Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteisöllisyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteisöllisyys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Sosiaaliohjaajuus ja minä




Aloitin reilu kuukausi sitten täällä TAMKissa sosiaaliohjaajana. Tänä aikana olen tutustunut organisaatioon, moniin eri ihmisiin ja samalla minulla on ollut mahdollisuus ihailla maisemia toimistoni ikkunasta, joka sijaitsee S-rakennuksen ylimmässä kerroksessa. Minut palkattiin taloon ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden sosiaaliohjaajaksi. Näin aluksi se lähinnä tarkoittaa sitä, että tapaan paljon ihmisiä, kuuntelen mitä heillä on sanottavaa, kerään kokemuksia ja kehitän toimintaa sen pohjalta mitä olen kuullut. Vaikka olen kohtalaisen nuori, olen ehtinyt kasvattamaan kokemusta ulkomaalaisten parissa työskentelyssä. Ennen kuin aloitin työni TAMKissa, olen työskennellyt eri vastaanottokeskuksessa turvapaikanhakijoiden kanssa ja nähnyt siinä sivussa kaikenlaista. Silti myönnän, että tämä on uudenlainen leikkikenttä minulle, mutta ajan kanssa varmasti tutustun uusiin leikkikavereihini, opin navigoimaan ympäriinsä, sekä opin kaikki kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt, joita jokaisessa työpaikassa on kehittynyt. Olen itse valmistunut TAMKista (tuolloisesta PIRAMKista) vuonna 2007, mutta vuosien varrella paljon on muuttunut ja onhan se erilaista olla opiskelijana kuin työntekijänä ammattikorkeakoulussa. Toisaalta myös minä olen muuttunut vuosien saatossa. Kun katson taakse myös huomaan, että opiskelijaelämä oli kohtalaisen helppoa minulle, nykyään maailma tuntuu rankemmalta ja samoin monen opiskelijan elämä on rankempaa kuin minun.

Mutta mitä uusi työni pitää siis sisällään? Tarkoitukseni on tukea ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden arkea ja sen sujuvuutta. Sosiaaliset ongelmat ovat minun erikoisosaamistani, mutta minun täytyy tietää kaikesta vähän. Työni tarkoituksena on antaa monissa erilaisista asioissa tukea, informaatiota ja ohjausta: Suomessa eläminen ja kulttuuri, majoitus, asuminen, oleskelulupa, rekisteröityminen, työnteko, verotus, erilaiset rahalliset tukimuodot, sosiaalisten verkostojen etsiminen (koulun sisällä ja ulkopuolella) ja monet muut ongelmat. Eli jos opiskelija ei tiedä mitä, missä tai miten, minulta voi tulla kysymään. Tai silloin kun ihmisen tarvitsee vaan saada puhua jollekin. Olen vaitiolovelvollinen työni puitteissa (enkä muutenkaan ole kova höpöttelemään), joten henkilökohtaiset keskustelut kanssani ovat sen puoleen turvattuja. Ja mitä persoonallisuuteeni tulee, olen usein pohdiskelija: rauhallinen ja jopa hiljainen, eräänlainen suomalaisen prototyyppi. Vaikka tulta ja tappuraakin tarvittaessa löytyy.

Siitä huolimatta ja sen takia, että olen ainut sosiaaliohjaaja TAMKissa, teen yhteistyötä muun henkilökunnan kanssa: opintosihteerien, opinto-ohjaajien, opettajien, oppilaitospastorin, opiskelijaterveydenhuollon ja muiden toimijoiden kanssa. Sen lisäksi toimin yhteistyössä oppilaskunta Tamkon ja heidän tuutoreidensa kanssa. Tämän kevään ja kesän aikana yritän solmia hyviä yhteistyöverkostoja sekä TAMKin sisällä että talon ulkopuolelle. Toivottavasti saan erilaisista paikoista hyviä yhteistyökumppaneita, jotka ovat innostuneita työskentelemään opiskelijoiden asioiden kehittämiseksi. Vaikka työskentelenkin pääasiallisesti kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden kanssa niin toivon, että työni kautta voi kehittyä asioita, jotka tuovat yleisellä tasolla myös hyviä asioita opiskelijoiden elämään. Olen taipuvainen näkemään niin, että yhden yksilön hyvinvointi yleensä lisää myös muiden hyvinvointia, ja päinvastoin. Yleensä dominoefektin näkee kun tapahtuu jotain pahaa, mutta se tapahtuu myös silloin kun hyviä asioita tapahtuu, sen näkee jos katsoo tarpeeksi tarkkaan.

Kehitellessäni työtäni ja ideoita, tässä hieman ajatuksia siitä mitä tuleman pitää: tapaamisia opiskelijoiden ja opiskelijaryhmien kanssa, sekä toivottavasti jonkinlaisia kansainvälisiä tapaamisia ja illanistujaisia. Olen myös suunnitellut samankaltaista pakettia tutkinto-opiskelijoille, kuten vaihto-opiskelijoillekin on ollut tarjolla eli Survival kit-pakettia. Työni on vielä rakennusvaiheessa, joten katsotaan ensi syksynä minkälaisia asioita olen saanut pistettyä pystyyn kun lukukausi alkaa. Olen toiveikas.


Teksti: Emilia Seppä, TAMK, sosiaaliohjaaja

maanantai 31. lokakuuta 2011

TAMKin sosiaalisen median oppimisympäristö - Flow-Some

Kilpailu parhaista työpaikoista kiristyy Suomessa ja maailmalla. Jonkun tietyn koulutusohjelman opiskelijat saattavat huokaista helpotuksesta, kun lukevat uutisia työpaikkojen lisääntymisestä opiskelemallaan alalla. Silti tosiasia on, että sen ensimmäinen työpaikan voi olla hankalaa, sillä yritykset haalivat organisaatioihinsa koulutuksesta riippumatonta ja yhä monialaisempaa osaamista. Tällä pyritään kasvattamaan yrityksen henkilöpääomaa eli tieto-osaamista. Siksi on jopa hankalaa vastata kysymykseen, missä yrityksessä, saati toimialalla tulee työskentelemään valmistumisen jälkeen. Tosi asia on, että yritykset tahtovat rekrytoida energisiä nuoria opiskelijoita, jotka kykenevät luomaan uutta ja kehittävät oma-aloitteisesti sekä omaa osaamistaan että työelämätaitojaan. Tämä puolestaan tarkoittaa kykyä ja ennen kaikkea halua oppia uusia asioita. 

Entä mitä vaatimuksia sosiaalinen media asettaa valmistuville opiskelijoille? Yritykset odottavat nuorilta työntekijöiltä kykyä käyttää ja osaamista ymmärtää sosiaalista mediaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tarvitsisi olla käyttäjäprofiili jokaisella sivustolla, vaan mitä jokaisessa sosiaalisen verkostojen palveluissa tehdään. Yksinkertaisuudessaan puhutaan taidosta löytää nopeasti asioita eri palvelujen ja ihmisten kautta, ymmärtää dialogian ja vuorovaikutuksen merkitys ja sosiaalisten verkostojen tarjoamat mahdollisuudet sekä haasteet.

BUILD YOUR TALENT
TAMKissa käynnistettiin syyskuussa uusi toimintamalli, joka kantaa nimeä Floworks. Floworks tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden tuoda esille omaa osaamistaan ja rakentaa hyödyllisiä verkostoja työelämään siirtymistä varten erilaisten projektien kautta toisten opiskelijoiden ja yrityksien kanssa. Opiskelijat pääsevät työskentelemään yrityksien toimeksiantamissa projekteissa. Lisäksi he oppivat projektimaisesta työskentelystä ryhmässä, poikkitieteellisestä oppimisesta yli koulutusohjelmien ja saavat vaihtoehtoisen tavan ansaita opintopisteitä. Floworks tarjoaa työtilan ja mahdollisuuden, mutta kaikki lähtee kuitenkin opiskelijasta itsestään; Kuinka hyvin tahdon näyttää oman osaamiseni?



FLOW-SOME - sosiaalisen median oppimisympäristö
Floworksin ensimmäinen projekti on Flow-Some, jossa opiskelijoiden voimin suunnitellaan ja rakennetaan sosiaalisen median oppimisympäristö TAMKille. Tarkoituksena ei ole keksiä Facebookia uudelleen, vaikkakin se sisältää sosiaalisten verkostojen parhaita ominaisuuksia. Projektiryhmä koostuu tällä hetkellä kahdeksasta opiskelijasta. Olemme tiimin kesken tehneet paljon taustatyötä: lukeneet artikkeleita, käynyt läpi eri tutkimuksia, tutustunut sosiaalisen median palveluihin, analysoinut Moodlen heikkouksia ja vahvuuksia sekä selvittänyt sosiaalisen median käyttöä organisaatioissa.

Projektiryhmä on tunnistanut useita käytäntöjä ja malleja, jotka toistuvat sosiaalisissa verkostoissa. Esimerkiksi: Mitä yhteisöllisyys tarkoittaa, mikä on avoimuuden rooli, miten vertaistukioppimiseen vaikuttaa yhteisöllisyys ja kuinka suuri merkitys verkkoidentiteetillä on sosiaalisessa mediassa. Ehkä mielenkiintoisin keskustelu ryhmän kesken käytiin Moodlen ympärillä. Tiesittekö, että Moodlekin on sosiaalisen median palvelu? Joillekin se on ehkä ollut täysin selvää, mutta harvemmin sitä tulee rinnastettua enemmän käytetympiin palveluihin. Mutta mikä Moodlesta tekee hyvän tai huonon oppimisympäristön? Kumpi vaihtoehdoista on mielestäsi huolestettuvampaa: 

  1. Opiskelijat jakavat henkilökohtaisia tietoja sosiaalisen median palveluissa, jotka ovat kaikkien nähtävillä, mutta koulutehtävät palautetaan Moodlen suljettuun ympäristöön.
  2. TAMKilla olisi oppimisympäristö, jossa opiskelijat voisivat valita tehtävät ja tiedot, jotka olisivat julkisesti luettavissa, mutta opiskelijoiden tuotokset ja opettajien taidot altistuvat arvostelun ja mahdollisen kritiikin kohteeksi.
Mitä Moodle ajattelee?

Asioilla on kääntöpuolensa. Avoin oppimisympäristö voidaan nähdä kritiikkinä tai kehittymisen mahdollisuutena. Avoimuus yksinkertaisesti parantaa koko oppimisprosessin läpinäkyvyyttä ja lisää vuorovaikutusta. Mutta miksi meillä Flow-Somessa puhutaan näistä abstrakteista termeistä? Jos Tampereen ammattikorkeakoulussa tahdotaan saada enemmän yrityksiä tarjoamaan projekteja opiskelijoille, niin meidän tarvitsee ensinnäkin tarjota työkalut siihen. Tässä tapauksessa työkaluja ovat perinteinen malli, jossa yritykset käyvät pitkän neuvotteluprosessin TAMKin kanssa tai uusi vaihtoehtoinen tapa, jossa hyödynnetään ketterää ja nopeampaa tapaa kommunikoida. Flow-Somessa pyritään vastaamaan myös tähän haasteeseen. Oppimisympäristön pitäisi olla kommunikointikanava myös yrityksille ja muille yhteistyökumppaneille, jotta opiskelijoita saataisiin lähemmäksi yrityksiä - saamaan palautetta tekemistään töistä suoraan mahdollisilta työnantajilta.

Kaikki on kuitenkin vapaaehtoista. Ketään opiskelijaa ei voida velvoittaa julkaisemaan töitään kaikkien nähtäväksi eikä opettajien tarvitse "luopua" tekijänoikeuksistaan". Yhdessähän tätä oppimisympäristöä tullaan rakentamaan ja halutaan ottaa sekä opiskelijoiden, opettajien että yrityksien mielipiteet huomioon.

Lähde: Blazevideo.com

tiistai 26. lokakuuta 2010

Onko verkossa yhteisöllisyyttä?

Blogijutun on kirjoittanut TAMKin hankintapäällikkö Raimo Ojala

Verkostoitumalla ihmiset etsivät keskinäistä vuorovaikutusta joka tuottaa heille lisäarvoa. Tavoitteena voi olla kaupallisia, sosiaalisia tai poliittisia pyrkimyksiä vaikutusvaltaan tai vaikuttamiseen. Myös ajanviete tai omien kokemuksien jakaminen voi olla yksilölle hyödyllistä. Verkostoitumisen muotona ovat kehittyneiden verkkoteknologioiden tarjoamat mahdollisuudet ajasta ja paikasta riippumattomaan kanssakäymiseen.

Onko verkossa todellista sosiaalisuutta?

Verkkososiaalisuus on sekä yhteistä sisältöjen tuottamista että ongelmien ratkaisemista. Avuliaisuus ja ystävällisyys kuuluvat verkon toimintakulttuuriin. Ajatuksia jaetaan kollektiivisesti kaikkien hyödynnettäväksi. Verkkokulttuuriin kuuluu myös uteliaisuus ja avoimesti nähtävillä olevien tuotosten, kuten verkkokeskusteluiden, tutkiminen ilman omaa osallistumista. Peilaamalla omia ajatuksiaan toisten ajatuksiin löytää aina jotain uutta. Verkostoituminen on aina vaihdantaa, omastaan on oltava valmis jakamaan eikä ajatella vain omaa hyötyä.

Onko verkossa turvallista?

Verkko voidaan kokea uhkaavaksi tai vaikeasti haltuunotettavaksi. Haluaako siirtää elämänsä internettiin, vai tavata ihmisiä ihan oikeasti. Yksityisyyden säätelymahdollisuus sekä turvallisuuden takaaminen ovat verkostoissa toimimisen perusvaatimuksia. Erityistä varovaisuutta pitää noudattaa henkilötietojen, valokuvien ja videoiden julkaisemisessa. Henkilöiden todellisesta identiteetistä varmistuminen voi verkossa olla vaikeaa.

Millaiseen verkkoyhteisöön kannattaa liittyä?

Yhteisön arviointia varten voi ottaa selville mitä siellä voi tehdä, millaisilla välineillä ja keitä muita siellä jo on. Sisällön muotona voi olla kuva, ääni, video tai teksti riippuen mediasta. Suorien viestien lisäksi median kielenä on esimerkiksi symboleja, viittauksia, tyylejä ja värejä. Miten hyvin järjestelmä antaa mahdollisuuksia vaikuttaa käyttäjien näkyvyyteen verkossa. Käyttöehdoissa on määritelty oikeuksia ja velvollisuuksia jotka vaikuttavat myös osallistujien turvallisuuteen.

Sosiaalisen median hyödyntäminen vaatii läsnäoloa ja aktiivisuutta verkossa. Yhteisöllisyyden tunteen syntyminen edellyttää, että verkossa välittyy läsnäolon viestejä. Viestien määrä sinänsä ei kerro läsnäolosta, vaan se välittyy sisällöistä. Jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa sekä oman että muiden etäisyyden tai läsnäolon tuntemuksiin.

Tilastokeskuksen suorittaman tutkimuksen mukaan sosiaalinen media tavoittaa 66% internetin käyttäjistä (2009). Kaikista kävijöistä 33% keskustelee verkossa ja 41% lukee blogeja.