Steven Erikson: Malazan book of the Fallen (sis. 10 osaa)
Sarjan
viimeinen osa:
Steven Erikson: The Crippled God – the Final tale of the Malazan Book of the Fallen
Bantam Press, 2011. ISBN 0-593-04635-8 (sid.), ISBN 0-593-04636-6 (nid.)
Steven Erikson: The Crippled God – the Final tale of the Malazan Book of the Fallen
Bantam Press, 2011. ISBN 0-593-04635-8 (sid.), ISBN 0-593-04636-6 (nid.)
Lisämateriaalia verkossa:
http://www.malazanempire.com/site/
http://www.malazanempire.com/site/
Mikä on eeppisen fantasiakirjallisuuden huipentuma? Moni fantasian harrastaja
vastaisi automaattisesti että Taru sormusten herrasta. Minun epäröimätön
vastaukseni on kuitenkin Malazan Book of the Fallen. Tämä kymmenen paksun
kirjan sarja on eeppinen sanan jokaisessa merkityksessä, sekä laajuudeltaan
että tapahtumiltaan. Sen aikajana kattaa satoja tuhansia vuosia sivilisaation
historiaa, vaikka suurin osa tekstistä toki tapahtuu suurin piirtein yhden
vuosikymmenen aikana. Maailma on laaja ja monimuotoinen, lukuisilla kansoilla
ja mielenkiintoisella magiasysteemillä varustettu ensiluokkainen näyttämö
tarinalle, joka kertoo ihmisistä ja jumalista, kuolevaisista ja
kuolemattomista. Ai niin, ja kuolleista.
On hämmästyttävää, kuinka hyvin Erikson pitää valtavan tarinakokonaisuutensa kaikki langat käsissään. Sarjassa on kirjaimellisesti satoja hahmoja, joista kymmeniä merkittäviä, ja jokainen kirja koostuu useasta samanaikaisesta juonenlangasta. Kaikki merkittävät hahmot ovat kuitenkin niin mieleenpainuvia ja ainutlaatuisia, kaikki juonenlangat punoutuvat toisiinsa niin nätisti, ettei kokonaisuutta voi millään pitää sekavana.
Välillä tuntuu, että Erikson on filosofi kirjailijan valepuvussa. Malazan Book of the Fallen sisältää niin valtavan määrän syvällistä viisautta, yhteiskuntakritiikkiä ja ihmisyyden tutkiskelua, että melkein voisi luulla lukevansa filosofisia teorioita, joita havainnollistetaan viihdyttävällä tarinalla. Eriksonin arkeologian ja antropologian opinnot selvästikin palvelevat häntä hyvin kirjailijanakin, hänellä on hyvin syvällinen käsitys sivilisaatiosta ja sen kehityksestä.
Eikä sovi unohtaa fantasiakirjailijan tärkeintä työkalua: mielikuvitusta. Yksi Eriksonin alkuperäisistä syistä alkaa kirjoittamaan oli hänen turhautumisensa fantasiagenren kliseisyyteen. Hän todistaa varsin onnistuneesti, että fantasiaa on kuin onkin mahdollista kirjoittaa turvautumatta juurikaan kliseisiin, tarvitaan vain riittävästi mielikuvitusta. Klassisen hyvän ja pahan taistelun sijaan Malazan book of the Fallenissa on valtava määrä harmaan eri sävyjä, hahmoja ja ryhmiä, joiden moraalikäsitykset ja intressit vaihtelevat. Ihmisiä lukuun ottamatta myös kaikki rodut ovat ainutlaatuisia, haltioita ja kääpiöitä siitä maailmasta on turha etsiä.
Jos nyt jotain negatiivista sanottavaa on pakko keksiä, niin mieleen tulee kaksi asiaa: ensinnäkin tarinaan ei välttämättä pääse "sisälle" kovin nopeasti. Itselläni kului puoli vuotta ensimmäisen kirjan ensimmäisessä puoliskossa - kunnes sitten eräänä päivänä ahmin koko toisen puoliskon yhdellä kertaa. Toisekseen Eriksonin kieli on ehkä vähän turhankin rikasta, en usko että suurin osa edes englannin kieltä äidinkielenään puhuvista lukijoista tunnistaa kaikkia sanoja, joita Erikson tekstissään viljelee. Keskinkertaisella englannilla voi lukeminen käydä aika raskaaksi. Silti hänen tekstinsä on aina mukaansatempaavaa, varsinkin jokaisen kirjan jälkimmäisellä puoliskolla, kun rakentaminen on tehty ja vuoristorata alkaa. Kun vuoristorata on alkanut, kirjoja on lähes mahdoton laskea käsistään.
Teksti: Lauri Heikkilä
TAMK Kirjasto Kuntokatu 4
On hämmästyttävää, kuinka hyvin Erikson pitää valtavan tarinakokonaisuutensa kaikki langat käsissään. Sarjassa on kirjaimellisesti satoja hahmoja, joista kymmeniä merkittäviä, ja jokainen kirja koostuu useasta samanaikaisesta juonenlangasta. Kaikki merkittävät hahmot ovat kuitenkin niin mieleenpainuvia ja ainutlaatuisia, kaikki juonenlangat punoutuvat toisiinsa niin nätisti, ettei kokonaisuutta voi millään pitää sekavana.
Välillä tuntuu, että Erikson on filosofi kirjailijan valepuvussa. Malazan Book of the Fallen sisältää niin valtavan määrän syvällistä viisautta, yhteiskuntakritiikkiä ja ihmisyyden tutkiskelua, että melkein voisi luulla lukevansa filosofisia teorioita, joita havainnollistetaan viihdyttävällä tarinalla. Eriksonin arkeologian ja antropologian opinnot selvästikin palvelevat häntä hyvin kirjailijanakin, hänellä on hyvin syvällinen käsitys sivilisaatiosta ja sen kehityksestä.
Eikä sovi unohtaa fantasiakirjailijan tärkeintä työkalua: mielikuvitusta. Yksi Eriksonin alkuperäisistä syistä alkaa kirjoittamaan oli hänen turhautumisensa fantasiagenren kliseisyyteen. Hän todistaa varsin onnistuneesti, että fantasiaa on kuin onkin mahdollista kirjoittaa turvautumatta juurikaan kliseisiin, tarvitaan vain riittävästi mielikuvitusta. Klassisen hyvän ja pahan taistelun sijaan Malazan book of the Fallenissa on valtava määrä harmaan eri sävyjä, hahmoja ja ryhmiä, joiden moraalikäsitykset ja intressit vaihtelevat. Ihmisiä lukuun ottamatta myös kaikki rodut ovat ainutlaatuisia, haltioita ja kääpiöitä siitä maailmasta on turha etsiä.
Jos nyt jotain negatiivista sanottavaa on pakko keksiä, niin mieleen tulee kaksi asiaa: ensinnäkin tarinaan ei välttämättä pääse "sisälle" kovin nopeasti. Itselläni kului puoli vuotta ensimmäisen kirjan ensimmäisessä puoliskossa - kunnes sitten eräänä päivänä ahmin koko toisen puoliskon yhdellä kertaa. Toisekseen Eriksonin kieli on ehkä vähän turhankin rikasta, en usko että suurin osa edes englannin kieltä äidinkielenään puhuvista lukijoista tunnistaa kaikkia sanoja, joita Erikson tekstissään viljelee. Keskinkertaisella englannilla voi lukeminen käydä aika raskaaksi. Silti hänen tekstinsä on aina mukaansatempaavaa, varsinkin jokaisen kirjan jälkimmäisellä puoliskolla, kun rakentaminen on tehty ja vuoristorata alkaa. Kun vuoristorata on alkanut, kirjoja on lähes mahdoton laskea käsistään.
Teksti: Lauri Heikkilä
TAMK Kirjasto Kuntokatu 4
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti