Opinnot takana - työelämä edessä

Jimmy Tommila, Kimmo Harju ja Jouni Salminen valmistuvat rakennustekniikan insinööreiksi TAMKista. Heidän opintonsa ovat nyt viittä vaille valmiit ja työelämä odottaa tulevia infrarakentamisen ammattilaisia. Jimmy, Kimmo ja Jouni kokosivat ajatuksiaan opintojensa loppuvaiheesta.

Luokkakaveri Eero Juuti ja Jimmy Tommila

 

Hikoiluttaa, pelottaa ja närästää, mutta pakko mennä eteenpäin

Opiskelujen päättyessä tulee ensimmäisenä mieleen ajatus, että minne tämän jälkeen päädytään. Suurella osalla opiskelijoista on jo työpaikka tiedossa, mutta osalla tämä prosessi on vielä kesken. Koulusta on saanut käsityksen, että vastavalmistuneelle insinöörille on aina töitä ja rakentaminen ei maailmasta lopu koskaan, mutta ennen valmistumista ei ole tullut ajatelleeksi, että missä niitä töitä on?

Työpaikan saaminen asuinkaupungin läheisyydestä ei olekaan niin varmaa, kuin sitä aikaisemmin on kuvitellut. Valmistumisen myötä edessä on taas sama vanha tuttu kaava, jonka jo ala-asteelta tai lukiosta päästyään muistaa. Opiskelun aikana rakennettu tuttu koulu- ja kaveriympäristö joutuu muuttumaan. Suurin osa opiskelukavereista joutuu muuttamaan töiden perässä eri paikka kunnalle ja osa ehkä jatkaa opiskeluaan, mutta samanlaista yhteistä opiskeluaikaa ei enää ole.

Suurin muutos vastavalmistuneelle tulee olemaan työelämään astuminen. Tuleekin mieleen, että onko siihen valmis? Koulusta on saanut pohjatiedot työelämään ja kesän työharjoittelujen myötä myös kokemusta, mutta pelkona onkin, mitä oppeja on jäänyt oikeasti mieleen ja mitä niistä tulevaisuuden työpaikassa tullaan vaatimaan. Yleisenä vaatimuksena tietysti on, että insinööri osaa kaiken, mutta näinhän se ei ole. Opiskelujen päättymisen tunteet ovatkin melko samanlaiset kuin silloin ala-asteelta päästessään. Hikoiluttaa, pelottaa ja närästää, mutta pakko mennä eteenpäin, kun paikallekaan ei voi jäädä.

Jimmy Tommila

Kimmo Harju

Hektiset viime metrit

Viimeiset metrit opiskelussa ovat olleet melko hektisiä. Osa porukasta hikoilee rästissä olevien tehtävien tai kurssien kanssa, osa on täysillä kiinni opinnäytetyön valmiiksi saattamisessa ja loput ovat jo kaikki nämä asiat hoitaneet. Luokkamme on ollut melko tiivis yhteisö. Koko luokka on varmasti jollain tasolla tuntenut kuuluvansa porukkaan, vaikka kaikki eivät ilmeisen sosiaalisissa tilanteissa keskenään ole ollutkaan. Ketään ei ole kuitenkaan ulkopuoliseksikaan jätetty. Opettajiltakin on monesti kuullut palautetta ryhmän yleisestä hyvästä hengestä.

 
Koulutuksen arvonimi Insinööri kiiltelee jo silmissä ja odotus tiedosta valmistuuko aikataulun mukaisesti alkaa kuumottaa. Entä jos joutuukin vielä tekemään lisäyksen opinnäytetyöhön, entä jos kypsyysnäyte oli fiasko ja sen täytyy tehdä uudelleen? Epävarmuus opinnoista alkaa kerääntyä. Ennen oli aina keskeneräiset asiat helppoa siirtää, onhan ensivuonna vielä aikaa tehdä asialle jotain jos menee pieleen, mutta nyt asiat on saatava päätökseen ja valmistuttava.

Mahdollinen työpaikka, johon pääsee toteuttamaan itseään näiden neljän vuoden opiskelun jälkeen, aloittaa taas uuden välilehden elämässä. Tuttu yhteisö hajoaa ja uuden verkostoituminen alkaa. Panostus jota koulutukseen on neljän vuoden ajan laitettu, asetetaan koetukselle. Oman osaamisen tuominen työympäristöön on seuraava suuri haaste. Arvosanat vievät korkeintaan työpaikan ovelle; tekemisen meininki, aloitteellisuus, kiinnostus ja itsevarmuus vievät ovesta sisään.

Kimmo Harju

Jouni Salminen

Opiskelukaverit ja opettajat vaihtuvat työkavereihin

Ajatukset opintojen loppuvaiheessa ovat tietysti sekavat. Tuttu ja turvallinen kouluympäristö vaihtuu työelämän haasteiksi, jopa muutto uudelle paikkakunnalle voi odottaa. Opiskelukaverit ja opettajat vaihtuvat työkavereihin ja luokat toimistoihin ja työmaihin. Näinkö nopeasti neljä vuotta on sittenkin mennyt? Jokaisella on varmasti vielä tuoreessa muistissa ensimmäinen päivä Tamkissa tuutoreiden ohjauksessa. Rehellisesti sanottuna silloin ei ollut pienintäkään hajua, mitä tulevan pitää; Harkkoja, esitelmiä, kotitehtäviä ja harjoitteluja. Ja lopuksi se kummitus nimeltään opinnäytetyö, joka on ollut varmasti jokaisen mielessä viimeiset kaksi vuotta. Mutta kaikki selviää aikanaan.

Nyt voisi sanoa samaa työelämän kynnyksellä, ensimmäiset päivät uusissa työpaikoissa odottavat. ”Tuutorit” vaihtuvat vain kokeneempiin työkavereihin. Ja ehkä se pomokin odottaa tulosta. Uusia asioita tulee ovista ja ikkunoista, mutta hyvä näin. Ilman että haastaa itseään, on hyvin vaikea päästä kehittymään eteenpäin.

Toivottavasti jokainen pääsee toteuttamaan itseään työelämässä sekä hankkimaan sitä ns. elämänkokemusta. Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta vakaasti voi ainakin vielä uskoa rakennusinsinöörien työllistymiseen Suomessa. Ja hyvin todennäköisesti joku päätyy ulkomaille töihin, kuulemma sielläkin rakennetaan. Mutta nyt on aika tehdä tilaa uusille innokkaille insinööriopiskelijoille ja varmaan opettajatkin haluavat nähdä tuoreita kasvoja myös takariveissä.

Jouni Salminen

Rakennustekniikan opiskelijat opintomatkalla Tukholmassa