Olympiahuumaa 25 kiloa kainalossa

Vesa Oksanen (keskellä) avustajineen. 
Avustajien nimet ovat Nathaniel Glass (kuvassa vasemmalla) ja Brian Troyer.

Lähtisitkö Lontoon Olympialaisiin? Kysymys sai kesästä 2010 pääasiallisesti Uusi päivä -ohjelman tuotannossa työskennelleen Vesa Oksasen yllättymään. Hän pyysi päivän miettimisaikaa, vaikka tiesikin jo vastaavansa myönteisesti. Työnkuvaan kuuluivat muun muassa Tangomarkkinat, Ajankohtaisen Kakkosen suorat lähetykset ja Sinkkutanssit. Pääasiallisesti kesän kului urheilun parissa kameramiehenä.

-         Erityisesti Helsingin yleisurheilun EM-kisoja voi pitää opettavaisena kokemuksena, sillä tuolloin harjoittelimme jo saman työryhmän kanssa olympialaisia varten. Yhteistyön merkitys on suuri, sillä nopeatempoisissa ja suurissa olympialaisissa toteutetaan äärimmäistä ryhmätyötä, kuvailee Oksanen.

Mittakaava kasvoi vielä moninkertaiseksi siirryttäessä EM-kisoista olympialaisiin. Esimerkiksi turvatarkastukset olivat täysin lentokenttätasoisia aina stadionin kentälle mentäessä. Kentällä työskennelleiltä vaadittiin myös kisa-asujen ja kuvaajien liivien käyttöä, jotka olivat samalla oleskelulupa alueella. Päivän työt tehtiin järjestäjien suunnittelemalla minuuttiaikataululla ja säännöt olivat kaikin puolin tiukat. Vapaata aikaa ei juuri jäänyt.

-         Lähdimme usein hotellilta kuuden tai seitsemän maissa aamulla bussikuljetuksella ja palasimme sinne yhdentoista jälkeen illalla. Aina ennen kilpailuja kävimme läpi turvatarkastukset, läpivalaisun, kirjautumiset sisään sekä tekniset kokeilut, joissa tarkistettiin jokainen laite, hän kertoo.

Oksanen työskenteli Lontoossa 13 päivää, joista kisapäiviä oli yhdeksän. Ensimmäiset neljä päivää työskentelyä harjoiteltiin. Hänen työryhmänsä vastuualueena olivat yleisurheilun heittolajit, kuula, moukari, keihäs ja kiekko. Apunaan kameramies Oksasella oli kaksi yhdysvaltalaista opiskelijaharjoittelijaa.

Työ oli hyvin fyysistä ja ajatukset pyörivät töissä koko ajan. Finaalit olivat aina hienoja tapahtumia. Urheilussa kun tunnelma nousee suoritustason mukaan. Hyvät kuvat eivät merkitse mitään, jos tulokset jäävät vaatimattomiksi. Lontoossa katsomo oli kuitenkin aina täynnä ja kannustus kovaa. Välillä jopa ohjaajan käskyt tahtoivat hukkua yleisön meteliin meluluureista huolimatta. Tunnelma tarttui helposti myös tuotantotiimin jäseniin.

-         Tehtävänäni oli saatella urheilijoita penkille suorituksen jälkeen. Heittolajien rytmi on tiivis, joten välillä jouduin juoksemaan ehtiäkseni seuraavaan suoritukseen. Minun oli tärkeä myös tunnistaa urheilijat. Monia hauskoja tarinoita jäi mieleen. Muistan miten pieneltä tunsin itseni uusiseelantilaisen kaksimetrisen kuulanaisen Valerie Adamsin rinnalla. Nopeuteni joutui puolestaan kovalle koetukselle juostessani keihään olympiavoittajan Barbara Spotakovan perässä. Hän on sentään huippu-urheilija ja minulla oli vielä 25-kiloinen kamera sylissäni. Myös kiekon voittajan Robert Hartingin paidan repiminen piti ehdottomasti ennakoida ja saada ikuistettua kuviin, Oksanen kertoo.

Feed-ohjaaja Jouko Jarva pitää ensimmäistä palaveria kuvausryhmälle Lontoon olympiastadionilla.

 

Virroilta hyviä muistoja

Vesa Oksanen aloitti käsikirjoittamisen ja kuvallisen ilmaisun linjalla Virroilla silloisessa Piramkissa syksyllä 2005.

-         Ensimmäiset kaksi vuotta opiskelin Virroilla. Kolmannen vuoteni olin vaihto-oppilaana yksityisessä yliopistossa Valenciassa. Sen jälkeen siirryin työharjoitteluun Tampereelle kuvaamaan SM-liigan jääkiekkopelejä, jota kautta pääsin harjoittelemaan myös Ylelle. Yleisradiossa aloitin tuntityöläisenä vuonna 2009 ja samanaikaisesti tein freelance-keikkoja muillekin asiakkaille, Oksanen muistelee.

Vaikka työpaikka olikin tiedossa, halusi Oksanen ehdottomasti viedä medianomiopintonsa loppuun.

-         Ilman tutkintotodistusta en voi hakea jatko-opintoihin ja putoan täysin tyhjän päältä, jos joutuisin kortistoon. Onneksi niin työantaja kuin koulukin tukivat valmistumistani ja saatoin pääosin etäopiskelijana tehdä opintoni loppuun. Minulle etäopiskelu sopi hyvin, sillä olin myös itse aktiivinen asian suhteen, hän kertoo.

Virtain vuosilta hänelle jäi mieleen erityisesti laaja kanavapaketti ja huikea poppoo, jonka kanssa puhallettiin lujasti yhteen hiileen yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

-         Päätimme osuuskuntavuonna, että kaikki mitä tehdään, tulee myös kanavalta ulos. Ja näin käsittääkseni tapahtuikin. Hahtumetsän tarinat -lastenohjelma jäi mieleen kehittävänä oppimiskokemuksena. Sen tekeminen antoi myös paljon viitteitä ammattituotannoissa vaadittavasta yhteistyöstä. Opimme yhdessä ratkaisemaan ongelmia ja selviämään hankalista tilanteista, hän muistelee.

Erityisesti opiskelukavereiden Antti Perälän, Juha Västin, Jarkko Jortikan ja Johanna Väkeväisen hyvä ja yhteistyökykyinen asenne on jäänyt mieleen. Koko luokka oli hyvä ryhmä. Muita työntekijöitä kunnioitettiin, joten yhteistyö sujui hyvin.

Opinnäytteen aihe löytyi töistä

Medianomin paperit Oksanen sai keväällä 2010. Opinnäytetyön aihe löytyi työhön liittyvästä projektista, joten myös kollegoilta sai hyviä vinkkejä esimerkiksi opinnäytetyön kirjallisuuden hankkimisessa.

-         Tarina kesken opintojaan työllistyvästä opiskelijasta on meidän alallamme melko tuttu. Kun hyvä ja osaava tyyppi tulee harjoitteluun, hänelle saatetaan tarjota työpaikkaa saman tien. Mahdollisuuksiin on usein tartuttava heti, ettei työtä saa joku muu. Ainakin Ylellä tuetaan valmistumisia ja tiedän lähes kaikkien saaneen tutkinnon suoritettua.

Oksanen laskeskelee Virroilta valmistuneita medianomeja työskentelevän Yleisradiossa tällä hetkellä ainakin kymmenkunta. Hänen mielestään asiaan vaikuttaa erityisesti oppilaitoksen hyvä maine.

-         Jo silloin kun uusi harjoittelija tulee taloon, seuraamme tarkasti hänen työskentelyään. Virroilta tulee aktiivisia, ahkeria ja hyväntuulisia opiskelijoita, jotka saavat lähes poikkeuksetta hyvää palautetta kaikilta niin talon sisällä kuin ulkopuolellakin, Oksanen kuvailee.

Semmoisia sotureita

Kahvi tuntuu sopivasti kuumotuksena poskilla, kämmenet verhoutuvat nihkeään hikeen, ajatukset surraavat törkeää ylinopeutta: nyt on alkamassa hyvä keskustelu. Piti tehdä ihan muita juttuja, kouluhommia niin kuin useimmiten mutta kun me ihmiset olemme maailman parhaita filosofeja aina juuri silloin, kun sitä ei odota eikä sille olisi aikaa.

Istun siis olohuoneessani, en yksin vaan kahden koulukaverin kanssa, ja meidän suunnitelmanamme oli tehdä näitä ihan muita juttuja. Koko keskustelun siemen sai alkunsa, kun joku keksi ääneen miettiä, miten vaikea media-alan ihmisille on muotoilla titteleitä esimerkiksi tv-esiintymistä varten nimipalkkiin kuvan alalaitaan. Sitten keskustelu irrotti meidät alkuperäisestä kontekstista ja maadoitti pohtimaan, mitä kulttuurialan ihmiset oikeasti ovat, mitä meistä kulttuurialan opiskelijoista oikein on tulossa? 

Haastavaa. Ehkä, ainakin jos haluaa vääntää kaiken rautalangasta, ja mehän haluamme. Koska mehän emme halua työskennellä vain erilaisissa projekteissa vaan kunnianhimoisena tavoitteena on myös toimia yhteiskunnallisena keskustelun herättäjänä. Mikä se sellainen ihminen sitten on: mediapersoona, mediavaikuttaja? Me kaikki kolme keskustelijaa tulimme siihen tulokseen, ettemme koskaan haluaisi joutua luokitelluiksi tuollaisiin kategorioihin. Mehän olemme jotenkin, enemmän ammattilaisia alallamme kuin nuo nimikkeet antavat ymmärtää.

Tarvitseeko koko media-ala edes ammattitaitoisia toimijoita; järkevät ihmiset voisivat työllistyä alalle, joka oikeasti saa muutosta aikaan ja on elämälle tärkeää. Kuka tahansahan osaa käsikirjoittaa elokuvan, ottaa valokuvia, tehdä ilmaisilla kotisivupohjilla itselleen nettisivut. Kulttuuri ei pelasta ihmishenkiä, ylläpidä hyvinvointiyhteiskuntaa tai rakenna ihmisille koteja.

Joskushan keskustelut päättyvät ahaa-elämykseen, mullistukseen joka jää mylläämään aivosolujen väleihin. Tämä keskustelu oli juuri sellainen. Lääkärin työ on kutsumusammatti, pappikin on, opettajakin vielä ehkä, ja me totesimme, että myös media-alalla työskentely on kutsumusammatti – ainakin meille. Eikä vain koska haluamme oman naamamme joka paikkaan vaan koska me haluamme olla kolme muskettisoturia, jotka luovat ammattitaidollaan ihmisille paikan, jossa käydä hyviä keskusteluita ja karata pakoon maailmaa. Niin, ehkä me tulemme olemaan sellaisia hölmöjä sotureita ja se pitäisi pistää titteliksi siihen nimipalkkiin.    

Pauliina Karjalainen / Kuva11

Käsikirjoittaminen ja kuvallinen ilmaisu

TAMK Virrat