TAMK-blogi: Opinnoista oman itsensä pomoksi

tiistai 13. syyskuuta 2011

Opinnoista oman itsensä pomoksi

”Blogit on niin last season, nyt käytössä pitäisi olla mikroblogi”, sanoi Gemilo Oy:n Katri Lietsala luennoidessaan meille mediatuotannon ylemmän amk-tutkinnon opiskelijoille sosiaalisen median taustoista ja kehityksestä. Olen kirjoittanut luentomuistiinpanoihini tuolloin marraskuussa 2008 seuraavasti: ”Selvitä Twitterin mahdollisuudet järjestökampanjassamme ja tilaa Katrin kirja Social media!”.

Nyt, kolme vuotta myöhemmin, teen töitä kotitoimistossani: vastaan asiakkaiden sähköposteihin, sovitan viestinnän ja sosiaalisen median koulutuskeikkoja kalenteriini sekä kirjoitan blogia kesäkuussa julkaistun kirjani ”Kiinnostu ja kiinnosta - Näin markkinoit järjestöäsi sosiaalisessa mediassa” pohjalta. Minusta on tullut Viestintä-Piritta, joka kouluttaa ja ohjaa järjestöjä ja muita organisaatioita viestimään tehokkaasti sekä käyttämään sosiaalista mediaa markkinoinnissaan.

Esikoisen

”Sinun pitäisi alkaa yrittäjäksi”

Kun hain mukaan jatko-opiskelemaan, työskentelin valtakunnallisessa nuorisojärjestössä järjestöpäällikkönä ja hoidin työssäni vain osittain viestinnän tehtäviä. Veikkasin, että järjestöpuolelta tulevana ja kaikkea muuta kuin media-alan tittelillä kulkevana henkilönä minulla ei välttämättä olisi suuriakaan mahdollisuuksia päästä mukaan näihin opintoihin. Olin väärässä, sillä minut valittiin mukaan hakijoiden joukosta.

Syksystä 2008 kevääseen 2009 matkustin kerran kuussa Helsingistä Tampereelle vanhan tutun opinahjoni koulunpenkille. Olin valmistunut TAMKin taiteen ja viestinnän osastolta amk-mediatuottajaksi jo 2003. Nyt pääsin ensimmäisten joukossa suorittamaan tätä mediatuotannon ylempää amk-tutkintoa. Opin paljon uutta, kävin monia mielenkiintoisia keskusteluja kanssaopiskelijoiden kanssa ja vähän väsyneenäkin sain raapustettua aina jotakin hyödyllistä infoa luennoilta muistiinpanovihkooni.

Siskoni sanoi minulle opintojeni jossakin vaiheessa, että minun pitäisi alkaa yrittäjäksi. Mietin tuolloin, ettei sellainen voisi olla mahdollista - enhän minä osaa mitään niin hyvin, että voisin elättää itseni tekemällä töitä yrittäjänä. Enhän minä osannutkaan, vielä silloin. En kuitenkaan voinut aavistaakaan, että vain kolme vuotta myöhemmin minulla olisi oma yritys, minulta olisi tilattu ja julkaistu kirja sekä osaamiseni olisi arvostettu niin korkealle, että minulta halutaan mentorointia.

Tsemppiä ja stipendejä

Opintojen aikana ja työmäärän kevättä kohti kasvaessa huomasimme tsemppaavamme toisiamme opiskelijoista koostuvalla tyttöringillä, joiden kanssa pidämme edelleen yhteyttä. Jaoimme Facebookissa omassa viestiketjussa ilot ja surut opinnäytteiden etenemisestä ja vähän muustakin. Taas tuli osoitettua se, kuinka koulukavereilla on kuin onkin merkitystä onnistumisessa ja että koulukavereita voi olla myös tämäntyyppisillä opintolinjoilla, missä tavataan harvemmin.

Kehuja voin jakaa huoletta myös opettajallemme Leena Mäkelälle sekä opinnäytteeni ohjaaja Harri Lappalaiselle Hanketaidosta. Heidän avullaan ja opinnäytettäni viimeiseen saakka viilaamalla se palkittiin yhdellä linjalleni jaetulla stipendillä. Tämä loi uskoa siihen, että myös media-alan ulkopuolella työtä tehnyt henkilö voi tehdä tärkeää viestinnällistä tulosta, jos vain haluaa. Myöhemmin järjestökampanjointia käsitellyt opinnäytteeni on poikinut minulle myös koulutuskeikkoja.

Onnettomuudesta onneen

Kun mediatuotannon opinnot päättyivät, olin hetken aikaa todella kyllästetty uuden oppimisella. Jotakin jäi kuitenkin muhimaan takaraivoon. Huomasin jatkuvasti hamuavani lisää tietoa tästä uudesta viestintämaailmasta, sosiaalisesta mediasta. Keväällä 2009 osallistuin ensimmäiseen Suomessa järjestettyyn Twitter-seminaariin ja sen jälkeen olen istunut yhä useammin alan tapahtumissa hankkimassa lisää tietoja aiheesta. Oppimisinto ei siis laantunutkaan rankan opiskeluvuoden jälkeen - se kasvoi.

Samalla kehittyi ajatus siitä, että voisin sittenkin pystyä elättämään itseni toimimalla viestinnän ja sosiaalisen median kouluttajana omassa yrityksessä. Lopullisen päätöksen yrityksen perustamisesta tein, kun katkaisin jalkani Intiassa ja jouduin sairaslomalle neljän seinän sisälle moneksi kuukaudeksi. Oli aikaa miettiä, mitä minä elämälläni teen ja mikä minusta oikein isona voisi tulla.

Ilman TAMKin jatko-opintoja en tähän olisi päässyt. Vaikka vuosi oli raskas ja välillä teki mieli heittää hanskat tiskiin, on se kaikki uurastus nyt palkittu. Jotakin sellaista aivoissani tuona opiskeluvuotena naksahti, että se sai minut pyrkimään eteenpäin kohti tulevaisuutta, joka vastaa toiveitani. Koen tekeväni nyt juuri sitä, mitä olen aina halunnut, vaikken pitkään ole tiennytkään, mitä se on. Nyt tiedän, ja olen erittäin tyytyväinen!