Afrikasta tuulee niin kivasti

Talkoot on talkoita, bisnes on bisnes

”Ganz oben” oli saksalaisen ammattikorkeakoulun slogan T-paidassa, jonka sain reilut 10 v sitten. Se oli sanaleikki, jolla oman osaamisen korostaminen tehtiin hienotunteisesti, tarkoitti myös sijaintia Saksan pohjoisosassa. Voisin itsestäni nyt todeta ”ganz unten”. Kirjoitan tätä Etelä-Afrikassa, joka on Etelä-Amerikan eteläkärjen jälkeen eteläisen Australian kanssa maantieteellisesti maapallon asutuksen ”pohjalla”. Ja välillä tuntemukset oman osaamisen ja suomalaisten julkispuolen koulutusviejien asenteidenkin osalta samalla tasolla.

Vaatii ehkä vähän selitystä. Meitä julkisen puolen toimijoita ei pääsääntöisesti ole rekrytoitu tekemään liiketoimintaa. Jos osaamisemme markkinointi vielä jotenkin toimiikin, rahasta puhuttaessa alkaa jo tökkiä. Tai jo ennen sitä vaihetta rimakauhu nousee, ja alamme kierrellä etsien sen ohittamismahdollisuutta. Eihän tässä nyt kukaan rahastaa halua, yhteistyötähän tässä etsiskellään. Ollaanhan tässä nyt vähän niin kuin myymässä, mutta ei nyt kenenkään tarvitse rahojaan käyttää. Etsiskellään yhdessä joku kolmas osapuoli rahoittamaan esiselvityksiä, suunnitelmia ja vähän pilotointiakin. Pääasia että kansojen ystävyys ja yhteistyö vahvistuu.

Kutsuvieraita Suomi-RSA -seminaarissa

Opettajankoulutus kiinnosti RSA B2B-tapahtumassa

Arrgh! Verenpaineeni alkaa aina nousta, kun suomalaiset julkisen puolen toimijat alkavat puhua mahdollisista rahoituslähteistä jo ennen kuin ”asiakas” on edes kysynyt mitä maksaa. Aivan kuin hävettäisiin sitä, että kaupallisuuden kulma alkaa pilkottaa alueella joka Suomessa maksetaan verorahoista. Eihän me rahan takia tätä tehtäisi, ihan vaan hyvinä ihmisinä. Suunnitellaan yhdessä kehitysprojekti, jonka joku suostuisi rahoittamaan! Ei ikään kuin uskalleta kohdata tilannetta, jossa toinen arvioi tarjontaamme siitä pyydettävää hintaa vasten. Ostaa, tinkii tai hylkää. Että jouduttaisiinkin arvottamaan hyvää tarkoitustamme osaamisen kehittämisessä noin inhottavan raadollisella tavalla! Melkein tekee mieli pyyhkiä kuviteltu pölykin hihoista, niin kuin eräs yksityisetsivä keskustelukumppanin karistettu savukkeensa metrin päässä maahan. Brutaalia!

Asiakas katoaa samalla kun aletaan puhua kolmansista tahoista rahoittajina. Ja minulta mielenkiinto. En halua käyttää maailmalla päivänselvästä liiketoiminnasta paukkuja raportointiin rahoittajille, loputtomaan suunnitteluun ja osallistamiseen, omarahoitusosuuksiin jne. Ja tekemällä vielä kaiken omakustannushintaan. Minä haluan tehdä talkoot lähempänä niin ettei järjestelyihin käytetä kasapäin suomalaisen veronmaksajan rahoja. Kyllä bisnes on bisnes, ja talkoot on talkoita. Kauemmas avustan mieluusti valmiiden kanavien kautta, raha kun siirtyy pienillä oheiskuluilla. Tai vaikka myöntämällä stipendejä suomalaiseen koulutukseen, joka valmiilla koneistolla on tehokasta.

Minä haluan myydä asiakkaalle laadukkaan suomalaisen ratkaisun, kun hän haluaa jostakin ostaa osaamista. Ihan selvällä rahalla. Kuten kollega HAMKista sanoi: ”Let’s keep this simple. We sell, you buy”. Asiakkaalla on oikeus ostaa. Usein hän tai se on jo päättänyt tehdä niin. Miksi kääntää asiakkaan ajatukset muualle tai ohjata maailman koulutusmarkkinoiden hämärille sivukujille. Laatukoulutusta ja koulutusosaamista Suomesta, yksinkertaisesti ja coolisti euroilla. ”Finland, even cooler than you know”, kuten ulkomaankauppaministeri tänään seminaarissamme lohkaisi paikallisille kuulijoille mahdollisena Suomi-sloganina. Viittasi kyllä Suomen tämän hetken räntäsateisiin verrattuna upeaan kevääseen, josta nytkin terassilla kirjoittaessa nautin.

Sainpahan purettua. Mutta johdannoksi positiivisempaan todettakoon, että eilenkin opin uuden asian. Keksin miksi eräiden juhlapukujen pusero-osa on harsomaisen ohut. Tiedätkö? No siksi, että se kuivuu nopeasti kun jonkun suomalaisen ammattikorkeakoulun vararehtori käsillä puhetta tehostaessaan kaataa mehunsa niin, että roiskuu pöydältä ylikin. Sattuu ja tapahtuu näköjään noilla suurlähetystöjen puutarhakutsuillakin.

Tänään olikin jo paremmat fiilikset. Seminaarin aikana sai purettua töitä etänä jonosta. Näköjään tuota ulkomaatakin oppii ymmärtämään vaikka samalla tekee muutakin. Nauraa oikeassa paikassa, nousta seisomaan kun ministeri esittelyissä kutsuu nimeltä, ja silleen. Mutta mikä parasta, iltapäivällä päästiin jo keskusteluun potentiaalisten asiakkaiden kanssa. Ja mahdollisen kansainvälisen yhteistyökumppanin, jolla on jo markkinoinnin jakelukanavat yli 20 maassa. Vaikutti todella lupaavalta.

Eihän tässä nyt ihan pohjalla ollakaan, kuulemma yli 1700 m merenpinnasta! Paikalliset nauraa naapuripöydässä, uima-allas solisee ja ilta-aurinko alkaa kääntyä kuumottamaan istumapaikkaani. Eikös siinä lastenlaulussakin sanottu että ”Afrikasta tuulee niin kivasti”? Pitääkin lähteä töihin, jo alkaneeseen illan verkostoitumistapahtumaan. Ja huomenna suunta ylöspäin vain jatkuu, Namibiaan. Kyl se siitä, ei muuta kuin koulutusta vientiin!

Teksti ja kuvat: Mikko Naukkarinen, TAMKin vararehtori