Kirjasto rakentuu: RFID taipuu moneen

Työpari työskentelee konvertointiasemalla.
Kuva:  Kaisa Rissanen

Joskus joku ihmettelee, mitä kirjaston henkilökunta tekee silloin, kun kirjasto on kiinni. Menemättä kovin syvälle vakiovastaukseen materiaalin hankinnasta, luetteloinnista ja lainauskuntoon saattamisesta, opetuksesta ja sen suunnittelusta, tietojärjestelmien päivityksistä, toiminnan suunnittelusta ja lukuisista muista sisätöistä (vaikkapa blogin kirjoittamisesta!) kerron teille yhdestä tavasta viettää kesäpäiviä kirjaston suljettujen ovien sisäpuolelle.

Kuluneena kesänä meille siunaantui ihan ylimääräinen projekti, RFID-talkoot.  Juhannuksen alta heinäkuun toiselle viikolle pysyttelimme tiiviisti hyllyjen välissä ja käsittelimme Kuntokadun kahden kirjaston jokaisen niteen. Noin 60 000 kirjaan liitettiin RFID-tunniste. 

Työtä tehtiin pareittain yhteensä viidellä konvertointiasemalla. Kukin pari työskenteli kerrallaan kolme tuntia. Urheimmat työparit vetivät kaksi vuoroa putkeen ja näkivät sen jälkeen unissaankin tarroja. Työ aiheutti tekijässään transsin kaltaista tilaa ja ilmiselvää riippuvuutta. Yleensä illan viimeinen vuoro jäi määräajan päätyttyäkin koneen ääreen. ”Vielä toi hylly.” ”Ei tässä luokassa ole enää kuin kolmesataa kirjaa. Pian se menee.”

Nyt meillä on käytössä uudenaikainen ja helppo lainausjärjestelmä. RFID eli radiotaajuinen etätunnistus on…  Tässä joudun vähän pysähtymään.  Ja annankin puheenvuoron muille. Wikipedia ja yhteistyökumppanimme Mikroväylä puhukoot, kun osaavat tämän paremmin. Kansalliskirjasto on rakentanut RFID-mallia suomalaisille kirjastoille jo kohta kymmenen vuotta.

Kuntokatu 3:n ja 4:n kirjastoissa on nyt uudet lainausautomaatit ja hälyportit. Ne toimivat herkemmin ja varmemmin kuin vanhat. Kirjoja ei tarvitse enää syöttää lainaukseen yksitellen ja viivakoodia laserin alle tähdäten, vaan uudet lukijat tunnistavat ne vaikka pinossa. Me toki suosittelemme vielä kirjojen yksittäin latomista tunnistelevyn päälle. Jos jokin kirja temppuilee, pinosta voi olla vaikea havaita ja poimia ongelman aiheuttavaa yksilöä.

Kun lainaaminen ja palauttaminen helpottuvat ja koneistuvat, henkilökunnan kädet ja päät joutavat muuhun työhön. Kuten vaikka noihin ensimmäisessä kappaleessa mainittuihin.

Seuraavan kerran kun kirjastossa tehdään inventaariota, riittää kun juoksuttaa RFID-lukijaa kirjanselkämysten yli, rivi toisensa jälkeen. Tiedot tallentuvat suoraan järjestelmään. Tähän asti inventaario on tehty lukemalla jokaisen kirjan viivakoodi erikseen. Mikä sekin on tietysti edistystä aiempien vuosikymmenten inventaarioon, jolloin jokaisen kirjan tunniste kirjoitettiin käsin inventaariolistaan. 

Vaatimaton tarra sisältää paljon tietoa ja suuret mahdollisuudet.
Kuva: Seija Kivelä

Sellaista ei ole vielä tulossa, mutta periaatteessa olisi mahdollista luoda sijaintikartta, jossa jokainen nide olisi yksilöitynä. Kun asiakas valitsisi tietokannasta kirjan, hän voisi samalla nähdä kartasta, missä hyllyssä se on. Auttaisi erityisesti niissä tapauksissa, kun nide on hukassa, väärässä hyllyssä tai vaikkapa korjattavana. RFID taipuu moneen. Ehkäpä jo vuonna 2020 katselemme kirjojen vaellusta reaaliaikaisella kartalla.

Uudistus alkaa Kuntokadulta. Muiden toimipisteiden niteet käsitellään myöhemmin. Ja lehdet. Niitä ei vielä ehditty tarroittaa, joten ne täytyy lainata toistaiseksi asiakaspalvelutiskissä. Kaikkea aineistoa voi erilaisista järjestelmistä huolimatta palauttaa mihin toimipisteeseen tahansa. Kokoelma on kuitenkin yksi ja kaikille yhteinen.

Teksti: Seija Kivelä
Kuvat: Kaisa Rissanen ja Seija Kivelä