Onko ihme, että joudumme nostamaan eläkeikää, kun iso joukko parhaassa työiässä olevia on jossain muualla kuin sorvin ääressä? Parempi tietysti koulun penkillä, kuin jatkuvasti downsiftaamassa, mutta kalliiksi tulee yhteiskunnalle. Jokainen voisi miettiä omalla kohdaltaan, kummasta päästä mieluummin pidentää työuraansa?
Perusopetuksen vastuuta koko ikäluokan siirtymisestä toiselle asteelle olisi hyvä korostaa. Peruskoulun tärkeänä tehtävänä on jokaisen nuoren kiinnostuksen herättäminen omasta tulevaisuudesta. Nuoret tarvitsevat jo kouluaikana omakohtaisia kokemuksia työelämästä. Opinto-ohjaajien lisäksi nuorten tulevaisuusvalintojen tukemisessa tarvitaan kaikkien opettajien ja koko kouluyhteisön roolin vahvistamista. Monipuolisten oppimiskokemusten, omakohtaisten työelämäkokemusten ja esimerkkien avulla on mahdollista herättää kiinnostus koulutus- ja uravalintoihin jokaisen nuoren omista lähtökohdista.
Yleisin syy työpaikkojen sairaspoissaoloihin on nykyisin mielenterveydelliset syyt ja yhä nuorempien mieli järkkyy. Miksi? Siksi, että monelta tämän päivän nuorelta puuttuu unelmat? Tulevaisuudelta on pohja pois, koska kaikki on saavutettu jo ennen kuin peruskoulu on saatu päätökseen. Jos ei ole tarvinnut tehdä töitä saadakseen itselleen ajokortin tai auton, jos ei ole tarvinnut haaveilla ulkomaanmatkasta, vaan on voinut laittaa repun selkään ja lähteä. Jos ei ole unelma-ammattia, mihin tähdätä, kun ilman sitäkin, elämä on mukavaa ja helppoa.
Asenne ratkaisi –kuulee usein sanottavan rekrytointitilanteessa. Töitä on tarjolla hyville tyypeille. Mutta jos asennetta ei ole? Tai hyväksi tyypiksi ei tule ainoastaan tietotaito –osaamisella. Tuntuu olevan vaikeaa, mutta ei kuitenkaan mahdotonta, oppia asennetta vasta ammatillisten opintojen vaiheessa. Helpommaksi se kuitenkin tulee, kun tämän tyyppisiin asioihin kiinnitetään huomiota jo perusopetuksessa.
Koulu voisi vahvistaa entistä enemmän yhteiskunnassa tarvittavia kansalaisen taitoja: ajattelun taitoa, työskentelyn ja vuorovaikutuksen taitoja, käden ja ilmaisun taitoja, osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja sekä itsetuntemuksen ja vastuullisuuden taitoja.
Heikkouksien tuijottaminen ja esteiden ja ongelmien kaiveleminen tuntuu latistavan yksilön entisestään. Sehän ei ole oppilaan vika, minkälaiset hänen geeninsä ovat tai jos vanhemmat ovat niin ymmärtämättömiä, etteivät ole tajunneet kannustaa lastaan koulumenestyjän tielle. Jokaisessa lapsessa asuu kuitenkin varmasti halu pärjätä ja menestyä. Jos yhteiskunta on ennättänyt lytistää lapsen, kouluilla on vielä mahdollisuus kannustaa heikompikin yksilö löytämään vahvuutensa. Opettajilla on tässä iso ja tärkeä rooli.
Kirjoittaja: Johanna Kaplas, asiantuntija, Elinkeinoelämän keskusliitto EK
"Yleisin syy työpaikkojen sairaspoissaoloihin on nykyisin mielenterveydelliset syyt ja yhä nuorempien mieli järkkyy. Miksi? Siksi, että monelta tämän päivän nuorelta puuttuu unelmat? Tulevaisuudelta on pohja pois, koska kaikki on saavutettu jo ennen kuin peruskoulu on saatu päätökseen. Jos ei ole tarvinnut tehdä töitä saadakseen itselleen ajokortin tai auton, jos ei ole tarvinnut haaveilla ulkomaanmatkasta, vaan on voinut laittaa repun selkään ja lähteä. Jos ei ole unelma-ammattia, mihin tähdätä, kun ilman sitäkin, elämä on mukavaa ja helppoa."
VastaaPoistaItselläni ollut mielenterveydellisiä ongelmia yläasteikäisestä asti ja kaiken eteen mitä olen saanut, olen tehnyt töitä. Ei minulle mitään ole syliin valmiina tipahtanut. Voisitko siis kertoa miksi jo pelkkä opiskelu on uuvuttavaa ja mielenterveydelleni raskasta? Siltikään en aio luovuttaa ja jäädä sairaseläkekierteeseen. Kirjoituksen tuo pätkä siis loukkasi minua; yleistit liian monta ihmistä samaan laariin. Muuten kirjoitus oli asiallinen, hyvä ja pohdiskeleva.
Entäpä jos opettajilta puuttuukin se tarvittava kosketus työelämään ja heillä itselläänkään ei ole kaikupohjaa puhua siitä, mitä nuorilla olisi unelmiensa kohteena.
VastaaPoistaOlen itse 37-vuotias ja käynyt aikanaan ensin ylioppilaaksi ja sitten ammattillisen koulutuksen, jonka jälkeen olin 12 vuotta työelämässä. Vasta sen jälkeen tiesin tarkkaan mitä oikeasti haluan tehdä kun olin saanut kokemuksia 3-4 erilaisesta työpaikasta osin myös ulkomaillakin. Sitten hain takaisin kouluun ja valmistun kohta ammattikorkeakoulusta. Oppimisen ja kehittymisen into kasvoi niin, että päätin myös pyrkiä maisteritason jatko-opintoihin.
Tällainen tie on ollut toki pitkä, mutta silti voin suositella kaikille lämpimästi sitä, että tekee välillä muutaman vuoden töitä ennen kuin päättää istua esim. yliopistossa 5-6 vuotta huomatakseen että on valmistunut alalle joka ei oikeasti kiinnostakaan. Kouluissa ei mielestäni osata kertoa oikeaa kuvaa siitä mitä työelämässä oikeasti vaaditaan - se on kokeiltava itse ja päätettävä tiensä sen mukaan.
Mikäs rooli lapsen (tai oppilaan, kuten kutsuit) ensisijaisilla kasvattajilla eli useimmiten vanhemmilla on tässä lapsen elämänohjauksessa ja kasvatuksessa? Onko parempi sysätä suurin kasvatusvastuu kouluille, missä yksi aikuinen keskittyy samanaikaisesti 20-30 lapsen asioihin kun kotona ihannetapauksessa kaksi aikuista keskittyisi samanaikaisesti yhden lapsen asioihin. Toki kouluissa pitää valmentaa työelämään, mutta päävastuu oppilaiden tulevaisuudesta pitäisi olla jossain muualla kuin yläasteen luokanvalvojalla tai ala-asteen liikunnanopettajalla.
VastaaPoistaEi se, että nuori saa jotakin, tee kenestäkään mielenterveyspotilasta, vaan suuret menetyket.
VastaaPoistaVoi,jospa elämä olisikin noin mustavalkoista, kuin annat kirjoituksessasi ymmärtää.
VastaaPoistaSairauksia ei voi valita.Joku sairastuu mieleltään, joku ruumiiltaan, joku onnekas pysyy terveenä.
Ei ole myöskään vanhemman vika, jos lapsi ei menesty koulussa, eikä opttajankaan.Joku (o)saa, toinen ei.Elämä on epäreilu.
Elämä on epäreilu.
Parahin Johanna Kaplas. Lue 7.9.2011 Aamulehti, Alakerta,Juha Mäki-Ketelä: Kannattaako koulutus aina?
VastaaPoistaKirjoitus on asiantunteva ja kaikesta huolimatta lohdullinen ja ELÄMÄÄN kannustava.
Geeneistään huolimatta, tai juuri siksi, "ymmärtämättömät(kin) vanhemmat" voivat vierittää syyllistävän kiven sydämeltään ja kasvattaa lapsia luovasti.