torstai 16. helmikuuta 2012

Kylätalkkarit käynnistivät Rakennuskulttuurikeskuksen kunnostuksen Tampereella


Pirkanmaan ensimmäiset koulutetut kylätalkkarit tempaisivat Kylätalkkari-koulutushankkeen päättäjäisten kunniaksi pitämällä kunnostustalkoot Pispalassa sunnuntaina 12.2.2012. Tampereelle perusteilla olevan Rakennuskulttuurikeskuksen sijoituspaikaksi valikoitunut vanha Uittoyhdistyksen talo on ehtinyt olla useamman vuoden tyhjillään. Talo on selvinnyt unohduksesta yllättävän hyvin mutta silti tehtävää riittää yllin kyllin niin talon korjauksessa kuin pihamaallakin.

Kylätalkkarien talkoot avasivat talon kunnostustyöt. Talkooiltapäivän aikana ehdittiin kellistää rakennuksen nurkalle kasvanut koivu, tehdä taloon uudet portaat entisten lahonneiden tilalle ja pilkkoa vino pino klapeja tulevien talvien tarpeiksi. Hankalasti talossa kiinni ollut koivu jouduttiin pudottamaan alas useammassa osassa ja kiipeilyä vaatineen kaadon hoiti vakuutettu ammattimies Markus Mäkinen. Klapinteko ja muut työt sen sijaan sujuivat yhteistuumin. 

 - Vanhat portaat oli purettu ja uudet pystytetty alle tunnissa. Ei siinä tekijämiehiltä näemmä kauaa mene ja yhteistyökin sujui aivan itsestään, ihailee Kylätalkkari-hanketta vetänyt Matti Pollari Ekokumppanit Oy:stä.


Kylätalkkarit testaavat uusien väliaikaisportaiden kantavuutta


Uittoyhdistyksen taloa kunnostetaan vähitellen kiireellisyysjärjestyksessä. Ensimmäinen isompi työ on katon korjaus, johon on jo haettu avustusta. Kunnostuksen ajan talo toimii korjausrakentamisen oppimisympäristönä. Rakennuskulttuurikeskuksen on tarkoitus edistää perinteisen rakennusosaamisen säilymistä ja tarjota pirkanmaalaisille tietoa korjaustavoista, materiaaleista, osaajista sekä koulutuksesta. Siihen on kuitenkin vielä pitkä matka ja paljon työtä jäljellä.

 - Talkootyöt ja naapuriapu ovat varmasti isossa roolissa talon kunnostuksessa. Tästä syystä päätimme kutsua myös naapurit mukaan talkoopäivään tutustumaan taloon ja kuulemaan mitä on suunnitteilla, kertoo keskuksen perustamishanketta vetävä Irma Rantonen Ekokumppanit Oy:stä.

Talkoiden jälkeen naapurit ja talkkarit pääsivät tutkimaan taloa rakennusrestauroija Kaius Paetaun opastuksella. Lisäksi arkkitehti Harri Metsälä tarkasti talon uunien kunnon. Päivän lopuksi oiottiin kohmeisia jäseniä Rajaportin talkoosaunan lempeissä löylyissä.

Maaseuturahaston rahoittamassa Kylätalkkari–koulutushankkeessa valmistui vuosien 2010-2011 aikana kolme kurssiryhmää ympäristötietoisia ja -taitoisia arjen auttajia Pirkanmaan haja-asutusalueille. Lisätietoa hankkeesta: www.ekokumppanit.fi/kylatalkkari



"Kylätalkkarikoulutus on Manner-Suomen Maaseudun kehittämisohjelman toimintalinjan 3 mukainen koulutushanke. Tavoitteena hankkeessa on kouluttaa maaseudulle paikallisia kodin, kiinteistöjen ja ympäristön hoidon palveluntarjoajia vakituisten asukkaiden ja mökkiläisten käyttöön. Kylätalkkari-hanketta ovat olleet toteuttamassa Ekokumppanit Oy, Ahlman ja Tampereen ammattikorkeakoulu."

Muista myös Pirkanmaan paras kylätalkkari 2012 -kilpailu, jossa pirkanmaalaiset kylä- ja mökkitalkkarit kisaavat Parhaan Kylätalkkarin tittelistä. Kilpailua pääset seuraamaan Metsäkeskuksen järjestämän Klapipäivän yhteydessä Lempäälän Ideaparkissa lauantaina 17.3.2012 klo 10-15.
 
Kisan järjestävät yhteistyönä Metsäkeskuksen puuenergiahankkeet sekä Kylätalkkari-hanketta vetävät Ekokumppanit Oy, Ahlman ja Tampereen ammattikorkeakoulu.


Teksti: Matti Pollari
Kuva: Irma Rantonen  

 

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Maailmalle! - Hotelli- ja ravintola-alan restonomiopiskelijat kansainvälistyvät


Hotelli- ja ravintola-ala itsessään luo maaperän kansainvälisyydelle, ovathan majoitusliikkeissä yöpyvät ja ravintoloissa ruokailevat vieraat monesti muista maista, hotellit kuuluvat kansainvälisiin ketjuihin, monien ravintoloiden omistajat tulevat muualta ja liikeideat ovat etnisiä.  Välimatkat ovat lyhentyneet, kulttuurituntemus kasvanut, työvoiman liikkuvuus helpottunut, siispä kokemukset ovatkin kaikkien ulottuvilla.
Ulkomaankokemuksia hankkineet opiskelijat ovat oppineet toimimaan eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa, olivatpa he asiakkaina tai työyhteisön jäseninä. Myös uudet kansainväliset kontaktit ja verkostot auttavat elämässä eteenpäin. Työnantajat arvostavat kansainvälistä kokemusta. 

Vaihdoista saadun kokemuksen ja kielitaidon lisäksi opiskelija kartuttaa opintosuorituksiaan eli saa opintopisteitä. Vaihdot eivät siis pidennä opiskeluaikoja, jos opiskelija kohteessaan tekee suunnitellut opinnot.  

TAMKin hotelli- ja ravintola-alan opiskelija Kristiina Unkuri sai juuri opintonsa päätökseen ja on tällä hetkellä lentoemäntäkoulutuksessa Arabiemiraateissa. Aatto Paasonen on opintojensa loppuvaiheessa, vain opinnäytetyö on kesken. Hänen harjoittelunsa päättyi ennen joulua Namibiassa.  Aaton saavuttua Namibiasta Miika Niemi lähti suorittamaan toista harjoitteluaan Espanjaan kansainvälisten opiskelijoiden pariin. Yhteensä nämä kolme opiskelijaa ovat kansainvälistyneet Kreikassa Rodoksella, Maltalla, Espanjassa, Unkarissa, Englannissa, Liettuassa, Luxemburgissa, Argentiinassa ja Namibiassa.


Miika Niemi ja Kristiina Unkuri

Arabiemiraatteihin lentoemäntäkoulutukseen

Kristiina Unkuri lähti ensimmäisenä opiskeluvuotenaan kuukaudeksi Luxemburgin joulumarkkinoille myymään suomalaisia tuotteita Kalevala-seuran organisoimassa tiimissä. Seuraavana kesänä Kristiina suuntasi Rodokselle Atlantica-hotelliketjun palvelukseen. Kristiina palveli pääasiassa skandinaaveja lomaparatiisissa ja sai kokemusta ravintola- ja vastaanottotyöstä. Seuraavana kesänä matka jatkui Maltalle, Sprachcaffe -kielikoulun hotellin vastaanottoon ja hän teki toisenkin harjoittelujakson ulkomailla. Harjoittelujaksojen jälkeen Kristiina opiskeli lukukauden Unkarissa Budapest Business School:ssa. 

Viimeisenä opiskeluvuotenaan Kristiina osallistui Hollannin Haagissa AEHT:n (Association of European Hotel and Tourism Schools) vuosittain järjestämiin kilpailuihin, joissa eri maiden osallistujat kansainvälisissä tiimeissä kisaavat eri matkailu- ja ravintola-alan sarjoissa. Restonomiopintojen päätyttyä vuodenvaihteessa 2011-12 Kristiina suuntasi Arabiemiraatteihin ensin kouluttautumaan ja sitten töihin unelma-ammattiinsa lentoemännäksi.
 ”Kisat olivat mahdollisuus testata matkailualan tietoja ja taitoja vielä kerran ennen valmistumista. Tärkeintä on se, että opin kisojen kautta paljon ja voin olla tyytyväinen omaan suoritukseeni. Uskon, että koulutukseni ja kansainvälinen kokemukseni edesauttoivat unelmatyön saamisessa”, Kristiina sanoo.

Miika Niemi Liettuassa
 
Ravintolakokista kansainvälisiin tehtäviin

Miika Niemi on opiskellut ravintolakokiksi ja tarjoilijaksi Pirkanmaan ammattiopistossa ennen restonomiopintojaan. Opintoihin sisältyi yhdeksän kuukauden vaihtojakso Hollannin Amersfoorti:ssa. Jaksoon sisältyi niin opintoja kuin harjoitteluakin, jonka Miika suoritti Hilton-ketjun hotellin keittiöllä. Miikan kansainvälisyyden polkuun kuuluu vaihto-opiskelujakso Englannissa Salfordin yliopistossa, jossa hän opiskeli markkinoinnin johtamista, strategista johtamista ja kansainvälistä henkilöstöhallintoa. Miika osallistui samaan Liettuassa järjestettyyn intensiiviohjelmaan ja kisaili Haagissa AEHT:n kilpailuissa Management-sarjassa saavuttamalla kolmannen sijan tiiminsä kanssa. Viimeisen harjoittelujakson keväällä 2012 Miika suorittaa Espanjassa Sevillassa huolehtien saapuvista vaihto-opiskelijoista järjestämällä ohjelmaa ja retkiä sekä markkinoimalla näitä palveluja heille. Vaikka Miika on ensimmäiseltä ammatiltaan kokki, hän haluaa kehittää itseään myös muilla alueilla tavoitteena kenties kansainvälinen ura.

”Tulevaisuuden suunnitelmista olen vielä tietämätön, mutta yksi asia on varma, suunnitelmat sisältävät kansainvälisyyttä jossain muodossa. Kisoista karttui pronssimitalin lisäksi uusia kontakteja saman alan eurooppalaisten opiskelijoiden kanssa sekä kokemusta työskennellä tiiviillä aikataululla vieraalla kielellä vieraiden ihmisten kanssa. Vaihtojen aikana suoritetut opinnot on saatu hienosti osaksi opintosuorituksia. Kansainvälisen henkilöstöhallinnon opiskelu antoi jopa kipinän tehdä tuleva opinnäytetyö tästä aiheesta”, Miika sanoo.

Aatto Paasonen

Hervannasta Namibiaan

Aatto Paasonen on kansainvälistynyt erikoistuen Euroopan ulkopuolisiin kohteisiin Argentiinassa ja Namibiassa. Ensimmäisen harjoittelunsa Aatto suoritti Rodoksella. Seuraavana vuonna Aatto suuntasi Etelä-Amerikkaan Argentiinan Tandiliin vaihto-opiskelijaksi.  Ennen toista harjoittelua koulu oli saanut uuden harjoittelupaikan Namibiasta.  Aatto otti myös ensimmäisen esimiespestinsä Namibiasta.  

”Argentiinassa opin espanjan kielen ja opiskelusta erilaisessa kulttuurissa. Otin aika paljon kokkauskursseja. Reseptiikan ja valmistuksen ymmärtäminen oli usein haastavaa mutta kirjasin reseptejä ylös espanja-suomi -sanakirjan kanssa ja kyselin vierustoveriltani sanojen merkityksiä. Kokkiopettajat eivät puhuneet sanaakaan englantia.  Argentiinassa en oppinut niinkään paljon kovaa tietoa, mutta elämän oppituntina opiskelujakso ja sen jälkeinen kuukauden reissu eteläisessä Etelä-Amerikassa oli erittäin antoisa.

Suoritin esimiesharjoittelun hotellin ravintolan keittiössä, jossa olin tittelillä training supervisor. Keittiöpäällikkömme otti lopputilin, kun olin ollut hotellissa pari viikkoa ja sen jälkeen olin käytännössä keittiöpäällikkö. Alaisilla ei ollut ravintola-alan koulutusta ja esimiestyö olikin hyvin haastavaa ja aika-ajoin stressaavaa. Työkokemus oli kuitenkin hyvin antoisa ja olen kiitollinen, että sain tehdä käytännön esimiestyötä koko harjoittelun ajan.

Matkoiltani olen oppinut tuntemaan suurta rakkautta Suomea kohtaan,  jota en aikaisemmin tuntenut. Nyt ajatus asua ja työskennellessä Suomessa on varsin mukava. Lapsesta asti olen lukenut ensin lehdestä ulkomaat-osion. Ehkä kiinnostukseni maailmaa kohtaan johtui siitä, että kasvoin Hervannan ankeassa betonilähiön maailmassa ja kaipasin varmaan jotain kauniimpaa ja jännittävämpää. Joka tapauksessa mahdollisuus kansainväliseen suuntautumiseen Piramkissa/TAMKissa on asia, josta olen kiitollinen. Se on avannut minulle aivan uuden maailman”, Aatto kertoo.


 Teksti: Riitta Brännare, lehtori, hotelli- ja ravintola-ala

maanantai 13. helmikuuta 2012

Tupakkaprojekti

CDS -hankkeen (To Care To Dare To Share) alla toimiva kolmipäiväinen tupakan vastustamistapahtuma alkoi 8.2. TAMK:n Kuntokatu 3:ssa innostuneissa merkeissä. Mielenkiintoiset mittarit, tai kenties karkit, houkuttelivat väkeä paikalle, ja niin opiskelijat kuin henkilökuntakin halusivat testata keuhkojensa toimintakykyä. FVC -mittari (nopea vitaalikapasiteetti) kertoi keuhkojen tilavuuden litroina ja PEF -mittari (peak expiratory flow) ulospuhalluksen huippuvirtauksen litroina minuutissa, eli maksiminopeuden, jolla ilma virtaa ulos keuhkoista. Kaikki pääsivät viitearvoihin tai jopa niiden yli, ja nuoret tupakoitsijatkin iloitsivat (vielä) kunnossa olevista keuhkoistaan. Tosin he saivat heti ystävällisen mutta varoittavan muistutuksen, että keuhkojen toimintakyky heikkenee kun ikää tulee lisää, ja tupakoitujen vuosien määrä kasvaa.

Projektin tarkoituksena oli siis tiedottaa uudesta Q-siiven takana sijaitsevasta tupakkapaikasta, ja saada väki siirtymään pääovien edestä sinne sauhuttelemaan. Eikä savua ilman tulta, tietenkin taka-ajatuksena oli myös herättää hieman ajatuksia tupakoinnin terveyshaitoista ja lopettamisesta.

Saimme myös haastateltua 25 tupakoitsijaa ja kyseltyä hieman heidän mielipiteitään tupakoinnin ehkäisystä. Vastaajien keski-ikä oli 25 vuotta ja heistä 18 oli miehiä ja 7 naisia. Yli puolet vastaajista (14) oli tekniikan alan opiskelijoita. Yli seitsemän vuotta tupakoineita oli 11 henkilöä ja alle vuoden tupakoineita yksi. Loput ovat polttaneet kahdesta kuuteen vuotta. Vastaajista 16 paljastui tapatupakoitsijoiksi sauhutellen aina tauoilla ja välitunneilla ja 11 vastaajaa tunnusti polttavansa enemmän stressaantuneena. Merkittävin tupakoinnin aloittamiseen vaikuttava tekijä oli kaverit ja yläkoulu tai myöhempi oppilaitos (15 vastaajaa). Positiivista on, että vastaajista 18 on yrittänyt lopettaa tupakointia ja heistä neljä on onnistunut siinä.

Positiivinen oli myös tupakoitsijoiden suhtautuminen savuttomuuteen. Vain kolme vastaajaa piti ravintoloita ja myymälöitä koskevaa tupakkalakia huonona kun taas 11 vastaajista koki rajoitukset hyvinä. Kymmenen vastaajaa piti ravintoloiden tupakointikieltoa hyvänä mutta sananmukaisesti kauppojen touhua pelleilynä.

Ehdotuksia tuli myös tupakoinnin ehkäisemiseksi, ja kirkkaimmaksi savuttomuuden edistäjäksi nousi sähkötupakka (6 vastaajaa). Vain kaksi vastaajista oli sitä mieltä, että tupakointi on jokaisen oma valinta, eikä sitä tarvitse yrittää ehkäistä. Tietenkin jokainen valitsee itse, mutta myös tupakoimattomien pitäisi saada valita, haluavatko he hengittää tupakan savua kadulla baarijonossa. Niin se vain taitaa olla, että jos yhdelle kumarrat, niin toiselle pyllistät. Muistetaan kuitenkin To Care To Dare To Share.

Kiitos antoisista päivistä kaikille osallistujille!

Annemari Humaloja

perjantai 10. helmikuuta 2012

Pietarilaiset opettajat vierailulla TAMKissa


28 opettajaa Pietarin yliopistoista St Petersburgh State Forest Technical Academy ja
St Petersburgh University of Plant Polymers vierailivat TAMKissa 1.-3.2.2012.




Matkan tavoitteena oli tutustua amk-koulutukseen ja erilaisiin oppimisympäristöihin sekä kehittää yhteistyökuvioita. Venäläisten yliopistojen ja TAMKin edustajat keskustelivat myös mahdollisista yhteisistä projekteista.

Torstaina 2.2. vieraat tutustuivat Proakatemiaan sekä Demolaan. Paljon kiinnostusta herätti yrittäjyys
sekä opiskeluprosessi. Perjantaina 3.2. oli vuorossa tutustuminen suomalaiseen koulutusjärjestelmään sekä erilaisiin TAMKin oppimisympäristöihin, kuten eXpertiaan ja Kykylaaksoon.



Vilkasta keskustelua ryhmässä herättivät erityisesti opetusmetodit, opinnäytetyön tekeminen ja
opiskelujen kokonaiskesto.


Teksti Sirena Rainamaa
Kuvat Seppo Pajari




tiistai 7. helmikuuta 2012

Floworksin tuparit torstaina TAMK:ssa klo 13-15:30

TULE PELAAMAAN XBOXIA, KAHVILLE TAI KOKEILEMAAN WINDOWS PUHELIMIA JA IPADEJÄ!

Floworks haastatteli Juhoa, joka osallistui FlowSoMe -projektiin. Projektissa suunniteltiin sosiaalisen median oppimisympäristö TAMKille, jota lähdetään toteuttamaan kevään aikana.


Klikkaa kuvaa, niin saat tekstin suuremmaksi