäläinen saa miksausvinkkejä alan ammattilaiselta, Marko Ketolalta.


Opiskelija Kalle Hahl ryhtyi Wirtauksen projektipäälliköksi mielenkiinnosta ja oppimisen halusta. “Oppiminen ja asioiden sisäistäminen onnistuu ainoastaan itse tekemällä. Ajattelin, että tilanne on sen verran uniikki, että pakkohan se on lähteä kokeilemaan”, Hahl toteaa. Wirtauksen projektipäälikkönä hänen tehtävänsä on pitää järjestelyiden punainen lanka hyppysissä ja keskittää projektissa olevien ihmisten voimavarat olennaisiin asioihin.

Myös markkinointipäällikkö Laura Saaristo kiittelee koko työryhmän panosta. “Ehdottomasti parasta on ollut luokkatovereideni motivaatio. Jokainen suostuu mielellään tekemään töitä markkinoinnin eteen ja on valmiina ottamaan vastuun omasta osa-alueestaan. Me kaikki haluamme tapahtuman onnistuvan, ja siihen tarvitaan jokaisen apua”. 

Sensaatiomenestys JVG nähdään vihdoin Virroilla.


Wirtauksessa esiintyy myös kirjava joukko nousevia yhtyeitä meiltä ja muualta. Ulkomaan vahvistuksena nähdään ruotsinmaalta Suomeen ensi kertaa saapuva rockpoppoo Self Deception.  Kotimaista uutta aaltoa edustavat helsinkiläinen punkpop-yhtye Madcraft sekä turkulainen stadionrock-akti Bad King.

Wirtaus-tapahtuma lauantaina 21.4. Virtain Kisapirtillä. Liput ennakkoon Lippupalvelusta 10 €, ovelta 15 €.

Lisätietoja tapahtumasta nettisivuillamme sekä Facebookissa!

torstai 22. maaliskuuta 2012

TAMK – tietoa, taitoa & tunnetta


Kolmen viikon ajan kaikilla halukkailla oli mahdollisuus osallistua Facebookissa TAMKin parhaan sloganin keksimiseen. Kilpailussa haettiin iskeviä iskulauseita ja avartavia ajatuksia, jotka kuvastavat TAMKia, koulutusohjelmia, opiskeluelämää ja työskentelyä TAMKissa. 

 Voittajaksi valittiin Seppo Tolvasen slogan: TAMK - tietoa, taitoa & tunnetta. 









TAMKissa URA-hankkeen projektipäällikkönä puolentoista vuoden ajan työskennellyt Seppo kertoi nähneensä kilpailun TAMKin intrassa ja saaneensa heti sellaisen fiiliksen, että ideointiin on kiva osallistua. Edellisessä työssään matkailumarkkinoinnin parissa työskennelleeltä Sepolta TAMK - tietoa, taitoa & tunnetta slogan syntyi siis melko vaivattomasti. Sloganissa tiivistyy voittajan omat mielikuvat ja tunnot TAMKista.

Toiseksi kisassa tuli Learn.Think.Apply ja kolmanneksi Oppimalla onnistut - TAMK.

Kilpailuun tuli lähes 70 ehdotusta, joista noin puolet opiskelijoilta ja puolet henkilökunnalta. Useimmat osallistujat lähettivät yhden ehdotuksen, mutta mukaan mahtui myös yksi osallistuja peräti kymmenellä ehdotuksella!

 Onnea paljon voittajalle ja kiitos kaikille kisaan osallistuneille!

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Mestarimyyjä 2011 koulutuksen päätöstilaisuus


TAMKin liiketalouden opiskelijat olivat jälleen ottaneet innolla osaa K-ryhmän, jo 25.kerran järjestettävään Mestarimyyjäkoulutukseen. Kuntokadun kampuksella järjestettiin 5.3.2012 koulutuksen päätöstilaisuus.


Tiedottaja Pasi Pihjava ja opinto-ohjaaja Eija Iso-Junno avasivat tilaisuuden


Tilaisuus alkoi Keskon tiedottaja Pasi Pihlavan esittelyllä Kesko-konsernista, Keskon toimialoista ja eri kauppaketjuista. Lisäksi katsottiin Keskon 70-vuotisjuhlafilmi.

Tämän jälkeen rekrytointipäällikkö Heikki Mustila Ruokakeskosta kertoi opiskelijoille K-ryhmästä työnantajana sekä kauppiasurasta. Korkeakouluopiskelijoille Kesko tarjoaa mm. K-trainee koulutusta sekä AMK:ssa järjestettävää kauppiasyrittäjyyspolkua. TAMKissa näitä kauppiasyrittäjyyspolun (5-20 op) osioita pääsee suorittamaan seuraavan kerran syksyllä 2012.

Tilaisuus päättyi Mestarimyyjätodistusten ja stipendien jakoon. Pasi Pihlava ja Heikki Mustila luovuttivat stipendit koulutuksessa hyvin menestyneille opiskelijoille. TAMKista löytyi myös valtakunnan paras Mestarimyyjäopiskelija Jetro Saarti Rauta-linjalla! Lisäksi kaikki osallistujat, 54 opiskelijaa, saivat todistukset + yhden opintopisteen osallistumisestaan.


Mestarimyyjäkoulutukseen osallistuneita opiskelijoita

Mestarimyyjäkoulutuksen toteuttamisesta vastaavat oppilaitokset, K-instituutti ja Kesko. Koulutuksen ohjauksesta TAMKissa vastasi opinto-ohjaaja Eija Iso-Junno.
 
Tänä keväänä Mestarimyyjätodistukset sai yhteensä 3 577 opiskelijaa. Oppilaitoksissa Mestarimyyjäkoulutus suoritetaan hieman suppeammassa muodossa kuin K-ryhmässä. Opiskelijat voivat valita kiinnostuksensa mukaan yhdestätoista eri tavara-alalinjasta haluamansa Mestarimyyjälinjan. Opiskelu tapahtuu etäopiskeluna, johon sisältyvät laajat, verkossa suoritettavat opintotehtävät. Sisällön pääpaino on tuotetietoudessa. Lisäksi koulutus sisältää yleisiä osioita, jotka käsittelevät muun muassa hyvää asiakaspalvelua, kuluttajansuoja- ja ympäristöasioita sekä K-ryhmän ajankohtaisia asioita.

EDIT
K-ryhmä palkitsi parhaat Mestarimyyjäkoulutukseen osallistuneet TAMKin Virtain yksikön opiskelijat 14.3. järjestetyssä Mestarimyyjäkoulutuksen päätöstilaisuudessa. Hyväksytysti koulutuksen suoritti 21 opiskelijaa, stipendillä palkittiin mm. Lotta Abid, valtakunnan jaettu paras opiskelija Kassa-linjalla.Virtain yksikkö oli keskiarvoltaan valtakunnan toiseksi paras oppilaitos! 

tiistai 28. helmikuuta 2012

TAMKin paras slogan haussa, osallistu kilpailuun nyt!

Joko olet osallistunut kilpailuun, jossa etsitään iskulausetta TAMKille?

Sloganin tulisi kuvastaa
TAMKia, koulutusohjelmaasi, opiskeluelämää tai työskentelyä/opettamista TAMKissa. Haemme siis lennokkaita lausahduksia, avartavia ajatuksia ja villejä väläyksiä!

Osallistu ennen 11.3.
ja voit voittaa kaikkien osallistujien kesken arvottavia palkintoja. Kilpailun voittaja palkitaan TAMK-tuotepaketilla!

Lähetä ehdotuksesi TAMKin Facebook-sivuilla tai s-postitse sirena.rainamaa(at)tamk.fi
.
  
Kaikki mukaan kisaan!




Huomioithan, että TAMKilla on oikeus käyttää kilpailuun lähetettyjä sloganeita markkinoinnissaan ilman erillistä korvausta.



EDIT Kisa on päättynyt 11.3. Kiitos kaikille osallistuneille! Voittajiin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Floworksin tuparit torstaina TAMK:ssa klo 13-15:30

TULE PELAAMAAN XBOXIA, KAHVILLE TAI KOKEILEMAAN WINDOWS PUHELIMIA JA IPADEJÄ!

Floworks haastatteli Juhoa, joka osallistui FlowSoMe -projektiin. Projektissa suunniteltiin sosiaalisen median oppimisympäristö TAMKille, jota lähdetään toteuttamaan kevään aikana.


Klikkaa kuvaa, niin saat tekstin suuremmaksi




tiistai 24. tammikuuta 2012

Oletko se sinä?

Camera, lights, action! Nyt on sinun mahdollisuutesi päästää irti sisäinen näytteljäsielusi! Etsimme kaikenkokoisia ja näköisiä alle 25-vuotiaita näyttelijöitä. Sinulta ei vaadita rautaista näyttelijänkokemusta, vaan tärkeintä on, että homma kiinnostaa etkä pelkää kameraa. Meillä on tarjolla paljon erilaisia rooleja, joista varmasti löytyy juuri sinulle mieluinen! 

Teemme useamman mainosmaisen lyhytelokuvan. Meillä on projektissa asiakas, joten et taatusti tule tekemään turhaa työtä eikä projekti jää koulun arkistoihin pölyttymään! Mitä sinun tulee siis tehdä? Elokuviemme hahmot ovat ihan tavallisia ihmisiä. Sinun ei siis tarvitse varautua ahtautumaan kummallisiin rooliasuihin tai tukehtumaan epämukavaan hirviömaskiin. Tosin voimme kyllä harkita sitäkin vaihtoehtoa, jos se on juuri sinun intohimosi… Mitä vielä odotat? Kamerakaan ei ole enää nykyään niin karmean suuri ja pelottava. Katso vaikka!



Nyt on siis mahtava tilaisuus päästä seuraamaan, kuinka elokuvia tehdään. Miten haet mukaan? Kirjoita meille lyhyt hakemus, jossa kerrot ainakin nimesi, ikäsi, kotipaikkasi sekä onko sinulla kokemusta näyttelemisestä. Liitä mukaan valokuvasi ja yhteystietosi. Lähetä hakemus tammikuun aikana osoitteeseen: priskilla.ruotsalainen@cult.tamk.fi.


Nähdään kuvauksissa!

perjantai 20. tammikuuta 2012

Moi! Kiitos!

Kevään uudet vaihto-opiskelijat ovat aloittaneet vaihtonsa TAMKissa.

Keväällä TAMKiin tulee 130 uutta vaihto-opiskelijaa 26 maasta.


Teksti ja kuva: Mirja Onduso, kv-palvelut

lauantai 7. tammikuuta 2012

Tervetuloa Tampereelle!

Orientoiva viikko Kv-tuutorin silmin

Kv-tuutori? International tutor 
Kv-tuutorin homma on olla apuna ja kaverina uusille TAMK:in vaihto-opiskelijoille. Koulutukset järjestettiin viime vuoden puolella ja olivat kokonaan englanniksi, niin kuin kaikki muukin viestintä aiheeseen liittyen. Lähdin tuutoriksi oman vertaistuutorini ehdotuksesta ja kimmokkeena toimi myös kiinnostukseni toisia kulttuureita ja uusia tuttavuuksia kohtaan.

Ensimmäinen tehtävämme oli valita omat ES:ät (Exchange Student) ja ottaa heihin yhteyttä sähköpostin kautta. Piti lähinnä kysyä tarvitsisivatko vaihto-opiskelijat selvitymispakkausta ja milloin he saapuisivat Suomeen. (Selviytymispakkauksella (Survival Kit) tarkoitetaan muovilaatikkoa, joka sisältää lakanat, keittiötarvikkeita tms.)

Molemmat vaihtarini saapuivat viime maanantaina 02.01.12, joten seuraavana tehtävälistallani oli viedä heidän asuntonsa avaimet heille. Ensimmäinen lento saapui Pirkkalan lentokentälle jo vähän jälkeen neljän iltapäivällä, joten ajattelin mennä ajoissa viemään avaimia vaihtarini kämpälle. En ollut varma asunnon tarkasta sijainnista, joten laskin että aikaa jää jonkin verran etsiä oikea kerrostalo ennen ES:än saapumista. Aikaa jäikin ja reilusti.

Bussi joka oli järjesttey kuljettamaan mm. minun vaihto-opiskelijaani tuli paikalle vähän jälkeen kahdeksan illalla. Ilmeisesti toiset lennot olivat olleet myöhässä, joilla samaan bussikyytiin tulevia tuli Suomeen. Muuten tapahtumassa ei olisi ollut mitään ongelmaa, mutta minun olisi pitänyt olla jo Tampereen keskustassa samaan aikaan kun lähdin Lukonmäestä. Odottelin vielä bussia samoihin aikoihin kun toinen vaihtarini saapui omaan osoitteeseensa. Onneksi hänen ei tarvinnut kuitenkaan odottaa avaimiaan kuin kymmenisen minuuttia.

Keskiviikko 04.01.12
Ensimmäinen orientoiva päivä oli keskiviikkona, joten jo maanantaina saapuneet ES:ät saivat rauhassa purkaa tavaroitaan tai tutustua kaupunkiin ennen varsinaisten tutustumispäivien alkua.

Tuutorit pyydettiin koululle jo kahdeksaksi aamulla. Aluksi pidettiin pienimuotoinen kertaus siitä mikä orientoivilla päivillä oli tuutorin tehtävää. Seuraavaksi osa meistä, mm. minä, siirtyi A-talon kolmannen kerroksen käytävälle ohjaamaan vaihto-opiskelijoita oikeaan auditorioon ja ottamaan leipää, kahvia ja teetä. Myös tuutorit saivat nauttia aamupalaa ilmaiseksi.

Ensimmäisen päivän tehtäväksi muuten koululla jäi Kuntokatu 3:sen esittely, lounaan ostamisessa opastaminen ja Tamkon toimistolla, Solulla, käyminen. Väliin tuli pieniä ajatuskatkoja, kun ei millään muistanut mikä esimerkiksi punajuuri on englanniksi, mutta onneksi muilta tuutoreilta pystyi aina kysymään apua. Oli myös mielenkiintoista kuulla miten erilaista muiden maiden koulujen lounaskäytännöt ovat. Säästä Tampereella sai myös paljon keskustelua aikaiseksi. Jotkut pitivät rankasta lumisateesta ja toivoivat, että olisi vielä kylmempi. Toiset taas kauhistelivat lumipyryä ja paria pakkasastetta.

Iltapäivällä tuutorit jakoivat opiskelijat ryhmiin sen mukaan, mihin heidän tarvitsi kaupungissa mennä. Yksi ryhmä lähti TOAS:ille vuokrasopimuksen kanssa, toinen hakemaan bussikorttia jne. TKL:ällä ei ollut onneksi edes kovin paljoa jonoa ja bussikortit saatiin melko nopeasti kaikille halukkaille. Kävin myös muutaman ES:n kanssa R-kioskilla näyttämässä mistä voi ostaa prepaid-liittymän ja ladata rahaa bussikorttiin. Myös Koskikeskus tuli näytettyä. Itsestäänselvyydet kuten hanasta tulee juomavettä, olivat suuria ihmetyksen aiheita. Yksi vaihto-opiskelija ei millään meinannut uskoa että vettä, jota käytetään pesytymiseen, voi todella juoda.

Torstai 05.01.12
Torstai alkoi samalla tavoin kuin edellinen päivä. Ensin aamupalaa ja luentoja A-talon auditoriossa ja sen jälkeen muutama tunti tuutoreiden kanssa. Päivän aiheena oli kirjautua omilla tunnuksilla Intraan ja WinhaWilleen ja valita kurssit, missä tuutorit tietenkin avustivat. Ennen seuraavia luentoja oli hieman vapaata aikaa käydä lounaalla ja Solulla kahvilla/teellä. Iltapäivällä yhden aikaan luennot jatkuivat ja päivä päättyi turistikierrokseen Tampereella. Bussi kuljetti vaihtareita ja vapaaehtoisia tuutoreita ympäri  keskustaa. Mm. Pyynikin näköalatorni tuli tutuksi matkan varrella.
lllalla oli vielä halukkaille Clintin järjestämä saunailta Solulla ja jatkot Kuubassa. Itse en valitettavasti päässyt niihin bileisiin paikalle, mutta seuraavalla kerralla sitten.

Lisää tietoa Kv-tuutoreista ja kansainvälisesta toiminnasta TAMK:issa löytyy Tamkon ja Clintin nettisivuilta.
Club International Tampere (CLINT)
Tamko Kv-tuutorointi






Teksti: Anniina Grönholm
Kuvat: Katja Kananen

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

TAMKin tyttö Noora Mäcklin häikäisee uutena Valon neitona


Tampereen 46. Valoviikkojen keulakuvaksi eli Valon neidoksi valittiin Noora Mäcklin, 23-vuotias opiskelija Ylöjärveltä. Noora kukitettiin ASTA Koti 2011 -messuilla järjestetyssä finaalissa Tampereella. Kohta sosionomiksi valmistuva uunituore Valon neito Noora kertoi miten hän päätyi Valon neidoksi ja minkälaisen yllätyksen hän sai työpaikaltaan voittonsa jälkeen.

Vuosi sitten Noora oli laulamassa Joulutorilla siskonsa Joannan kanssa.  Samalla he olivat torin päättäjäisissä, jossa viime vuoden Valon neito Melinda Sulkama oli juontamassa. Pian tämän seurauksena Noora kiinnostui Valon neidon tehtävästä ja katsoi netistä mitä siihen kuuluu. Tämän jälkeen Noora päätti, että hän aikoo hakea mukaan seuraavana vuonna ja kuinkas kävikään: Noora pääsi mukaan kilpailuun!


Nooran mielestä kilpailun jännittävimmäksi vaiheeksi osoittautui semifinaali: 

”Semifinaalista kun tiesi pääsevänsä finaaliin, oli jo osittain voittanut itsensä. Finaaliviikot olivat hauskoja; kaikki finalistitytöt olivat todella mukavia. Eniten apua oli Anne Helistön (Suomen Fashion Studio) pitämästä preppauksesta, jossa opin paljon lavaesiintymisestä. Itse paransin paljon semifinaalista Asta-messuilla pidettävään finaaliin, sillä en enää jännittänyt niin paljon, vaan pystyin olemaan oma itseni.”


Noora valmistuu kohta sosionomiksi ja hän on erikoistunut sosiaalipedagogiikkaan. Hän vielä tiedä, minne hän haluaisi työelämässä sosiaalialalla sijoittua. Noora mainitsee viihtyvänsä erittäin hyvin nykyisessä työpaikassaan Kansaneläkelaitoksella.

TAMKin opinnoissa parasta ovat olleet työharjoittelut, sillä niiden kautta Noora on saanut töitä sekä löytänyt enemmän omaa paikkaansa sosiaalialalla. Noora piti myös paljon opinnäytetyön tekemisestä.

Vaikka Noora ei ole vielä varsinaisesti aloittanut neitovuottaan, hän odottaa jo innolla vanhainkotikäyntejä ja joulutorin aukeamista:

”Parasta on päästä kohtaamaan erilaisia ihmisiä. Uskon, että tulen myös pitämään paljon erilaisista juontokeikoista. Laulamisesta ja soittamisesta tiedän, että tulen pitämään, sillä joulun aikaan ei ole mitään parempaa kuin joululaulujen laulaminen!”

Nooran omien sanojen mukaan hänen vahvuutensa Valon Neitona tulevat opinnoista sekä harrastuksista. Noora kertoo olevansa sosiaalinen ja empaattinen persoonaltaan.  Musiikin kautta hän on saanut kokemusta myös esiintymisestä.  Noora onkin soittanut viulua ja pianoa, sekä hän on laulanut lapsesta asti. 
 
                  
”Kivointa näissä viikoissa finaalin jälkeen ja ennen Valoviikkojen avaamista ovat olleet lämpimät kommentit tutuilta ja onnittelut. Perheeni on ollut yhtä innoissani tulevista tehtävistä kuin minä. Sain myös iloisia yllätyksiä työpaikalla; johtajilta kukkakimpun onnittelujen kera ja työkavereilta otsalampun tuomaan valoa pimeyteen!”


Uusi Valon neito Noora aloittaa vuoden kestävän pestinsä juontamalla Valoviikkojen avajaiset sunnuntaina 30.10. Hän on mukana myös Tampereen joulun avauksessa ja jouluparaatissa sunnuntaina 20.11. Lisäksi hän vierailee lukuisissa vanhainkodeissa vieden valon iloa heille, jotka eivät enää pääse Valoviikkojen valoja kaupungille itse ihastelemaan.










Teksti: Emma Ketonen
Kuvat: Noora Mäcklin

torstai 29. syyskuuta 2011

Aina on pakko liikkua, ei sitä muuten hengissä selviä.


Lue nyt TAMK-blogista uuden bloggaaja Anniinan ensimmäisiä kuulumisia! Tutustu Anniinan matkassa Tamko Sportsin pilatekseen ja zumbatunneille ja hanki energiaa iltapäivään läksyjen pakertamisen ja iltarientojen välille. Teksin lopussa lisää tietoja Anniinasta.

"Booty Shake!"
Aina on pakko liikkua, ei sitä muuten hengissä selviä. Kun on tottunut koulun jälkeen menemään neljäksi tunniksi tallille ratsastamaan hevosia, tekemään tallitöitä ja ohjaamaan tunteja muille, iltapäivän vapaatunnit alkoivat käydä miltei sietämättömän tylsiksi. Onneksi Tampereeltakin löytyi harrastettavaa. Siispä Tamko Sportsin ryhmäliikuntatunnit saivat uuden osanottajan!

Pilates - tiistai klo 17

Astuessani Kuntokatu 4:n ovesta sisään, minulla ei ollut hajuakaan missä pitäisi olla suunnilleen viiden minuutin sisällä. Onneksi ystävälliset vastaantulijat neuvoivat eksyneen näköisen haahuilijan oikeaan osoitteeseen. Mistä minä olisin voinut tietää että postihuoneoven takaa löytyy pukuhuone? Elämäni ensimmäinen pilatestunti oli alkamassa. Ilmoittauduin TAMKO:n ryhmäliikuntatunnille Intran kautta ja siinä sitä nyt oltiin, odottamassa tunnin alkua.

 Esitietoni pilateksesta olivat melko heikot ja perustuivat lähinnä Cosmopolitanin jumppaohjeisiin. Ajattelin lajin olevan jotain joogan ja kuntopiirin väliltä. Vanhana joogan harrastajana laji vaikuttikin mielenkiintoiselta. Wikipedia antoi pilateksesta vähän tarkemman kuvauksen: 

”Pilates-menetelmä on saksalais-amerikkalaisen Joseph Pilateksen 1900-luvun alussa kehittämä kehonhallintatekniikka, joka vahvistaa keskivartalon syviä lihaksia, syventää hengitystä ja opettaa liikkumaan fysiologisesti oikein. Menetelmä perustuu perinteisiin itämaisiin liikuntamuotoihin kuten joogaan ja kiinalaisiin menetelmiin.”

Ennen tunnin alkua oli haettava itselleen matto varastaosta, ja asetuttava maton viereen seisomaan. Aluksi etsittiin kehon voimakeskukset (power house) ja aktivoitiin syvät lihakset, seuraavana oli vuorossa verryttely ja sitten siirryimme liikesarjoihin. Joka liikkeessä oli eri vaikeusasteita, joita sai toteuttaa oman kunnon mukaan. Tärkeämpää oli tehdä liike oikein, kuin siirtyä vaikeammalle tasolle, jos keho ei siihen vielä ollut valmis.

Tunnilla ei tullut hiki, mutta keskivartalolihaksissa kyllä tuntui! Fiilis tunnin jälkeen oli rentoutunut vaikkakin energinen. Ohjaaja oli mukava ja ammattitaitoinen ja korjasi jos teki liikkeen väärin. Ennen tunnin loppua oli vielä venyttelyt ja sitten oli palattava pukuhuoneen kautta takaisin syyssateeseen. Sataako täällä Tampereella aina?


 Zumba -  keskiviikko klo 17
  
Energinen zumbaohjaaja
lmoittauduin Intran kautta myös Tamko Sportsin järjestämään Zumbaan. Tällä kertaa pukuhuoneen löytäminen ei tuottanut ongelmia ja tunnin alussa olin vähemmän hukassa kuin eilisellä Pilatestunnilla. Zumba oli tullut tutuksi jo Turun seudulla asuessani, ja muutama muukin tanssitunti, joten alussa oli fiilis, että tämän minä osaan.

Turussa olin viimeksi käynyt miehen pitämillä tunneilla, joten uuden naisopettajan tuntia odotin mielenkiinnolla. Zumbassahan on se hienous että se on aika paljon ohjaajan näköistä, joten samalla liikkeellä saattaa olla monta eri tekotapaa, jotka ovat yhtälailla oikein.

Ystäväni Wikipedia tiivistää Zumban lajina näin: Zumba® on aerobicinen fitness-ohjelma, jonka ovat kehittäneet koreografi ja tanssija Beto Perez sekä yrittäjät Alberto Aghion ja Alberto Perlman. Zumban tanssiaskeleet perustuvat erilaisiin tanssimuotoihin, joita ovat muun muassa merengue, cumbia, reggaeton, salsa, hip hop, rumba, mambo, calypso ja salsaton ja flamenco. Tunti koostuu intervallityyppisestä ohjelmasta, jossa osa liikkeistä tehdään nopealla, osa hitaammalla tempolla. Liikkeet kohdistuvat yksittäisten kehonosien sijasta koko vartaloon”

Pidin tunnista todella paljon. Oli hauskaa päästä hieman joraamaan ja nauttimaan hyvästä musiikista. Ohjaajamme totesi pyrkivänsä noudattamaan alkuperäistä Zumbatyyliä ja liikkeet olivatkin aika samanlaisia kuin netistä ostettavissa Zumbavideoissa näytetään. Aina ennen seuraavaan tanssityyliin siirtymistä ohjaaja näytti koreografian kyseiseen musiikkiin, ja sen jälkeen biisi vedettiin läpi. 

Allekirjoittanut puolessa välissä salsa-askelta

En tiedä oliko sellaisten hankalaa seurata tunnilla mukana, jotka eivät aiemmin olleet zumbaa tai tanssia harrastaneet, sillä liikkeet näytettiin aika nopeasti. Minua se haitannut, vaikka välillä joutui oikein pysähtymään ja miettimään miten se liikerata nyt meni. Ohjaajamme mukaan Zumba saattaa muutamalla ensimmäisellä kerralla tuntua haastavalta, mutta kun vähitellen pääsee lajiin mukaan, ei sitä halua enää lopettaa ollenkaan. Yhdyn kyllä tähän mielipiteeseen itsekin täysin. 

 Ainoa hassua asia tunnilla oli, ettei salissa ollut peilejä. Kun on tottunut tanssisaliin, jonka neljästä seinästä kaksi on päällystetty peileillä, oli aluksia vaikeaa luottaa omaan fysiikkaansa ja uskoa että teki liikkeet suurin piirtein oikein. Sitä oli aina ennen helppo katsoa peilistä, näyttääkö koreografia samalta kuin ohjaajan tekemä. Nyt toisaalta oli helpompi irrotella ja liikkua kun ei edes pystynyt ylianalysoimaan omaa tanssiaan. Ja siitähän Zumbassa on kyse, hyvästä fiiliksestä ja kunnon kohottamisesta. Ja ainiin, jos joku vielä intoutuu mukaan tunnille, niin paikkoja saattaa vielä löytyä, että eikun rohkeasti kyselemään!

Teksti ja kuvat: Anniina Grönholm 

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kerro jotain itsestäsi? No yritän parhaani.

Nimeni on Anniina Grönholm

Olen ensimmäisen vuoden rakennustekniikan opiskelija TAMK:issa kuntokatu 4 puolelta. Suuntautumisvaihtoehdosta en ole vielä päättänyt, mutta rakennusten suunnittelu kiinnostaa eniten.

Muutin elokuun lopussa Tampereelle ja kaupunki on vielä vähän hakusessa. Fat Ladyyn löydän ja koululle, ja tietysti juna-asemalle. Kotoisin olen Liedosta Turun seudulta.

Harrastan kirjoittelua, liikuntaa, opiskelijabileitä ja kotopuolessa majailee kaksi hevosta tallissa. Voiko facebookin laskea harrastukseksi? 

Viihdyn hyvässä seurassa ja tutustun mielelläni uusiin paikkoihin ja ihmisiin. Tykkään myös hengailla kotona ja katsella leffoja, lukea kirjaa tai kokata herkkuja. Varmaan tarpeeksi kattava yleiskuva, joka ei kerro todellisuudessa paljon mitään :) 

Eipä mulla muuta!