maanantai 27. joulukuuta 2010

Joulutervehdys Lontoosta!


Vihdoinkin se paljon puhuttu valkea joulu saapui Lontoon kiireisille kaduille. Koko kaupunki on sekaisin ja autot sekä lentokoneet ovat vaikeuksissa. On se suomalaisen silmin hassua kuunnella, kun ihmiset valittavat kylmyydestä heti pakkasrajan rikkoonnuttua. Todellisuudessa ainoa paikka missä tämän likan jalat palelee on oman asunnon sisällä. Kyllä niitä kolminkertaisia laseja ja suomalaista rakennustekniikkaa osaa nyt eri tavalla arvostaa! Vaikka ei lumen määrä päätä huimaa, kauniit jouluvalot luovat tunnelmaa ympäri kaupunkia. Kovasti olen tiedustellut natiiveilta mitä englantilaiseen jouluun kuuluu, kehoittivat lukemaan Dickensiä.

Sairaalan arki ja ihmiset ovat käyneet jo tutuiksi, mutta opiskelu on tuonut uusia haasteita. Opiskeleminen työn ohella on ollut yllättävän vaativaa ja tavoitteena olisi saada kaksi laajaa esseetä kasaan
tammikuun loppuun mennessä. Opinnot vaativat paljon itsekuria ja suunnitelmallisuutta, sillä yhteistyö sairaalan kanssa on keskeistä.Moduuleissa suoritettavat kurssit mahdollistavat opintojen suorittamisen selkeissä osissa ja siirtymisen vaikka toiseen yliopistoon. Vaikea sanoakin, missä maassa oma opiskeluni voi
saavuttaa päätepisteensä.

Olin positiivisesti yllättynyt sairaalan pikkujoulutarjonnasta ja juhlinnan lomassa olen päässyt paljon paremmin tutustumaan muuhun henkilökuntaan. Suorastaa vaikeaa tunnistaa ihmisiä siviilivaatteissa sinisten leikkaussali pyjamien sijaan. Jouluaaton ja -päivän vietän töiden merkeissä täällä Lontoossa. Toiveenani olisi päästä Suomeen viettämään joulua välipäivinä, mutta lentokenttien toiminnasta ei olevielä tietoa. Nyt olisi joulupukin reelle ja poroille käyttöä.

Kiitos lumesta sekaisin menneen lentoliikenteen, en myöskään vielä tiedä missä vastaan otan vuoden 2011. Tarkoituksena oli skoolata ystävien kanssa Kööpenhaminan keskustassa, mutta voin vain jännityksellä odottaa mihin päädyn. Yhtälailla vuoden odotan mielenkiinnolla, mistä löydän itseni taas vuoden kulutta. Tiedän että, ainakin Lontoolla on varmasti vielä paljon tarjottavaa Tampereen tytölle.

Haluan toivottaa oikein lumista ja rentouttavaa lomaa kaikille Tamkin blogin kirjoittajille ja lukijoille! Tuokoon tuleva vuosi kaikille uusia kokemuksia ja ihania muistoja.

Kirjoittaja: Mari Koppanen on 2009 valmistunut 22-vuotias sairaanhoitaja, joka asuu ja työskentelee Lontoossa.

TAMK-blogissa 8.10.2010: London Calling!

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Kaunas - kirkkoja, korkeakouluja, kahviloita ja kaupungintalo


TAMKin kehittämis- ja koulutuspalveluiden (KKP) 18 henkilön ryhmä suuntasi tykymatkalle Liettuan Kaunasiin 15.–17.12.2010 joulun alla paukkupakkasissa. Kaunasissa on noin 300 000 asukasta ja se on Tampereen kaupungin virallinen ystävyyskaupunki, kahden Itämereen laskevan joen risteyspaikassa sijaitseva Liettuan entinen pääkaupunki. Kaunasissa on liettuan kielen koti ja hyvin säilynyt kansallisidentiteetti. Vanhassa Kaunasissa näkyi paljon restaurointi- ja entisöintikohteita, erityisesti kirkkoja kunnostettiin, mutta myös muita historiallisia rakennuksia.

Kirkkoja
Pažaislis-luostari

Vierailimme innokkaan ja vauhdikkaan oppaamme kanssa monessa kirkossa ja luostarissa. Kiertoajelusta muodostuikin kirkkokierros ja kaupunkiakin pääsimme ihailemaan modernin kirkon tuulisella, kylmällä ja liukkaalla katolla. Kaunas onkin erinomainen matkailukohde kirkkohistoriasta, kirkkoarkkitehtuurista ja uskonnosta kiinnostuneille. Luostaria ja monia kirkkoja kunnostettiin EU:n projektirahoituksella. Liettuassa on katolisia, ortodokseja ja luterilaisia enimmäkseen, juutalaissynagogakin löytyy, mutta nykyään suurin osa kaunasilaisista on katolilaisia.

Korkeakouluja

Kaunasissa on useita korkeakouluja ja yliopistoja, joista me vierailimme Kaunas Technical University yliopistossa. Kaunasissa on yli 25 000 opiskelijaa. TAMKilla on partneriyliopistoja kaupungissa. Tapasimme yliopistolla innovaatio- ja tutkimusosaston johtajat sekä strategisen johtamisen ja liiketalouden tutkijoita ja professoreita. Professorit olivat lähes kaikki 35-45 vuotiaita naisia, energisiä ja kielitaitoisia tohtoreita. He olivat varautuneet vierailuumme valmiin materiaalin ja yhteistyöehdotusten kera. Yhteisiä intressejä meillä onkin Itämeren alueella ja heidän kanssaan oli heti helppo tulla toimeen.

Kahviloita

Kahviloita ja ravintoloita on moneen makuun kauniissa Kaunasissa. Liettuassa on perinteinen itäeurooppalainen teekulttuuri, mutta länsimainen kahvikulttuuri on myös saapunut Kaunasiin. Kahvilat ovat tyylikkäitä ja arvokkaita vanhassakaupungissa tai moderneja ostoskeskuskahviloita. Ystävällinen ja sujuva palvelukulttuuri kahviloissa, ravintoloissa ja hotelleissa on nähtävillä. Kaikki nuoremmat asiakaspalvelutehtävässä toimivat palvelivat sujuvasti englanniksi. Ryhmässämme oli kaksi venäjäntaitoista mukana, joiden kielitaidosta olikin hyötyä vanhempien linja-autonkuljettajien kanssa. Muuten venäjän kieltä ei kuultu eikä sitä nuorempi polvi enää osaa tai halua edes puhua.

Kaupungintalo


Kaupungin virastotalolla meidän ryhmäämme oli vastassa International Relations and Protocol Division -yksikön yhteyshenkilö ja tervetulopuheen piti varapormestari. Olimme etukäteen kertoneet heille, mitkä alat kiinnostavat meitä ja läsnä oli myös näiden alojen vetäjiä mm. sosiaalipuolen johtajia ja matkailun asiantuntijoita. Osa ryhmästämme lähti tutustumaan paikalliseen Technopolikseen, teknologiakeskukseen. TAMKin osalta esittelyn piti tutkimus- ja kehitysjohtaja Perttu Heino. Tämän vierailun järjestymiseen saimme lobbausapua Itämeri-Instituutista.

Tunnelma sekä kaupungintalolla, korkeakoululla että muutenkin tykymatkallamme oli lämmin paukkupakkasista huolimatta. Ehdimme tutustumaan toisiimme paremmin. Joulun odotusta ja tunnelmaa oli havaittavissa ihmisissä, kaupungilla ja kauppakeskuksessa. Kaunasin keskustan kadut oli kauniisti koristeltu ja torilla oli koristeltu jättikuusi ja pieniä myyntikojuja: Myyntikojuista löytyikin tuliaiseksi mm. lämmittävät villasukat ja kauniita käsitöitä. Liettuassa on selvästi vielä kädentaidot ja perinteet kunniassa.

Tunnelmallista Joulua kaikille sekä Hyvää Uutta Vuotta toivottaa kehittämis- ja koulutuspalveluiden väki!

Matkanjohtajana ryhmämatkalla toimi Ursula Helsky-Lehtola, jolta voi kysyä lisätietoja vierailukohteista.

Kuva ja teksti: Ursula Helsky-Lehtola

tiistai 14. joulukuuta 2010

Kirjavinkit jouluksi — TAMKin kirjastolaisten lukuvinkkejä

Andrea Levy: The Long Song (Headline, 2010)
ISBN 9780755359417

Levy kuvaa kirjassaan 1800-luvun maanomistajien ja orjien elämää jamaikalaisella sokeriruokoplantaasilla. Kirja on kirjoitettu muistelmien muotoon ja kertojana on musta nainen, joka on elänyt suurimman osan elämästään orjana. Tarina on monella tavalla rankka. Se sisältää kuvauksia arjen alistamis- ja väkivaltatilanteista. Levyn tapa käsitellä huumorilla ja lähes farssimaisesti vaikeitakin asioita tekee kirjasta helposti lähestyttävän ja luo sen hahmoista moniulotteisia. Ei ole ihme, että Levy oli tänä syksynä kirjallaan ehdolla Booker-palkinnon saajaksi. Englanninjamaikalaisen Levyn muutkin kirjat ovat lukemisen arvoisia. Suomeksi niitä ei ole vielä käännetty. Koska alkuperäisteksti on mukavan soljuvaa ja konstailematonta, lukeminen onnistuu mainiosti ilman englannin syventäviä opintojakin. KR


Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja (WSOY, 2010)
ISBN 978-951-0-36626-4 (painettu kirja)
ISBN 978-951-0-36642-4 (äänikirja)

Kun jääräpäisyys ja arkipäivän kriittisyys on näin järjestelmällistä, se on viehättävää. Äänikirjan lukija Antti Litja on sisäistänyt mielensäpahoittajan roolin hyvin. SK



Torey Hayden: Lapsi muiden joukossa (Otava, 2010)
ISBN 978-951-1-24452-3

Mielenkiintoinen ja lukemisen arvoinen tekele erityisopettajasta ongelmalapsiluokassa. JT

Kirja on lainattavissa / varattavissa TAMKin kirjastosta.


Markus Zusak: Kirjavaras (Taskukirja Loisto oy, 2009)
ISBN 9789524599795

Yksi parhaita tänä vuonna lukemiani kirjoja. Koskettavinta oli saksalaisen orpotytön kokemukset natsi-Saksassa. Kirjassa myös selvästi tuotiin esiin ajatusta, että tavalliset saksalaiset eivät suinkaan kaikki olleet natsimyönteisiä. Jännitys säilyi kirjassa loppuun asti. AR


Andrea Camilleri: The Terracotta Dog: An Inspector Montalbano Mystery (PICADOR, 2004)
ISBN 9780330492911

Andrea Camillerin (s. 1925) dekkari The Terracotta Dog on sisilialaisen komisario Salvo Montalbanon rikostutkimuksista kertovan dekkarisarjan toinen osa. Salvo Montalbano ratkoo rikoksia sisilialaisessa Vigàtan kaupungissa, jonka esikuvana on Camillerin oma kotikaupunki Porto Empedocle Sisiliassa. Andrea Camilleri on Italian kuuluisimpia nykykirjailijoita, ja on toiminut myös ohjaajana, käsikirjoittajana ja näytelmäkirjailijana. Monipuolinen kirjoittajakokemus näkyy hänen notkeissa rikosromaaneissaan.

Salvo Montalbano on sympaattinen ja hyväntuulinen komisario, ja Terrakottakoirassa myös tarvittaessa omapäinen rikostutkija, joka tutkii asioita, jotka hänelle eivät kuulu. Montalbano -sarja on kuuluisa sisilialaisesta hengestään: Camilleri on käyttänyt dialogeissa sisilialaisia sanontoja ja kielensutkauksia, mikä tekee kirjasta haasteellisen käännöstyön. Kääntäjä Stephen Sartarelli on onnistunut englannin käännöksessään erinomaisesti tuomaan myös nämä Italian ja Sisilian murteen vivahteet vieraaseen kieleen. Suomenkielinen Terrakottakoira ei vastaa alkuperäisteosta näiltä osin, joten suosittelen siksi Sartarellin englanninkielisen käännöksen lukemista värikkäänä lukukokemuksena.

Montalbano on nähty tv-sarjana Suomen televisiossa. Salvo Montalbanoa sarjassa näyttelee loistavasti Luca Zingaretti. AP


Ursula K. Le Guin: The Left Hand of Darkness (ACE CHARTER, 2003)
ISBN 9780441478125

Pidän kovasti Ursula Le Guinin kirjoista: mielenkiintoisia aiheita ja maailmoja, erinomainen kirjoittaja. "Pimeyden vasen käsi" on saanut tieteiskirjallisuuspalkintoja ja tunnetaan yhä edelleen kauan ilmestymisensä jälkeen.

Aiheena on nyt ajankohtainen sukupuolesta riippuva/riippumaton rakkaus sekä konkreettinen matka, joka on myös ihmisen sisäistä kehittymistä. AM


TIETOKIRJAT

Viimeiset vieraat : elämää autiotaloissa (Maahenki Oy, 2010)
ISBN 9789525652857

Upea valokuvateos elämästä autiotaloissa. Kertomus siitä miten luonto valtaa ihmisten hylkäämät asumukset. KT

Kirja on lainattavissa / varattavissa TAMKin kirjastosta.


Sew Serendipity: Fresh + Pretty Designs to Make and Wear (KRAUSE PUBN INC , 2010)
ISBN 9781440203572

Kaunis ja inspiroiva kirja vaatteita ompeleville tai siitä haaveileville. Mukana kaavat (koot 38-46). Vaatemallit ovat helppoja toteuttaa ja muokata mieleisekseen. Kuvitetut ohjeet ovat selkeät. KT


Liisa Keltikangas-Järvinen: Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot (WSOY, 2010)
ISBN 978-951-0-36257-0

Pitkään ajateltiin, että kovaäänisin on sosiaalisesti taitavin. Keltikangas-Järvinen tarkastelee tätä ja muita sosiaalisuuteen liitettyjä uskomuksia analyyttisen raikkaasti. Myös ujo ja hiljainen voi olla sosiaalisesti lahjakas. SK

Kirja on lainattavissa / varattavissa TAMKin kirjastosta.


Michael Freeman: Valokuvaamisen taito (WSOY, 2002)
ISBN 978-951-0-33348-8

Valokuvaamisen taito keskittyy niihin perusasioihin, joita kameran ohjekirjassa tai teknisissä oppaissa ei mainita: mihin suuntaan kamera kannattaa kääntää ja milloin laukaista, jotta tuloksena on kiinnostavia kuvia.

Jokaisella aukeamalla on kuvaesimerkki tai -esimerkkejä sekä teksti siitä, mitä kuvaaja on juuri tässä ottanut huomioon. Rajaus, kuvan elementtien suhteet, pystysuorat ja vaakasuorat linjat, nämä ja muut sommitteluun liittyvät jutut ovat kirjan pääsisältöä. Värien ja valojen käytöllä voidaan vaikuttaa sommitteluun.

Kuvaaja joutuu pohtimaan myös sitä, pyrkiikö hän selkeyteen vai monitulkintaisuuteen. Tai yrittääkö hän tavoittaa tilannekuvauksella juuri sen hetken kun Joulupukki ojentaa Ainolle tai Veetille lahjan, vai suosiiko järjestettyä kuvaustilannetta ja käskee pukkia ojentamaan uudestaan paketin siinä kuusen vieressä vasemmalla (Reaktiivinen tai suunniteltu s. 134).

Tekstiosa on tiivistä ilmaisua, eikä ole tarpeen, että tavallinen sunnuntai-kuvaaja sisäistäisi kaikki kirjassa esitellyt näkökohdat. Sen sijaan kuvat ja kuvatekstit ovat selkeitä, niitä voi selailla nojatuolissa niin näppäilijä kuin valokuvauksen ammattilainenkin, ja samalla voi miettiä omia kameran viimeisimmän muistikortin rajauksiaan. RH

Kirja on lainattavissa / varattavissa TAMKin kirjastosta.


Swallow, Deborah: Culture Shock!: Finland (Kuperard 2001)
ISBN 1-85733-283-0

Jos kiinnostaa mitä muut ajattelevat suomalaisista, kannattaa tarttua kirjaan Culture Shock!: Finland. Kirja sekoittaa hauskasti faktaa sekä kirjoittajan omia kokemuksia Suomesta. Kirja on tarkoitettu lähinnä Suomeen töiden takia tuleville ulkomaalaisille, mutta valaisee myös sitä miten ulkomaalaiset näkevät meidät suomalaiset. Kirjassa annetaan käytännön vinkkejä esimerkiksi siihen, miten kannattaa pitää yritysesittely suomalaisyleisölle. Ei hätää vaikka yleisö ei vaikuta reagoivan millään tavoin. Ne ovat vain suomalaisia! EM

Kirja on lainattavissa / varattavissa TAMKin kirjastosta.


Anton Tsehov: Sahalin (WSOY, 1991)
ISBN 951-0-16958-7

Kuvaus Sahalinin saaren vankiloista 1890-luvulla on tieteellisen tarkka matkakertomus. Vankiloiden olosuhteet ennustavat Stalinin Gulagin vankileirejä. Tsehovin tapaamien vankien joukossa oli myös suomalaisia. AM


MUISTA MYÖS

Harris, Charlaine: True Blood -sarja
Unohda televisio ja keskity kirjaan! Vaikka TV-sarjaa on mainostettu kaikkien aikojen seksikkäimmäksi vampyyriohjelmaksi, vie alkuperäinen kirjasarja jälleen kerran pidemmän korren. Suosittelen lämpimästi kaikille fantasiatarinoista kiinnostuneille! EM

Pratchett, Terry: Koko tuotanto, erityisesti Vartiosto-kirjat. Mahtavaa huumoria ja teräviä huomioita maailmanmenosta viattomaksi fantasiakirjallisuudeksi naamioituna. Erinomaista lomalukemista! EM

Sujata Masseyn kirjoittamat Rei Shimura -kirjat ovat hyviä ja mielenkiintoisia dekkareita, joissa kerrotaan monikulttuurisuudesta ja sopeutumisen vaikeuksista. AM

Pidän paljon kirjoista, joissa ihmiset kehittelevät selviytymisstrategioita äärioloissa, esim. luonnonkatastrofin jälkeen. Tämän tyylisistä kirjoista muistan aina kaksi tarinaa, vaikka lukukokemuksista on kulunut jo vuosia: Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen ja Doris Lessing: Eloonjääneen muistelmat. Kissaihmisenä luin kauhunsekaisin tuntein, kuinka nälkäiset ihmiset himoitsivat ikkunassa näkemäänsä päähenkilön lemmikkikissaa, ruoaksi. AR

Jouluna kannattaa lukea ja lahjoittaa muumikirjoja! Ne ovat lohdullista, hauskaa ja jännittävää luettavaa kaiken ikäisille. Niitä saa myös huokeina pokkareina lahjaksi vaikka kenelle. Kirjoista syntyy kiinnostavia keskusteluja sekä perheaterioilla että kapakan kantapöydässä. Oma suosikkini on - tietenkin - Muumipapan urotyöt. HT

maanantai 13. joulukuuta 2010

Avajaistunnelmaa TAMKin pääkampuksella: Innovatiiviset teknologiaratkaisut herättivät kiinnostusta

Tampereen ammattikorkeakoulun uusi oppimisympäristö on lähes valmis tosikäyttöön. Avajaisia vietettiin perjantaina 10.12.2010 TAMKin pääkampuksella Kuntokadulla. Avajaisseminaarissa vieraili muun muassa Pirkanmaan alueen energia- ja ympäristöteknologian alalla toimivien yritysten edustajia, hankkeen yhteistyökumppaneita, sekä TAMKin henkilökuntaa.
Avajaisseminaarissa perehdyttiin Opi enempi -hankkeeseen sekä kuultiin ympäristö- ja energiatekniikan asiantuntijoiden puheenvuoroja. Kuvassa Petri Konttinen Luvata Pori Oy:stä kertomassa aurinkoenergian trendeistä.
Ympäristöystävällinen ja ainutlaatuinen oppimisympäristö yhdistää ennakkoluulottomasti energia- ja ympäristötekniikkaa saavuttaakseen konkreettisen vähän päästöjä tuottavan ympäristön. Oppimisympäristö sisältää maalämpöjärjestelmän, kaksi erilaista tuulivoimalaa sähkön tuotantoon, kaksi aurinkopaneelijärjestelmää ja näiden kaikkien monitorointi- ja seurantajärjestelmät. Uusissa tiloissa on käytössä myös Suomen ensimmäiset julkiset sisäkuivakäymälät, vähävetiset ja alipainekäymälät sekä kasvipuhdistamo.

Esittelykierroksella tutustuttiin oppimisympäristön teknologiaratkaisuihin. Kuvassa tutustumiskierroksella kasvihuoneessa.
I-siiven oppimisympäristössä tulevat työskentelemään muun muassa rakennus-, ympäristö-, kemian- ja sähkötekniikan opiskelijat. Opi enempi -hankkeen mukaisena tavoitteena on kouluttaa heistä monialaisia uuden energia- ja jätevesiteknologian osaajia yrityksille ja kunnille. Opiskelijat oppivat uutta teknologiaa paitsi teoriassa myös käyttämällä, tutkimalla, seuraamalla ja huoltamalla laitteita.
OPI ENEMPI on Euroopan unionin aluekehitysrahaston (EAKR) tukema investointihanke.

Lisätietoa uudesta oppimisympäristöstä saat hankkeen nettisivuilta ja
projektipäällikkö Aino-Maija Kyykoskelta (aino-maija.kyykoski[at]tamk.fi)

Linnalan tilan/WM Ecology Finland:n esittelypisteellä jaettiin mielenkiintoista informaatiota ekologisista käymäläratkaisuista.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Sosiaalinen media – mahdollisuus vai mörkö opetuksessa

Tiedän, aiheesta on kirjoitettu ja keskusteltu loputtomiin. Itseänikin ärsyttää, kun luen päivittäin Kauppalehden uusimmat uutiset ja viimeistään neljännessä artikkelissa törmään Facebookia tai Applen sovelluksia koskevaan uutiseen. Tosiasia vain on, että SoMe (sosiaalinen media) on mullistanut pienempien ja ketterien sekä suurempienkin organisaatioiden toimintamalleja.

Muutama vuosi sitten aloitettiin useampia projekteja sosiaalisen median hyödyntämisestä oppimisen tukena. Naiivimpi opiskelija olisi sitä mieltä, että aina kaikki hauska tukahdutetaan ja SoMe on ainoastaan viihdekäyttöä varten. Halusimme tai emme, niin pian sosiaalisen median eri työkalut ja keinot otetaan käyttöön myös opetuksessa. Kysymys kuuluu, että miksi kyseinen aihe ärsyttää niin paljon?
Nykyinen opiskelija-sukupolvi on kasvanut tietokoneet sylissään ja matkapuhelimien kädessään. Asenteet, kuten "Tämä on jo vanha juttu", "Ei se tarjoa mitään uutta" tai "Opettajat eivät osaa käyttää", ovat vallitsevia opiskelijoiden keskuudessa, kun puhutaan SoMe:n käyttöönotosta opetuksessa. Asenneongelmako? Todennäköisesti, se voi olla sitäkin. Toisaalta se voi olla myös menttaliteetistä riippuvainen. Eräs määritelmä kuvaa sosiaalista mediaa osallistumisena ja vuorovaikuttamisena. Valitettavasti suomalaisten interaktiiviset taidot ja kyvykkyys ovat heikompia kuin ulkomaalaisten.

Ryhmätyöt ja ryhmässä vaikuttaminen nähdään usein heikkoutena niiden tarjoaman voimavaran sijaan. Usein ryhmässä muodostuu autoritäärinen kilpailutilanne, vaikka tarkoituksena on muodostaa parhaista mielipiteistä ja näkökulmista toimivin vaihtoehto. Itse olen opiskeluni aikana päässyt hyviin ryhmiin, joissa vuorovaikutus on ollut toimivaa. Jokainen ryhmäläinen on saanut ilmaista oman mielipiteensä ilman tuomitsevia katseita ja argumentteja. Työelämässä vaaditaan hyviä vuorovaikutustaitoja, minkä takia yritykset ovat oppilaitoksia edellä sosiaalisen median hyödyntämisessä.

Kyllähän TAMK:ssa opetetaan vuorovaikutustaitoja. Suurin osa kurssien projekteista toteutetaan ryhmätöinä, mutta opiskelijoiden halukkuuden vai pakottamisen ajamina? Moni vastaisi tähän, että haluaa tehdä projekteja ryhmätöinä. Miksi sitten sosiaalisen median hyödyntäminen nähdään eräänlaisena mörkönä - pakkona?

Pakottamisen vaikutukset nähtiin Yle:ltä näytetyssä pakkoruotsikeskustelussa. Pahimillaan sosiaalisen median laajempi käyttöönotto voisi jakaa opiskelijat kahdeksi eri "kuppikunnaksi". Toisaalta SoMe on voimavara ja edullinen resurssi, jota on typerää jättää hyödyntämättä. Kouluille se tarkoittaa kustannussäästöjä ja ketteryyttä. Opiskelijoille se on ajan säästämistä, helppoutta ja oman tietotaidon kehittämistä. Jälkimmäinen on mielestäni investointi työelämään siirtymiselle.
Kirjoittanut: Henri Molin