maanantai 13. helmikuuta 2012

Tupakkaprojekti

CDS -hankkeen (To Care To Dare To Share) alla toimiva kolmipäiväinen tupakan vastustamistapahtuma alkoi 8.2. TAMK:n Kuntokatu 3:ssa innostuneissa merkeissä. Mielenkiintoiset mittarit, tai kenties karkit, houkuttelivat väkeä paikalle, ja niin opiskelijat kuin henkilökuntakin halusivat testata keuhkojensa toimintakykyä. FVC -mittari (nopea vitaalikapasiteetti) kertoi keuhkojen tilavuuden litroina ja PEF -mittari (peak expiratory flow) ulospuhalluksen huippuvirtauksen litroina minuutissa, eli maksiminopeuden, jolla ilma virtaa ulos keuhkoista. Kaikki pääsivät viitearvoihin tai jopa niiden yli, ja nuoret tupakoitsijatkin iloitsivat (vielä) kunnossa olevista keuhkoistaan. Tosin he saivat heti ystävällisen mutta varoittavan muistutuksen, että keuhkojen toimintakyky heikkenee kun ikää tulee lisää, ja tupakoitujen vuosien määrä kasvaa.

Projektin tarkoituksena oli siis tiedottaa uudesta Q-siiven takana sijaitsevasta tupakkapaikasta, ja saada väki siirtymään pääovien edestä sinne sauhuttelemaan. Eikä savua ilman tulta, tietenkin taka-ajatuksena oli myös herättää hieman ajatuksia tupakoinnin terveyshaitoista ja lopettamisesta.

Saimme myös haastateltua 25 tupakoitsijaa ja kyseltyä hieman heidän mielipiteitään tupakoinnin ehkäisystä. Vastaajien keski-ikä oli 25 vuotta ja heistä 18 oli miehiä ja 7 naisia. Yli puolet vastaajista (14) oli tekniikan alan opiskelijoita. Yli seitsemän vuotta tupakoineita oli 11 henkilöä ja alle vuoden tupakoineita yksi. Loput ovat polttaneet kahdesta kuuteen vuotta. Vastaajista 16 paljastui tapatupakoitsijoiksi sauhutellen aina tauoilla ja välitunneilla ja 11 vastaajaa tunnusti polttavansa enemmän stressaantuneena. Merkittävin tupakoinnin aloittamiseen vaikuttava tekijä oli kaverit ja yläkoulu tai myöhempi oppilaitos (15 vastaajaa). Positiivista on, että vastaajista 18 on yrittänyt lopettaa tupakointia ja heistä neljä on onnistunut siinä.

Positiivinen oli myös tupakoitsijoiden suhtautuminen savuttomuuteen. Vain kolme vastaajaa piti ravintoloita ja myymälöitä koskevaa tupakkalakia huonona kun taas 11 vastaajista koki rajoitukset hyvinä. Kymmenen vastaajaa piti ravintoloiden tupakointikieltoa hyvänä mutta sananmukaisesti kauppojen touhua pelleilynä.

Ehdotuksia tuli myös tupakoinnin ehkäisemiseksi, ja kirkkaimmaksi savuttomuuden edistäjäksi nousi sähkötupakka (6 vastaajaa). Vain kaksi vastaajista oli sitä mieltä, että tupakointi on jokaisen oma valinta, eikä sitä tarvitse yrittää ehkäistä. Tietenkin jokainen valitsee itse, mutta myös tupakoimattomien pitäisi saada valita, haluavatko he hengittää tupakan savua kadulla baarijonossa. Niin se vain taitaa olla, että jos yhdelle kumarrat, niin toiselle pyllistät. Muistetaan kuitenkin To Care To Dare To Share.

Kiitos antoisista päivistä kaikille osallistujille!

Annemari Humaloja

perjantai 10. helmikuuta 2012

Pietarilaiset opettajat vierailulla TAMKissa


28 opettajaa Pietarin yliopistoista St Petersburgh State Forest Technical Academy ja
St Petersburgh University of Plant Polymers vierailivat TAMKissa 1.-3.2.2012.




Matkan tavoitteena oli tutustua amk-koulutukseen ja erilaisiin oppimisympäristöihin sekä kehittää yhteistyökuvioita. Venäläisten yliopistojen ja TAMKin edustajat keskustelivat myös mahdollisista yhteisistä projekteista.

Torstaina 2.2. vieraat tutustuivat Proakatemiaan sekä Demolaan. Paljon kiinnostusta herätti yrittäjyys
sekä opiskeluprosessi. Perjantaina 3.2. oli vuorossa tutustuminen suomalaiseen koulutusjärjestelmään sekä erilaisiin TAMKin oppimisympäristöihin, kuten eXpertiaan ja Kykylaaksoon.



Vilkasta keskustelua ryhmässä herättivät erityisesti opetusmetodit, opinnäytetyön tekeminen ja
opiskelujen kokonaiskesto.


Teksti Sirena Rainamaa
Kuvat Seppo Pajari




tiistai 7. helmikuuta 2012

Floworksin tuparit torstaina TAMK:ssa klo 13-15:30

TULE PELAAMAAN XBOXIA, KAHVILLE TAI KOKEILEMAAN WINDOWS PUHELIMIA JA IPADEJÄ!

Floworks haastatteli Juhoa, joka osallistui FlowSoMe -projektiin. Projektissa suunniteltiin sosiaalisen median oppimisympäristö TAMKille, jota lähdetään toteuttamaan kevään aikana.


Klikkaa kuvaa, niin saat tekstin suuremmaksi




maanantai 30. tammikuuta 2012

Aikuisena opiskelemaan


Aikuiset lähtevät opiskelemaan hyvin erilaisista syistä: haave ammatinvaihdosta tai jatko-opinnoista, tarve kehittää ammattitaitoa ja edetä uralla, työpaikan menettämisen pelko tai työttömyys voivat motivoida opiskelemaan. Osa taas haluaa saattaa kesken jääneet opinnot loppuun tai opiskellaan omaksi iloksi tai harrastukseksi.

Miksi aikuisen kannattaa opiskella?
Nykyisillä työmarkkinoilla on välttämätöntä oppia uutta tietoa ja se on pystyttävä hyödyntämään nopeasti työssä. On hallittava monia asioita ja kehityttävä jatkuvasti. Moni vaihtaa tai joutuu vaihtamaan alaa työuransa aikana. Oma ala saattaakin löytyä vasta useammankin työvuoden jälkeen, mutta myös haasteellisemmat työtehtävät saattavat vaatia uudelleenkouluttautumista. Päätös aikuisopiskelun aloittamisesta ei ole kuitenkaan aina helppoa. Ajankäyttö ja kukkaron keveneminen ovat usein haastavimmat kysymykset.
 
Opintojen rahoitus
Opiskelun aloittaminen aikuisiässä on usein myös taloudellinen kysymys. Toimeentulon turvaaminen opintojen aikana on tärkeää, jotta opintoihin pystyy keskittymään ja saattamaan ne päätökseen suunnitellusti. Mieti siis kuinka pitkäkestoista koulutusta haluat, haluatko opiskella kokopäiväisesti vai työn ohessa ja kuinka paljon kustannuksia koulutus saa tuoda mukanaan. Tärkeintä on, että valintasi sopivat juuri sinun elämäntilanteeseesi. Aikuisopiskelun mahdollistamiseksi on luotu erilaisia rahoitusmuotoja. Näistä löytyy tietoa niin Työ- ja elinkeinotoimiston, Kelan kuin Koulutusrahastonkin www-sivuilta. 

Millaisia vaihtoehtoja aikuisopiskelijalla on?
Aikuiset voivat osallistua periaatteessa mihin tahansa tutkintotavoitteeseen koulutukseen, mutta sen lisäksi monet oppilaitokset tarjoavat myös aikuiskoulutusta, jossa opinnot pyritään järjestämään mahdollisimman joustaviksi ja aikuisten elämäntilanteeseen sopiviksi. Koska useimmat aikuiset opiskelevat töiden ohella, opinnoiksi sopii parhaiten juuri monimuoto-opiskelu, jossa lähiopetus ja etäopiskelu vuorottelevat. Opetusta järjestetään iltaisin, viikonloppuisin tai tiiviinä intensiivijaksoina ja osan opinnoista voi suorittaa verkossa.

Miten aikuisopiskelijaksi haetaan?
 Myös aikuiset osallistuvat yhteishakuun (nuorten linjat ammatillisessa peruskoulutuksessa, ammattikorkeakoulut ja yliopistot). Hakuajat kannattaa aina varmistaa oppilaitoksista.
TAMKin syksyllä 2012 alkaviin aikuiskoulutuksiin voit hakea kevään yhteishaussa 5.3.-3.4 www.amkhaku.fi.

Haaveesta totta!
Opiskelijan arki vaatii kurinalaisuutta ja oman opiskeluaikataulun suunnittelussa kannattaa olla realisti. Työn, perheen ja opintojen yhdistäminen vaatii paljon. Liian tiukka tahti voi lannistaa heti alkuunsa. Motivaatiota tarvitaan, jotta jaksaa ravata kodin, työn, kirjaston ja koulun välillä.



Muilta opiskelijoilta saat arvokkaita vinkkejä ja tukea. Aikuisopiskelu kun on pitkälti oppimista toisilta opiskelijoilta. Parhaimmillaan aikuisopiskelijana kartutat osaamispääomaasi, rakennat verkostoja, saat ajankohtaista tietoa sekä kehität osaamistasi tai ammatillisia mahdollisuuksiasi. Opiskeleminen motivoi sekä sosiaalisesti että henkisesti. Lisäksi saat uusia ystäviä ja kokemuksia. 



 Lisää koulutustietoa
 Opetus- ja kulttuuriministeriön palvelu kokoaa yhteen verkosta löytyvät koulutustiedot. Opintoluotsi.fi –sivuilta löydät helposti mm. eri opintovaihtoehdot, koulutusalat ja opiskelun rahoitusta koskevaa tietoa.

 Teksti ja kuvat: Sirena Rainamaa, Liiketalouden aikuisopiskelija

tiistai 24. tammikuuta 2012

Oletko se sinä?

Camera, lights, action! Nyt on sinun mahdollisuutesi päästää irti sisäinen näytteljäsielusi! Etsimme kaikenkokoisia ja näköisiä alle 25-vuotiaita näyttelijöitä. Sinulta ei vaadita rautaista näyttelijänkokemusta, vaan tärkeintä on, että homma kiinnostaa etkä pelkää kameraa. Meillä on tarjolla paljon erilaisia rooleja, joista varmasti löytyy juuri sinulle mieluinen! 

Teemme useamman mainosmaisen lyhytelokuvan. Meillä on projektissa asiakas, joten et taatusti tule tekemään turhaa työtä eikä projekti jää koulun arkistoihin pölyttymään! Mitä sinun tulee siis tehdä? Elokuviemme hahmot ovat ihan tavallisia ihmisiä. Sinun ei siis tarvitse varautua ahtautumaan kummallisiin rooliasuihin tai tukehtumaan epämukavaan hirviömaskiin. Tosin voimme kyllä harkita sitäkin vaihtoehtoa, jos se on juuri sinun intohimosi… Mitä vielä odotat? Kamerakaan ei ole enää nykyään niin karmean suuri ja pelottava. Katso vaikka!



Nyt on siis mahtava tilaisuus päästä seuraamaan, kuinka elokuvia tehdään. Miten haet mukaan? Kirjoita meille lyhyt hakemus, jossa kerrot ainakin nimesi, ikäsi, kotipaikkasi sekä onko sinulla kokemusta näyttelemisestä. Liitä mukaan valokuvasi ja yhteystietosi. Lähetä hakemus tammikuun aikana osoitteeseen: priskilla.ruotsalainen@cult.tamk.fi.


Nähdään kuvauksissa!