maanantai 30. tammikuuta 2012

Aikuisena opiskelemaan


Aikuiset lähtevät opiskelemaan hyvin erilaisista syistä: haave ammatinvaihdosta tai jatko-opinnoista, tarve kehittää ammattitaitoa ja edetä uralla, työpaikan menettämisen pelko tai työttömyys voivat motivoida opiskelemaan. Osa taas haluaa saattaa kesken jääneet opinnot loppuun tai opiskellaan omaksi iloksi tai harrastukseksi.

Miksi aikuisen kannattaa opiskella?
Nykyisillä työmarkkinoilla on välttämätöntä oppia uutta tietoa ja se on pystyttävä hyödyntämään nopeasti työssä. On hallittava monia asioita ja kehityttävä jatkuvasti. Moni vaihtaa tai joutuu vaihtamaan alaa työuransa aikana. Oma ala saattaakin löytyä vasta useammankin työvuoden jälkeen, mutta myös haasteellisemmat työtehtävät saattavat vaatia uudelleenkouluttautumista. Päätös aikuisopiskelun aloittamisesta ei ole kuitenkaan aina helppoa. Ajankäyttö ja kukkaron keveneminen ovat usein haastavimmat kysymykset.
 
Opintojen rahoitus
Opiskelun aloittaminen aikuisiässä on usein myös taloudellinen kysymys. Toimeentulon turvaaminen opintojen aikana on tärkeää, jotta opintoihin pystyy keskittymään ja saattamaan ne päätökseen suunnitellusti. Mieti siis kuinka pitkäkestoista koulutusta haluat, haluatko opiskella kokopäiväisesti vai työn ohessa ja kuinka paljon kustannuksia koulutus saa tuoda mukanaan. Tärkeintä on, että valintasi sopivat juuri sinun elämäntilanteeseesi. Aikuisopiskelun mahdollistamiseksi on luotu erilaisia rahoitusmuotoja. Näistä löytyy tietoa niin Työ- ja elinkeinotoimiston, Kelan kuin Koulutusrahastonkin www-sivuilta. 

Millaisia vaihtoehtoja aikuisopiskelijalla on?
Aikuiset voivat osallistua periaatteessa mihin tahansa tutkintotavoitteeseen koulutukseen, mutta sen lisäksi monet oppilaitokset tarjoavat myös aikuiskoulutusta, jossa opinnot pyritään järjestämään mahdollisimman joustaviksi ja aikuisten elämäntilanteeseen sopiviksi. Koska useimmat aikuiset opiskelevat töiden ohella, opinnoiksi sopii parhaiten juuri monimuoto-opiskelu, jossa lähiopetus ja etäopiskelu vuorottelevat. Opetusta järjestetään iltaisin, viikonloppuisin tai tiiviinä intensiivijaksoina ja osan opinnoista voi suorittaa verkossa.

Miten aikuisopiskelijaksi haetaan?
 Myös aikuiset osallistuvat yhteishakuun (nuorten linjat ammatillisessa peruskoulutuksessa, ammattikorkeakoulut ja yliopistot). Hakuajat kannattaa aina varmistaa oppilaitoksista.
TAMKin syksyllä 2012 alkaviin aikuiskoulutuksiin voit hakea kevään yhteishaussa 5.3.-3.4 www.amkhaku.fi.

Haaveesta totta!
Opiskelijan arki vaatii kurinalaisuutta ja oman opiskeluaikataulun suunnittelussa kannattaa olla realisti. Työn, perheen ja opintojen yhdistäminen vaatii paljon. Liian tiukka tahti voi lannistaa heti alkuunsa. Motivaatiota tarvitaan, jotta jaksaa ravata kodin, työn, kirjaston ja koulun välillä.



Muilta opiskelijoilta saat arvokkaita vinkkejä ja tukea. Aikuisopiskelu kun on pitkälti oppimista toisilta opiskelijoilta. Parhaimmillaan aikuisopiskelijana kartutat osaamispääomaasi, rakennat verkostoja, saat ajankohtaista tietoa sekä kehität osaamistasi tai ammatillisia mahdollisuuksiasi. Opiskeleminen motivoi sekä sosiaalisesti että henkisesti. Lisäksi saat uusia ystäviä ja kokemuksia. 



 Lisää koulutustietoa
 Opetus- ja kulttuuriministeriön palvelu kokoaa yhteen verkosta löytyvät koulutustiedot. Opintoluotsi.fi –sivuilta löydät helposti mm. eri opintovaihtoehdot, koulutusalat ja opiskelun rahoitusta koskevaa tietoa.

 Teksti ja kuvat: Sirena Rainamaa, Liiketalouden aikuisopiskelija

tiistai 24. tammikuuta 2012

Oletko se sinä?

Camera, lights, action! Nyt on sinun mahdollisuutesi päästää irti sisäinen näytteljäsielusi! Etsimme kaikenkokoisia ja näköisiä alle 25-vuotiaita näyttelijöitä. Sinulta ei vaadita rautaista näyttelijänkokemusta, vaan tärkeintä on, että homma kiinnostaa etkä pelkää kameraa. Meillä on tarjolla paljon erilaisia rooleja, joista varmasti löytyy juuri sinulle mieluinen! 

Teemme useamman mainosmaisen lyhytelokuvan. Meillä on projektissa asiakas, joten et taatusti tule tekemään turhaa työtä eikä projekti jää koulun arkistoihin pölyttymään! Mitä sinun tulee siis tehdä? Elokuviemme hahmot ovat ihan tavallisia ihmisiä. Sinun ei siis tarvitse varautua ahtautumaan kummallisiin rooliasuihin tai tukehtumaan epämukavaan hirviömaskiin. Tosin voimme kyllä harkita sitäkin vaihtoehtoa, jos se on juuri sinun intohimosi… Mitä vielä odotat? Kamerakaan ei ole enää nykyään niin karmean suuri ja pelottava. Katso vaikka!



Nyt on siis mahtava tilaisuus päästä seuraamaan, kuinka elokuvia tehdään. Miten haet mukaan? Kirjoita meille lyhyt hakemus, jossa kerrot ainakin nimesi, ikäsi, kotipaikkasi sekä onko sinulla kokemusta näyttelemisestä. Liitä mukaan valokuvasi ja yhteystietosi. Lähetä hakemus tammikuun aikana osoitteeseen: priskilla.ruotsalainen@cult.tamk.fi.


Nähdään kuvauksissa!

perjantai 20. tammikuuta 2012

Moi! Kiitos!

Kevään uudet vaihto-opiskelijat ovat aloittaneet vaihtonsa TAMKissa.

Keväällä TAMKiin tulee 130 uutta vaihto-opiskelijaa 26 maasta.


Teksti ja kuva: Mirja Onduso, kv-palvelut

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Takaisin sorvin ääreen


Nyt kun uuden vuoden aatosta on kulunut muutama viikko ja lupauksetkin alkavat olla rikottuja, on oiva hetki katsoa peiliin ja rykäistä esiin itsestään kunnollista työmotivaatiota!

Toisille kouluun ja töihin paluu joululoman jälkeen on (kuulemma) jopa helpotus, mutta monelle meistä motivaatio jäi jonnekin suklaarasian ja leffamaratoonien väliin. Nyt opiskelu ja työnteko tökkivät ja viikon ensimmäiset päivät kuluvat lähinnä tunnustellessa.

Ensimmäisiä työ- ja koulupäivinä tutustut uudelleen työtarvikkeisiin ja menetelmiin. Sohvaan verrattuna konttorituoli tuntuu epämukavalta, et löydä mukavaa asentoa. Lisäksi tuolisi on todennäköisesti vioittunut jotenkin joululoman aikana (tosiasiassa juhlapöydän konvehdit ovat tehneet tehtävänsä ja ahterisi ei enää yksinkertaisesti mahdu moiseen ”kapeaan” kapistukseen).

Opiskelijan ensimmäinen luento taas kuluu siinä kun yrität yhdistellä luokkatovereidesi nimiä ja naamoja. Kun luento vain jatkuu ja jatkuu (n.16 minuuttia), kysyt vierustoverilta, koska on seuraava mainostauko?

Muutaman päivän jälkeen kannattaa jo koittaa avata sähköposti sekä yrittää lukea viesti alusta loppuun. Olet pitkällä kehityksessä jos myös vastaat viestin lähettäjälle. Järkyttävintä on tajuta, että moisen uroteon jälkeen et voi enää palkita itseäsi vihreällä kuulalla (tosin pahimmat joululomaholistit laahaavat alelaarien jouluherkkuja vielä kouluun ja työpaikallekin).

Ruokalan sapuska ei maistukaan kinkulta ja lanttulodjulta, joka on toisaalta helpotus. Tosin missä on jälkiruuan jälkiruoka? Yllättäen kuitenkin jopa farkut alkavat taas tuntua inhimilliseltä, silti toiset kolme viikkoa pelkässä pyjamassa hoituisi vielä helposti. Loppuviikosta olet valmis jättäytymään puolen vuoden sairaslomalle työuupumuksen takia, mutta onneksi viikonloppu tulee ja pääset taas viettämään aikaa perheesi ja ystävien, eli television kanssa.

Toisaalta, nyt olet jo selvinnyt ensimmäisestä viikosta. Olisiko sittenkin mahdollista, että luopuisit suunnitelmistasi löhötä koko viikonloppu raskaan työviikon jälkeen ja menisit vaikka ulos? Ehkä on liian aikaista toivoa kahdenkymmenen kilometrin hiihtolenkkiä kirpeän raikkaassa pakkassäässä, mutta ainakin voit iloita siitä, että olet selvinnyt. (Eikä kannata olla huolissaan, kesäloman jälkeen et edes muista kuinka työkoneesi käynnistetään, saati sitä mikä oli salasanasi).



Olet siis selvinnyt ensimmäisestä joululoman jälkeisestä työviikosta, joten nyt selviät mistä vaan! Mikään muu ei korota motivaatiota kuin valtava onnistumisen tunne. Työviikon loputtua olet juossut henkisen maratonin. Jos kaipaat extra-apua motivaatioon, hae tukea ystävältä. Hän tuntee sinut ja osaa rohkaista käyttämään vahvuuksiasi. 

Itse kysyin ystävältäni: ”Mitä voisin kirjoittaa aiheesta motivaatio. Tahtoisin sen olevan jotain hauskaa” Hän vastasi: ”Niin osaathan sinä kirjoittaa jotain hauskaakin, se sun yksi juttu oli tosi hauska… siis niistä kymmenistä sun jutuista … heh … eikun se olikin jonkun muun.”

Mahtavaa uutta viikkoa!

Teksti: Emma Ketonen
Kuvat: Samuli Räsänen

lauantai 7. tammikuuta 2012

Tervetuloa Tampereelle!

Orientoiva viikko Kv-tuutorin silmin

Kv-tuutori? International tutor 
Kv-tuutorin homma on olla apuna ja kaverina uusille TAMK:in vaihto-opiskelijoille. Koulutukset järjestettiin viime vuoden puolella ja olivat kokonaan englanniksi, niin kuin kaikki muukin viestintä aiheeseen liittyen. Lähdin tuutoriksi oman vertaistuutorini ehdotuksesta ja kimmokkeena toimi myös kiinnostukseni toisia kulttuureita ja uusia tuttavuuksia kohtaan.

Ensimmäinen tehtävämme oli valita omat ES:ät (Exchange Student) ja ottaa heihin yhteyttä sähköpostin kautta. Piti lähinnä kysyä tarvitsisivatko vaihto-opiskelijat selvitymispakkausta ja milloin he saapuisivat Suomeen. (Selviytymispakkauksella (Survival Kit) tarkoitetaan muovilaatikkoa, joka sisältää lakanat, keittiötarvikkeita tms.)

Molemmat vaihtarini saapuivat viime maanantaina 02.01.12, joten seuraavana tehtävälistallani oli viedä heidän asuntonsa avaimet heille. Ensimmäinen lento saapui Pirkkalan lentokentälle jo vähän jälkeen neljän iltapäivällä, joten ajattelin mennä ajoissa viemään avaimia vaihtarini kämpälle. En ollut varma asunnon tarkasta sijainnista, joten laskin että aikaa jää jonkin verran etsiä oikea kerrostalo ennen ES:än saapumista. Aikaa jäikin ja reilusti.

Bussi joka oli järjesttey kuljettamaan mm. minun vaihto-opiskelijaani tuli paikalle vähän jälkeen kahdeksan illalla. Ilmeisesti toiset lennot olivat olleet myöhässä, joilla samaan bussikyytiin tulevia tuli Suomeen. Muuten tapahtumassa ei olisi ollut mitään ongelmaa, mutta minun olisi pitänyt olla jo Tampereen keskustassa samaan aikaan kun lähdin Lukonmäestä. Odottelin vielä bussia samoihin aikoihin kun toinen vaihtarini saapui omaan osoitteeseensa. Onneksi hänen ei tarvinnut kuitenkaan odottaa avaimiaan kuin kymmenisen minuuttia.

Keskiviikko 04.01.12
Ensimmäinen orientoiva päivä oli keskiviikkona, joten jo maanantaina saapuneet ES:ät saivat rauhassa purkaa tavaroitaan tai tutustua kaupunkiin ennen varsinaisten tutustumispäivien alkua.

Tuutorit pyydettiin koululle jo kahdeksaksi aamulla. Aluksi pidettiin pienimuotoinen kertaus siitä mikä orientoivilla päivillä oli tuutorin tehtävää. Seuraavaksi osa meistä, mm. minä, siirtyi A-talon kolmannen kerroksen käytävälle ohjaamaan vaihto-opiskelijoita oikeaan auditorioon ja ottamaan leipää, kahvia ja teetä. Myös tuutorit saivat nauttia aamupalaa ilmaiseksi.

Ensimmäisen päivän tehtäväksi muuten koululla jäi Kuntokatu 3:sen esittely, lounaan ostamisessa opastaminen ja Tamkon toimistolla, Solulla, käyminen. Väliin tuli pieniä ajatuskatkoja, kun ei millään muistanut mikä esimerkiksi punajuuri on englanniksi, mutta onneksi muilta tuutoreilta pystyi aina kysymään apua. Oli myös mielenkiintoista kuulla miten erilaista muiden maiden koulujen lounaskäytännöt ovat. Säästä Tampereella sai myös paljon keskustelua aikaiseksi. Jotkut pitivät rankasta lumisateesta ja toivoivat, että olisi vielä kylmempi. Toiset taas kauhistelivat lumipyryä ja paria pakkasastetta.

Iltapäivällä tuutorit jakoivat opiskelijat ryhmiin sen mukaan, mihin heidän tarvitsi kaupungissa mennä. Yksi ryhmä lähti TOAS:ille vuokrasopimuksen kanssa, toinen hakemaan bussikorttia jne. TKL:ällä ei ollut onneksi edes kovin paljoa jonoa ja bussikortit saatiin melko nopeasti kaikille halukkaille. Kävin myös muutaman ES:n kanssa R-kioskilla näyttämässä mistä voi ostaa prepaid-liittymän ja ladata rahaa bussikorttiin. Myös Koskikeskus tuli näytettyä. Itsestäänselvyydet kuten hanasta tulee juomavettä, olivat suuria ihmetyksen aiheita. Yksi vaihto-opiskelija ei millään meinannut uskoa että vettä, jota käytetään pesytymiseen, voi todella juoda.

Torstai 05.01.12
Torstai alkoi samalla tavoin kuin edellinen päivä. Ensin aamupalaa ja luentoja A-talon auditoriossa ja sen jälkeen muutama tunti tuutoreiden kanssa. Päivän aiheena oli kirjautua omilla tunnuksilla Intraan ja WinhaWilleen ja valita kurssit, missä tuutorit tietenkin avustivat. Ennen seuraavia luentoja oli hieman vapaata aikaa käydä lounaalla ja Solulla kahvilla/teellä. Iltapäivällä yhden aikaan luennot jatkuivat ja päivä päättyi turistikierrokseen Tampereella. Bussi kuljetti vaihtareita ja vapaaehtoisia tuutoreita ympäri  keskustaa. Mm. Pyynikin näköalatorni tuli tutuksi matkan varrella.
lllalla oli vielä halukkaille Clintin järjestämä saunailta Solulla ja jatkot Kuubassa. Itse en valitettavasti päässyt niihin bileisiin paikalle, mutta seuraavalla kerralla sitten.

Lisää tietoa Kv-tuutoreista ja kansainvälisesta toiminnasta TAMK:issa löytyy Tamkon ja Clintin nettisivuilta.
Club International Tampere (CLINT)
Tamko Kv-tuutorointi






Teksti: Anniina Grönholm
Kuvat: Katja Kananen