Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Matkailuyrittäjien benchmarking-matka Himokselle


TAMKin KESMA I –hanke järjesti 16.2.2012 benchmarking-matkan Jämsän HimosMaailmaan. Mukaan Ravintola Hirvikartanossa järjestettyyn tilaisuuteen lähti hankkeen edustajien lisäksi Vihreä Sydän-yritysverkoston yrittäjiä. Matkan tavoitteena oli levittää hyviä käytänteitä ja innostaa yrityksiä kestävyyden edistämiseen omassa toiminnassaan.  

Hirvikartano on Suomen ensimmäinen yksityinen hirvitila, jonka tarhassa asuu tällä hetkellä neljä hirveä, Laila, Annikki, Matti-Esko ja Jorma. Tilan emäntä Susanna Partio kertoi ruokailun ohessa Hirvikartanon historiasta ja nykyhetkestä. Hän painotti, että pelkällä kauniilla luonnolla ja maisemalla ei matkailuyritys pärjää Suomessa, vaan erikoistuminen on välttämättömyys menestykselle. Yrityksen täytyy kehittää jokin oma persoonallinen valtti, jolla erottua massasta. 

Hirvikartanon isäntä Jouko Partio hirvineen

Susanna esitteli myös paikallisten pienyritysten yhteistyöverkostoa HimosMaailmaa. HimosMaailma on toiminut melkein neljä vuotta ja se on alusta asti ollut yritysten omistama osakeyhtiö, jolla on tällä hetkellä reilut 60 osakasta. Suuri osakasmäärä tällaisessa yhtiössä aiheuttaa helposti ongelmia. Kuinka sitouttaa kaikki osakkaat? Kuinka rajata yrittäjien määrä? Nämä kysymykset herättivät ansaittua keskustelua tilaisuudessa. Toimivan verkoston edellytyksiä käytiin muutenkin läpi HimosMaailman kokemusten kautta.
HimosMaailma on sekä myynti- että markkinointiorganisaatio ja tällaisen yhtiön toimivuuden kannalta on tärkeää, että ulkoisen viestinnän lisäksi myös sisäinen viestintä on kunnossa. Verkostossa mukana olevien yritysten pitäisi tuntea toisensa ja toistensa tuotteet riittävän hyvin ja olla avoimia toisilleen. Hirvikartanon isäntä, Jouko, korosti tässä yhteydessä, että tämä koskee myös kaikkia työntekijöitä eikä pelkästään yrittäjiä. 

Matkailun kestävään kehitykseen liittyen HimosMaailman Satu Jokinen kertoi heidän viime vuonna aloitetusta hiilijalanjälkiprojektista. Projektissa on kehitetty Suomen ensimmäinen hiilijalanjälkilaskentamalli ja nettilaskuri matkailukeskukselle. Tähän liittyvä energiamökkipalvelu otetaan käyttöön nyt helmikuun aikana kymmenessä kohteessa., joista kahdeksan on mökkejä ja kaksi ravintolaa. Projektin tavoitteena on pienentää alueen ilmastonmuutosvaikutuksia. Kulutuksen reaaliaikaisen seurannan uskotaan herättävän ihmisiä ajattelemaan vastuullisuutta ja kulutustottumuksia. Hiilijalanjälkiprojekti ei ole vain tietyn ajan kestävä hanke, vaan siitä on tarkoitus tehdä jatkuva ja kehittyvä prosessi.

Matka oli kaikin puolin erittäin onnistunut ja yrittäjät olivat tyytyväisiä päivän antiin. Tietojen vaihtaminen eri alueiden yrittäjien kesken on hyödyllistä, antoisaa ja ajatuksia herättävää. Suomalainen yrityskulttuuri kaipaakin lisää avoimuutta ja yhteistyötä salailun ja minä-itse –ajattelun vastapainoksi.


Teksti: Markku Saarela, TAMKin liiketalouden opiskelija
Kuva: Kaisa Merilahti


Kestävän matkailun liiketoiminnan kehittämismallin rakentaminen –hanke (KESMA I) toteutetaan neljän alueen yhteistyönä 1.12.2010 - 29.2.2012. Jyväskylän ammattikorkeakoulu toimii projektin hallinnoijana partnereinaan Tampereen ammattikorkeakoulu, Vaasan ammattikorkeakoulu sekä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti.


maanantai 25. heinäkuuta 2011

Työharjoittelijana KESMA I -hankkeessa

Hyvät työharjoittelupaikat matkailualalla ovat harvassa, kuten varmasti opiskelutoverini ovat huomanneet. Pitkällisen haun jälkeen minua onnisti, ja pääsin suorittamaan työharjoitteluani TAMKin Tutkimus- ja Kehittämispalveluihin KESMA I –hankkeeseen. Kestävän matkailun liiketoiminnan kehittämismallin rakentaminen –hanke toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän ja Vaasan ammattikorkeakoulujen sekä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin kanssa.
Hankkeen kohdealueet ovat Keski-Suomi, Pirkanmaa, Pohjanmaa sekä Etelä-Pohjanmaa, ja projektin tarkoituksena on hankkia tietoa maaseutumatkailuyritysten asiakkaiden kuluttajakäyttäytymisestä sekä alueiden yritysten nykytilasta liittyen sosiaaliseen ja ekologiseen kestävyyteen. Tämän tietämyksen pohjalta luodaan kestävän matkailun liiketoiminnan kehittämismalli, joka voi jatkossa toimia työkaluna matkailuyritysten kehittämisessä.

Ikaalisten Vihreät Niityt -tapahtuman maisemaa

Työharjoitteluni kesän aikana on sujunut mukavasti, ja olen oppinut paljon uutta. Osana harjoittelua on ollut asiakastutkimuskyselyn toteutus, jonka tiimoilta olen päässyt kiertämään Pirkanmaata erilaisissa tapahtumissa. Niissä olen saanut jutella matkailijoiden kanssa, joista valtaosa oli myös innostunut vastaamaan kyselylomakkeeseen. Kyselyyn vastanneet matkailijat ovat olleet kiinnostuneita hankkeesta, ja kommentoineet kyselyn kysymysten käsittelevän tärkeitä asioita kuten esim. ekologisuutta ja esteettömyyttä matkailukohteissa. 
Kävin mm. Ikaalisissa Sata-Häme Soi! – sekä Vihreät Niityt -musiikkitapahtumissa, sekä maaseutumaisemissa Aitoon Kirkastusjuhlilla. Ennen harjoitteluni päättymistä ovat vielä tiedossa asiakastutkimusreissut musiikkijuhlille Valkeakoskelle sekä Nokialle.
Hankkeen aikana on toteutettu myös puhelinhaastatteluja maaseutumatkailuyrittäjille, ja heille toimitettiin asiakastutkimuskysely asiakaskunnilleen jaettavaksi. Pääsin käymään paikanpäällä yrityksissä viedessäni heille kyselylomakkeita. Kävin mm. Ruovedellä ihailemassa maaseutuidylliä Ylä-Tuuhosen luomutilalla. Yrittäjäpariskunnan ystävällinen vastaanotto ja maatilan luonnonkaunis sijainti tekivät vaikutuksen, ja lomailisin heidän tilallaan mieluusti itsekin, tietysti maaseuturomanttisesti aitassa yöpyen.

Ylä-Tuuhosen maatilan aitta

Seitsemisen kansallispuiston kupeessa sijaitsevalla Särkilammin marjatilalla taas kävi kuhina mökkiläisten ostaessa mansikoita ja muita tilan herkullisia tuotteita. Talon emäntä otti sielläkin minut oikein ystävällisesti vastaan, ja pääsinpä jutuiksi myös Italiasta tulleiden matkailijoiden kanssa, jotka olivat juuri palanneet retkeltä kansallispuistosta.

Italialaiset maaseutumatkailijat Särkilammin marjatilalla


Särkilammin marjatilan pihapiiri

KESMA I –hanke jatkuu vielä harjoitteluni päättymisen jälkeenkin, mutta on mukava tietää että olen tehnyt pienen osan hankkeen edistämisessä. Ekologinen ja sosiaalinen kestävyys matkailussa ovat tärkeitä asioita nykypäivänä, ja tämän hankkeen myötä maaseutumatkailuyritykset saavat tärkeää tietoa niiden kehittämisestä, sekä työkaluja kehittämisen toteutukseen.

Lisätietoja KESMA I -hankkeesta löytyy osoitteesta http://www.kestavamatkailu.fi/.


Järvimaisemaa Ikaalisissa


Kirjoittaja on Janita Nurmi, joka valmistuu elokuun lopulla TAMKin englanninkielisestä matkailun koulutusohjelmasta (Degree Programme in Tourism). Valmistumisen jälkeen Janita lähtee valloittamaan maailmaa.