Näytetään tekstit, joissa on tunniste KKP. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste KKP. Näytä kaikki tekstit
maanantai 26. maaliskuuta 2012
Kahvia ja kumppanuutta UNI-tilassa
TAMKin Kehittämis- ja koulutuspalveluiden asiakkuudet ja kumppanuudet -ryhmä järjesti kaikille avoimen aamukahvitilaisuuden UNI-tilassa perjantaina 23.3. Tilaisuuteen saapuneilla oli mahdollista tutustua UNI-tilaan vapaamuotoisen keskustelun lomassa.
Toisen kupin aikana Kristiina Lilja kertoi tuloksia UNI-tilan viimeisimmästä, Tempurin, vartalon muotoihin mukautuvien patjojen ja tyynyjen valmistajan aloitteesta lähteneestä tuotetestausprojektista: Case ammattiautoilijat.
Testausprojektissa selvitettiin hyvän tyynyn ja patjan osuutta hyvään uneen. Tuotetestausprojektin taustalla oli mm. tietoisuus siitä, että arviolta kolmannes kuolemaan johtaneista tieliikenneonnettomuuksista johtuu kuljettajan väsymyksestä, ja että nukkumisergonomia on keskeinen unen laatuun vaikuttava tekijä.
Huolimatta lyhyestä testausajasta ja pienestä testattavien määrästä johtopäätöksinä oli mm.: Tempur-tuotteilla nukkuessa koehenkilöiden tuki-ja liikuntaelinten oireet vähentyivät, unilääkkeiden käyttö vähentyi ja aamulla koettiin vähemmän voimattomuutta ja väsymystä. Ergonomian kannalta katsottuna seitsemän sentin vahvuisella Tempur-sijauspatjalla saatiin yhtä hyviä tuloksia kuin kahdenkymmenen sentin vahvuisella Tempur-patjalla.
Lähettänyt
Anonyymi
klo
9.54
0
kommenttia
Tunnisteet:
KKP,
oppimisympäristö,
projektit,
Sorvin ääreltä - asiantuntijoiden juttuja
maanantai 19. syyskuuta 2011
TAMK-energiaa Alihankintamessuilla
Alihankinta 2011 -messut kokosivat viime viikolla Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen lähes 16 000 kävijää. Kolmipäiväisille teollisuuden alihankinnan ammattimessuille osallistui huimat 859 näytteilleasettajaa 16 maasta.
![]() |
Alihankintamessujen kotimaiset ja kansainväliset näytteilleasettajayritykset täyttivät koko messukeskuksen.
Kuva:Tampereen messut, lehdistömateriaali.
|
Tampereen ammattikorkeakoulu oli yksi näytteilleasettajista pääteemanaan asiakkuudet ja kumppanuudet. Messuvieraille esiteltiin monipuolisia ja kiinnostavia palveluita, joita TAMKilla on kumppaneilleen mahdollisuus tarjota. Itse asiassa TAMK oli edustettuina messuilla laajemmaltikin, nimittäin TAMKin Formulatiimillä oli oma messuosasto. Lisäksi messuilla tavattiin Proakatemian opiskelija, joka oli Proakatemia-tiimeineen saanut toimeksiannon eräältä yritykseltä toimia messuapulaisina. Messuilla oli liikkeellä myös paljon TAMKin opiskelijoita.
![]() |
Kolmantena messupäivänä TAMKin osastolla. Oikealta: projektipäällikkö Juhani Kurppa,
kehittämispäällikkö Hanna-Greta Puurtinen, fysioterapiaopiskelijat Nina ja Anni-Mari.
Kuva: Karoliina Koskikunnas
|
Kolmipäiväisten messujen vilkkain vaihe oli keskimmäinen messupäivä. TAMKin osastolla messuvierailijoita ottivat vastaan jo kohta eläkepäivistä nauttiva messukonkari Juhani Kurppa sekä hänen lisäkseen päivittäin vaihteleva miehitys, joka koostui TAMKin Koulutus- ja kehityspalvelujen (KKP) työntekijöistä. Melkoista hälinää TAMKin messuosastolla aiheutti puristusvoimalaite. TAMKin fysioterapiaopiskelijat kutsuivat vieraita mittaamaan puristusvoimaansa ja kiinnostuneita riitti! Laite kertoo puristuksen voiman kilogrammoina ja keskiarvot antavat viitettä yleisestä fyysisestä hyvinvoinnista. Puristusvoimatestiin osallistuneiden kesken arvottiin päivittäin palkinto.
Alihankintamessut 2011 tarjosivat TAMKille hyvän mahdollisuuden esitellä palvelujaan pirkanmaalaisille pk-yrityksille, unohtamatta muualta suomesta ja ulkomailta saapuneita messuvieraita. Ilokseni sain huomata, että TAMK on ihan oikeasti vetovoimainen koulutusorganisaatio, sillä messuilla tultiin useaan otteeseen kysymään TAMKin tarjoamista kouluttautumismahdollisuuksista. Hienoa oli, kun koko luokallinen hämeenkyröläisiä ammattikoululaisia ilmoittautui olevansa kiinnostuneita hakemaan ensi kevään yhteishaussa TAMKiin.
Kaiken kaikkiaan messuilla vallitsi lämmin henki ja hyvä keskusteluilmapiiri. Suuri kiitos messujärjestäjälle, näytteilleasettajille sekä vieraille hyvistä messuista!
----
Karoliina Koskikunnas
Tradenomi-opiskelija
ja projektisihteeri, KKP
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




