InnoEventiin osallistui tänä vuonna yli 400 opiskelijaa, joista muodostettiin 46 monialaista tiimiä. Heidän valmentajinaan oli 30 opettajaa eri koulutusaloilta. Toimeksiantajana toimi Tampereen yliopistollinen sairaala.
Toimeksiantoja oli kuusi erilaista. Viikon aikana ideoitiin uusia ratkaisuja muun muassa potilaiden ohjauksen ja valmennuksen kehittämiseen sekä sairaalan palvelukonseptien uudistamiseen. Viikon aikana syntyneet ratkaisut suorastaan häikäisivät toimeksiantajat ja ylittivät kirkkaasti heidän odotuksensa. Opiskelijatiimit tekivät upeaa työtä ja osoittivat, kuinka lyhyessäkin ajassa voidaan toimivalla yhteistyöllä kehittää ja oppia uutta. Viikon päätti palkintogaala, jonka esiintyjänä oli Jukka Poika & Dj Stormy.
Jokaisesta kuudesta toimeksiannosta valittiin voittajatiimi ja lisäksi vielä yksi tiimi kruunattiin koko InnoEventin voittajaksi.
Voittajat kaikissa kuudessa sarjassa olivat:
Case 1: Raskaus ja diabetes – Nykyajan kasvava haaste
Team Taisto jäseninään Jenni Pansio (liiketalous), Suvi Mokkila, Merja Ahonen ja Mervi Ahonen (hoitotyö), Jessica Harju (fysioterapia), Meeri Lehtinen ja Sofia Hiekkavirta (bioanalytiikka) ja Nea Mattila (kulttuuri).
Tiimin idea perustui tietoisuutta lisäävään valistuskampanjaan, jonka mainio slogan kuului: ”Vastuusi on 18 vuotta ja 9 kuukautta”.
Case 2: Elämää happilaitteen kanssa
Alveoli jäseninään Saara Havisto, Kaisa Hjerppe, Maiju Valtonen, Jannika Herala ja Jukka Lemponen (liiketalous), Anni Hyödynmaa (hoitotyö), Esa Ristimäki, Teemu Mäkelä ja Pia Honkonen (kone- ja tuotantotekniikka).
Tiimi kehitti idean LiPi (liikkumalla pidemmälle) aktiivisuusrannekkeesta, joka motivoi liikkeelle ja auttaa arjen askareissa.
Case 3: Savuton sairaala – mahdollista vai mahdotonta?
Röökiryhmä jäseninään Santeri Heinonkoski (kone- ja tuotantotekniikka), Tomi Mutka, Karla Rantanen ja Roosa Vuorela (liiketalous), Marko Valta (hoitotyö), Matias Laine ja Ida-Maria Olva (kulttuuri) ja Aino-Maria Ervelä (sosiaaliala)
Tiimi loi motivoivan kampanjan, jonka avulla kannustetaan savuttomuuteen ja parannetaan sairaalan imagoa sekä kulkemista sairaala-alueella.
Case 4: Vaivaisesta aktiiviseksi – selkäongelmaisen tapaus
Kankeat Ninjat jäseninään Marko Leppänen (tietojenkäsittely), Jani Liimatta, Elina Auvinen, Ilari Joentausta ja Marko Santala (kone- ja tuotantotekniikka), Anniina Ahokas (liiketalous), Pyry Saarikivi (sosiaaliala) ja Elina Melkko (palveluliiketoiminta).
Tiimin ideana oli uuden ajan nyrkkeilysäkki Back-man, joka aktivoi ihmisiä työ- ja taukopaikoilla.
Case 5: Elämä on edessä – syöpäsairaan nuoren tarina
InnoHope jäseninään Kaisa Taimi ja Noora Juurinen (liiketalous), Sanna-Maria Anttila, Tia Bäckström ja Kati Pajuluoma (sosiaaliala), Krista Piikkilä (matkailu) sekä Hanna Kaakko ja Jenika Lahti (hoitotyö).
Tiimi ideoi ”Yhteistyössä elämän tähden” -yhteistyömallin Taysin ja Tamkin välille, joka luo uuden tavan lisätä potilaiden sosiaalista kanssakäymistä.
Case 6: Sairaalan pääaulan tulevaisuus sekä koko InnoEventin voitto:
Mahtiankat jäseninään Arttu Tuhkio, Tanja Siitonen, Marianne Pajunpää ja Elina Nordlund (liiketalous), Joonas Heikkilä ja Tuomo Saari (kone- ja tuotantotekniikka), Tuula Ruuti (bioanalytiikka) ja Johanna Wiksten (hoitotyö).
Tiimi kehitti palvelumallin, jossa tulevaisuuden sairaalassa aulapalvelut ovat helposti käytettävissä ja palvelevat myös vuodepotilaita. Voittajatiimin videoon voit kurkistaa osoitteessa: https://www.youtube.com/watch?v=_xJG3Inq99g
Voittajatiimeiltä kysyttiin, miten viikko sujui, miten idea syntyi ja mitkä olivat voiton avaimet. Tässä tiimien kommentteja viikosta:
”Tiimin viikko sujui hyvin. Tiimimme oli erittäin motivoitunut ja näiden ihmisten kanssa oli hauska työskennellä. Kaikkien mielipiteitä kuunneltiin ja keskustelu oli rakentavaa. Tuotos oli kasassa nopeasti viikon edetessä.” –Team Taisto
”Viikko sujui kaikin puolin hyvin. Maanantain alkukangistelujen ja tutustumisvaiheen jälkeen ryhmässä avautui avoin rento keskustelu, joka mielestäni oli avain onnistuneeseen lopputulokseen. Kaikilla ryhmän jäsenillä oli tuoda iso panos ryhmälle ja hyvä meininki jatkui tasaisesti läpi viikon. Edes perjantain loppunäyttöä ei turhia jännitelty vaan kaikki sujui rennosti turhia murehtimatta.” - Röökiryhmä
”Viikko oli työntäyteinen mutta siitä selvittiin hienosti tiimin mahtavien persoonien ja huumorin avulla.” - Alveoli
”Uskoimme todella vahvasti omaan ideaamme! Totesimme sen olevan käyttökelpoinen ja loistava. Meillä oli hyvä ryhmähenki ja osasimme tehdä töitä hyvällä asenteella unohtamatta huumoria ja hymyä.” – InnoHope
”Voiton avaimet olivat varmaankin hyvä tiimihenki, ahkera työ ja vankka usko omaan visioomme. Myös hieno idea varmaankin auttoi voittoon. Tiesimme, että olemme ideoineet jotain hienoa ja se näkyi työmme jäljessä.” -Mahtiankat
InnoEvent 2015 tapahtuman suunnittelu alkaa heti vuoden vaihtuessa. Mukaan tapahtuman järjestämiseen kaivataan aktiivisia ja idearikkaita opiskelijoita. Pysy siis kuulolla.
Teksti: Eva-Maria Hyvärinen, projektipäällikkö, Y-kampus
Kuva: Katja Nurmi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste y-kampus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste y-kampus. Näytä kaikki tekstit
torstai 20. marraskuuta 2014
tiistai 26. maaliskuuta 2013
Minustako yrittäjä?
Maaliskuun 20.päivä Tullikamarin Pakkahuone
täyttyi yrittäjyyden keulakuvista, mutkattomista yrittäjyystarinoista ja
rautaisista asiantuntijoista. Tampereen korkeakoulujen opiskelijat ja
henkilöstön yhteen kokoavassa tapahtumassa pystyi istahtamaan Café-pöytään,
verkostoitua ja haastaa itsesi - minustako yrittäjä?
![]() |
| Kuva: Outi Puhakka, TaY |
Tapahtuma oli erityisesti suunnattu
opiskelijoille ja korkeakoulujen henkilöstölle. Tapahtuman järjestäjät
arvioivat, että noin 80 % tapahtuman kävijöistä oli opiskelijoita ja loput
parikymmentä prosenttia korkeakoulujen henkilöstöä sekä muita osanottajia.
Tapahtuma keräsi yhteen noin 400 henkeä, mikä voi tarkoittaa sitä, että
yrittäjyys-teema puhuttaa monia ja teemaan liittyvistä tapahtumista on kysyntää
Tampereen alueella.
Haasta itsesi – minustako yrittäjä?
tapahtuman järjesti ENTRE, joka on uusi yhteistyö
- TAMKin Y-kampuksen,
- TALLI, Tampereen teknillisen yliopiston yrittäjyys ja innovaatio tukipalvelun sekä
- Tampereen yliopiston Palveluinnovaatiokeskuksen välillä.
- TALLI, Tampereen teknillisen yliopiston yrittäjyys ja innovaatio tukipalvelun sekä
- Tampereen yliopiston Palveluinnovaatiokeskuksen välillä.
ENTRE on osa Unipoli Tampere hanketta
näiden kolmen yliopiston välillä.
Minustako yrittäjä? oli ENTREn ensimmäinen
yrittäjyystapahtuma, jonka avasi StarWreck ja Iron Sky elokuvien
ohjaaja Timo Vuorensola, joka on tehnyt vuosia töitä
oman harrastuksensa parissa ja muuttanut sen ammatiksi. Hän kertoi omista
kokemuksistaan alalla vuosien varrella. Vuorensola kannusti ihmisiä
yrittäjyyteen ja uskomaan omaan osaamiseen. Hyvänä esimerkkinä hän mainitsi
omien elokuvien rahoitus yhteistyönsä fanien ja internetyhteisöjen kanssa.
![]() |
| Timo Vuorensola vangitsi yleisön huomion kertoessaan omasta yrittäjyydestään elokuva-alalla. Kuva: Outi Puhakka, TaY |
Tapahtumassa löytyi myös Start-up ja Case
kahviloita missä käsiteltiin muun muassa yrittäjyyden mahdollisuuksia,
vaatimuksia, haasteita ja ratkaisuja yhdessä ammattilaisten
kanssa. Tapahtuman Free Zonessa kävijät pystyivät vapaasti käyskentelemään
ja tutustua ihmisiin.
TAMK, UTA ja TTY ovat allekirjoittaneet
Unipoli Tampere sopimuksen vuonna 2006. Viime vuosien aikana yliopistot ovat
laajentaneet ja syventäneet yhteistyötään yliopistojen välillä, mikä on
sopimuksen päätehtävä: luoda tiiviimpää yhteistyötä, tukea resurssien tehokasta
käyttöä ja edistää kaupungin kehitystä kansainväliseksi asiantuntija
keskukseksi.
Minustako yrittäjä? tapahtuma oli vain
lähtölaukaus ENTREn toiminnalle Tampereella.
Pysy kuulolla, ENTRE pääsee vasta vauhtiin!
maanantai 19. marraskuuta 2012
Nuoret onnistujat inspiroi
Y-kampuksen järjestämä Nuoret onnistujat -seminaari keräsi Kuntokatu 3:n juhlasalin lähes täyteen. Puhumassa oli monessa liemessä keitetty Arman Alizad ja ainakin nilkkojaan myöten uitetut Novosanin pisuaaripojat Hanno ja Tommi.
Arman Alizad on siis mies menestyksekkään Kill Arman – televisiosarjan
takana, idean primus motor, kasvot ja kärsijä, jolla jaksosta toiseen
pyyhitään lattiaa. Alizad oli inspiroiva esimerkki, miten monenlaiseen
ihminen voi taipua, kun hänellä on motivaatiota ja intoa tehdä töitä
unelmiensa eteen. TV:n tekemisestä vaatturimestari Alizad ei varsinaisesti pidä, mutta
unelma Kaukoidän maihin sijoittuvasta kungfu -ohjelmasta oli kuplinut
hänen sisällään jo usean vuoden ajan. Mm. BBC:n ja Discoveryn
levityksessä oleva sarja lähti Alizadin ja sarjan toisen tekijän Tuukka
Tiensuun yhteisestä ”eiks olis siistii” tyyppisestä ajatuksesta.
Rajoja rikkovan tavan tehdä televisioviihdettä Arman oppi työskennellessään MoonTV:llä, jossa ei ollut käytännössä mitään sääntöjä. Se oli vähän kuin lapselle löisi kynät käteen ja sanoisi, että piirrä, Arman kuvaili työskentelyä MoonTV:llä. Tällaisessa ympäristössä tunnetusti luovuus kukkii, mutta toisaalta MoonTV tarina ei loppunut kovin onnellisesti (MoonTV ajautui konkurssiin 2003 ja toimii nykyään vain netissä). Kill Arman rakennettiin tyhjän päälle ja rahoittajia oli vaikea saada ”väkivaltaiselle” ohjelmalle. Nelonen-kanavalle luvattu demo riivittiin kasaan viikossa. Idean isät kuitenkin uskoivat vankasti asiaansa ja olivat peräänantamattomia.
Pieni, hyvin mobiili tuotantotiimi, joka pystyy nopeisiin päätöksiin, on Armanin mukaan myös auttanut sarjan menestyksessä. Arman kertoi, että kyse ei ole ollut missään vaiheessa rahasta tai yleisön mielistelystä vaan omanlaisen ohjelman tekemisestä, johon suhtaudutaan 7-vuotiaan innolla ja intohimolla. Tämä on myös houkutellut tiimiin mukaan taitavia ja omistautuneita tekijöitä, joita ei pelkällä rahalla saa. Kill Armanin kolmatta kautta tehdään paraikaa.
Novosanin pisuaaripojat Hanno & Tommi olivat myös mahtava esimerkki hullusta ja vauhdikkaasta yrittäjäasenteesta. Oiva esimerkki siitä, miten silmänsä voi pitää auki ja mielen avoinna uusille markkinaideoille myös vessa-asioinnin aikana. Novosan myy siis vedettömiä pisuaareja – muun saniteettihärvelin lisäksi - julkisiin tiloihin ja yrityksille. Me viedään asiakkaalle rahaa, muotoilivat pisuaaripojat yhden vedettömän pisuaarin 100 000 litran vuosisäästöt. Hanno havaitsi palattuaan Saksasta, että Suomessa ei ollut vielä vedettömiä pisuaareja kuten Saksassa ja päättivät tarttua tilaisuuteen kaverinsa Tommin kanssa. Oli erikoista kuulla, että tänä ekobuumin ja jopa greenwashin aikana, pisuaaripojat olivat tiputtaneet sanan "ekologinen" pois myyntipuheluistaan, sillä monet yritykset olivat olettaneet ekologisen vaihtoehdon tarkoittavan kalliimpaa heidän sen hetkiseen vettä lotraavaan pisuaarijärjestelmään verrattuna. Mietityttämään jäi ecovideo mallin mielekkyys lattiahygienian kannalta; tähän pisuaarimalliin on upotettu näyttö, johon voi ladata mm. liikkuvaa kuvaa – onkohan osumatarkkuuden muutoksista tehty tutkimusta tällaisessa tapauksessa?
Pisuaaripojat painottivat aktiivisuutta, uskoa itseensä ja omiin tekemisen mahdollisuuksiinsa. Ihmiset sanovat, että eivät osaa tai pysty, mutta kaikki ympärillämme – mikä ei ole luonnon tekemää – on toisen ihmisen tekemää, joten kaikki oppivat, osaavat ja pystyvät. Toiset saattavat olla vain hieman hitaampia oppimaan tiettyjä asioita kuin toiset.
Itselleni tuli tästä mieleen viimekesäinen polkupyörän rakennusprojekti, johon polkupyöräliikkeen omistaja sanoi konsultaatioksi "se ei ole mahdollista". Itse ajattelin, että jos ihminen on käynyt kuussa niin kai sitä yhden fillarin rakentaa. Usko itseesi.
Teksti ja kuvat: Tuomas Mikola, harjoittelija, TAMK Viestintäpalvelut
![]() |
| Nuoret onnistujat 2012 keräsi Kuntokatu 3:n juhlasalin lähes täyteen. |
Rajoja rikkovan tavan tehdä televisioviihdettä Arman oppi työskennellessään MoonTV:llä, jossa ei ollut käytännössä mitään sääntöjä. Se oli vähän kuin lapselle löisi kynät käteen ja sanoisi, että piirrä, Arman kuvaili työskentelyä MoonTV:llä. Tällaisessa ympäristössä tunnetusti luovuus kukkii, mutta toisaalta MoonTV tarina ei loppunut kovin onnellisesti (MoonTV ajautui konkurssiin 2003 ja toimii nykyään vain netissä). Kill Arman rakennettiin tyhjän päälle ja rahoittajia oli vaikea saada ”väkivaltaiselle” ohjelmalle. Nelonen-kanavalle luvattu demo riivittiin kasaan viikossa. Idean isät kuitenkin uskoivat vankasti asiaansa ja olivat peräänantamattomia.
Pieni, hyvin mobiili tuotantotiimi, joka pystyy nopeisiin päätöksiin, on Armanin mukaan myös auttanut sarjan menestyksessä. Arman kertoi, että kyse ei ole ollut missään vaiheessa rahasta tai yleisön mielistelystä vaan omanlaisen ohjelman tekemisestä, johon suhtaudutaan 7-vuotiaan innolla ja intohimolla. Tämä on myös houkutellut tiimiin mukaan taitavia ja omistautuneita tekijöitä, joita ei pelkällä rahalla saa. Kill Armanin kolmatta kautta tehdään paraikaa.
![]() |
| Arman Alizad kertoo menestyksekkäästä Kill Arman -sarjasta. |
Pisuaaripojat painottivat aktiivisuutta, uskoa itseensä ja omiin tekemisen mahdollisuuksiinsa. Ihmiset sanovat, että eivät osaa tai pysty, mutta kaikki ympärillämme – mikä ei ole luonnon tekemää – on toisen ihmisen tekemää, joten kaikki oppivat, osaavat ja pystyvät. Toiset saattavat olla vain hieman hitaampia oppimaan tiettyjä asioita kuin toiset.
Itselleni tuli tästä mieleen viimekesäinen polkupyörän rakennusprojekti, johon polkupyöräliikkeen omistaja sanoi konsultaatioksi "se ei ole mahdollista". Itse ajattelin, että jos ihminen on käynyt kuussa niin kai sitä yhden fillarin rakentaa. Usko itseesi.
Teksti ja kuvat: Tuomas Mikola, harjoittelija, TAMK Viestintäpalvelut
Lähettänyt
Anonyymi
klo
13.11
2
kommenttia
Tunnisteet:
arman alizad,
kill arman,
novosan,
pisuaaripojat,
TAMK,
y-kampus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





